Onko järkeä jatkaa miehen kanssa, joka ei halua isäksi? ob
Minulla on 4-vuotias lapsi aiemmasta liitosta. Nyt olen lähemmäs vuoden seurustellut miehen kanssa, joka on monin puolin aivan ihana ja sopiva minulle, mutta lasten kanssa aivan onneton. Hänellä itsellään on myös lapsi, mutta on aina ollut etäisä.
Hän tykkää kyllä lapsista, mutta ei omaa mitään käsitystä lasten kasvatuksesta eikä ole ikinä edes miettinyt, että niitä jotenkin erityisesti pitäisi kasvattaa... On kyllä aivan ihana leikkikaveri lapselleni, mutta siihen se jääkin. Mies on pitkään elellyt poikamiehenä ja on aika mukavuudenhaluinen, ja jotenkin on tullut sellainen olo, että lapsista on hänelle liikaa vaivaa.
Nyt kysymys rakkaat siskot, voiko tällainen mies enää muuttua vai haaskaanko vain aikaani?
Kommentit (5)
Voihan sitä odotella että ihminen muuttuisi, ja joskus muuttuukin, mutta hyvin todennäköistä on että ei muutu.
Jos sinulle olisi tragedia ettei mies muutu erilaiseksi, silloin sinulla on väärä mies ja kannattaa vaihtaa.
Täytyy kai miettiä, mitä itse toivon. Olen aina ajatellut, että uuden parisuhteen myötä muodostuu myös uusi perhe. Mutta minun käsityksessäni perheestä myös mies osallistuu lasten hoitoon, kasvatukseen ja arjen pyöritykseen. Enkä ole varma jaksaako kyseinen mies tätä.
Välillä puhuu kyllä yhteisestä elämästä ja lapsistakin, mutta koska hänellä ei ole realistista käsitystä perhe-elämän arjesta, pelkään, en oikein voi luottaa siihen mitä mies sanoo haluavansa.
Itse on sanonut, että kokee lapset monesti rasitteeksi eikä osaa olla heidän kanssaan. Jokin pieni toivo minussa elää, että kyse on vain "harjoituksen puutteesta", koska ei ole ikinä nähnyt perhe-elämän hyviä puolia.
Toinen puoli minussa taas pelkää, että haaskaan aikaani. :( "Uhkakuvana" on se, että asuisimme yhdessä, mutta kaikki lapseen liittyvä jäisi edelleen minun vastuulleni.
Nyt muuten vasta huomasin, että otsikkoon tuli oB. :D
Ja ihan 40-vuotias mies kyseessä... :/
ap
on muutenkin jolllain lailla tunnevammaisia ja tunnekylmiä. Ovat usein mammanpoikiakin. En huolisi.
Oletko kysynyt mieheltä, haluaako hän lapsia vai onko tuo vai sinun oletuksesi?
Paljon varmasti riippuu miehen iästäkin, reilu parikymppinen voi hyvinkin ola sitä mieltä että ei halua lapsia mutta vuosien päästä muuttaakin mielensä. Mutta kyllä lähemmän 40v. mies jo on lopullisen päätöksen tehnyt. Tai sitten ei, vaikea sanoa mitä kenenkin päässä liikkuu.