Olen hämmentynyt äitini eilisestä puhelinsoitosta
Olen 22-vuotias nuori nainen, joka on asunut jo yli kolme vuotta omillaan. Muutin suureen yliopistokaupunkiin opintojeni perässä, matkaa kotikaupunkiini on useita satoja kilometrejä. Pitkän välimatkan, opiskelu- ja työkiireideni vuoksi en ole käynyt usein äitini luona. Äitini ei myöskään ole pahemmin kiinnostunut vierailemaan luonani, vaikka aikaa ja rahaa hänellä olisi. Hän ei koskaan murehtinut lähtöäni, päinvastoin, hän oli onnellinen opiskelupaikkani suhteen. Eilinen puhelinsoitto sai minut tosin hämmentymään.
Äitini oli nauttinut useamman oluen liikaa ja itki hurjasti, kuinka hänellä on ollut minua ikävä viimeiset kolme vuotta (vaikka olemme nähneetkin) ja hän myöntää sen vihdoinkin. Hän alkoi muistelemaan, kuinka tein vauvana sitä ja tätä ja tulen aina olemaan hänen oma pikkutyttönsä. Tämän jälkeen hän "syyllisti" minua sitä, etten käy hänen luonaan usein. Yritin selittää, että minulla on niin paljon kiireitä, että en kerta kaikkiaan jaksa matkustaa useita satoja kilometrejä yhden viikonlopun aikana. Hän sitten totesi, että hänestä vain tuntuu pahalta katkaista napanuora ja todettava, että olen aikuinen nainen, jolla on oma elämä. Tämän jälkeen hän lopetti puhelun.
Puhelun jälkeen minulle tuli todella syyllinen ja hämmentynyt olo, onko kaikki minun syytäni? :(
Kommentit (15)
Sun äidillä on ongelmia, sen on vaikea katkaista napanuoraa. Onko äidilläsi alkoholiongelma? Minusta kuulostaa siltä, että sun kannattaa antaa äitisi juttujen mennä vain ohi korvien.
Et mitään järkevää. Äitis oli vaan nauttinut "itkulääkettä", kyllä hän tokenee.
Hän juo hyvin harvoin, muutaman oluen joskus. Yksinäistä hänellä ei ole, sillä hän asuu miesystävänsä kanssa, joka on tosin halvaantunut. En tiedä sitä, onko äitini loppuunpalanut hänen paapomisesta. :/
Siellä taitaa nyt äidilläsi olla tyhjän pesän kriisi. Älä syyllistä itseäsi. Minusta olisi outoa, jos aikuisen opiskelijan pitäisi monta kertaa kuukaudessa matkustaa vanhempiensa luokse.
vaan vanhempi veljeni asuu äidin lähellä, eli tyhjän pesän kriisiä tuskin hänellä on.
Oon tasan kerran aitini nahny humalassa, oli jouluaatto ja se tais juoda muutaman terastetyn glogin liikaa.
Se sitten jotenkin kummasti suututti ittensa siihen pisteeseen,etta se istui yopuku ja toppakengat jalassa bussipysakilla ja odotti bussia, asuu keskella ei mitaan joten ois saanu aika pitkaan siina bussia ootella :D
Mutta se oli vaan se kerta ja ollaan kylla monet naurut sille naurettu.
Etta ala sakaan ota niin vakavasti, ota vaikka puheeks viela aitis kanssa koska sitakin saattaa kaytos nolottaa jos sen itse muistaa :)
varmaan mitenkään.
Mutta äidilläsi taitaa olla ikävä.
Ja jos hänen puolisonsa on halvaantunut , taitaa olla hänenkin aika vaikeaa jonnekin matkustaa.
Pidätkö kuitenkin yhteyttä säännöllisesti äitiisi? Haluatko itse olla yhteyksissä? Eikö sinulla ole ikävä?
Voisitko kuitenkin koittaa joskus järjestää niin, että pääsisit käymään esim. pidemmillä lomilla?
Tai ehkä käytkin, en tiedä.
Oletko kutsunut äitiäsi luoksesi?
Moni lapsiperhe matkustaa muuten satoja kilometrejä viikonloppuisin mummolaan tai muualle kyläilemään, koska haluaa.
Mitä sitten, äidillä on oikeus tunteisiinsa, niin suruun kuin iloonkin. Siihen en ota kantaa, onko pikkuhiprakassa tyttärelle avautuminen puhelimitse varsinaisesti viisasta. Ap on nyt hyvä ja ottaa vastuuta omasta elämästään ja rakentaa sen oman näköisekseen, syyllistymättä äidin tunteista.
ehkä se kännissä tuli aatelleeksi ettei oo tarpeeksi usein sulle kertonut kuinka tärkeä hänelle olet.
Tää on musta oikeestaan aika ihana, kun monella se on niinkin et äiti vaan haukkuu ja haukkuu.
varmaan mitenkään.
Mutta äidilläsi taitaa olla ikävä.
Ja jos hänen puolisonsa on halvaantunut , taitaa olla hänenkin aika vaikeaa jonnekin matkustaa.Pidätkö kuitenkin yhteyttä säännöllisesti äitiisi? Haluatko itse olla yhteyksissä? Eikö sinulla ole ikävä?
Voisitko kuitenkin koittaa joskus järjestää niin, että pääsisit käymään esim. pidemmillä lomilla?
Tai ehkä käytkin, en tiedä.Oletko kutsunut äitiäsi luoksesi?
Moni lapsiperhe matkustaa muuten satoja kilometrejä viikonloppuisin mummolaan tai muualle kyläilemään, koska haluaa.
Soittelen äidilleni melko useasti, ainakin kerran viikossa. Useimmiten hänelle on kamala kiire lopettaa puhelut, vaikka jutut on jäänyt kesken.
Ikävä on minullakin, mutta ei mikään suunnaton. En halua kuulostaa kylmältä ihmiseltä, mutta en ole koskaan ollut paljoa äitini kanssa tekemisissä, vaikka kotona asuessani pyysinkin häntä tekemään eri juttuja kanssani. Hän on tajunnut tämän ehkä jälkeenpäin.
Pidemmillä lomilla olen poikaystäväni kanssa vieraillut, mutta se on aina mennyt hössötykseksi.
Häpeää varmaan jo itsekin soittoaan ja jorinoitaan, mikäli muistaa mitä on puhunut
varmaan mitenkään.
Mutta äidilläsi taitaa olla ikävä.
Ja jos hänen puolisonsa on halvaantunut , taitaa olla hänenkin aika vaikeaa jonnekin matkustaa.Pidätkö kuitenkin yhteyttä säännöllisesti äitiisi? Haluatko itse olla yhteyksissä? Eikö sinulla ole ikävä?
Voisitko kuitenkin koittaa joskus järjestää niin, että pääsisit käymään esim. pidemmillä lomilla?
Tai ehkä käytkin, en tiedä.Oletko kutsunut äitiäsi luoksesi?
Moni lapsiperhe matkustaa muuten satoja kilometrejä viikonloppuisin mummolaan tai muualle kyläilemään, koska haluaa.
Soittelen äidilleni melko useasti, ainakin kerran viikossa. Useimmiten hänelle on kamala kiire lopettaa puhelut, vaikka jutut on jäänyt kesken.
Ikävä on minullakin, mutta ei mikään suunnaton. En halua kuulostaa kylmältä ihmiseltä, mutta en ole koskaan ollut paljoa äitini kanssa tekemisissä, vaikka kotona asuessani pyysinkin häntä tekemään eri juttuja kanssani. Hän on tajunnut tämän ehkä jälkeenpäin.
Pidemmillä lomilla olen poikaystäväni kanssa vieraillut, mutta se on aina mennyt hössötykseksi.
itsekin tilannetta. Osa voisi olla omaa kirjoitustani esim. tuo pehlinkäytö, muistan ajan jolloin äitisuhteeni on ollut juuri tuollainen ja syyllistyin kummallisesti itsekin.
Onneksi aika on parantanut tilannetta. Välimme ovat toisenlaiset. Olen itsekin jo äiti ja olemme enempi tasavertaisia ystäviä nykyisin kuin vain pelkkä äiti ja tytär.
Ehkä myös minä osaan suhtautua uudella lailla.
Olen 21-vuotiaan kotoamuuttaneen tytön äiti. Oma tytär asuu tosin samalla paikkakunnalla ainakin vielä. Ja meillä on ehkä avoimemmat ja läheisemmät välit olleet aina. Ehkä aikakin vaikuttaa, 70-80-luvulla maailma oli toisenlainen ja äitini oli kasvatettu myös erilailla.
Koita jaksaa pitää yhteyttä äläkä syyllisty aiheetta :-)
ole syytäsi me vanhemmat ollaan vaan niin lapsirakkaita ja siitä se johtuu
olisi pitänyt miettiä mitä sulle sanoo ja ymmärtää, että olet tosiaan aikuinen jlla oma elmämä ja omat menot.