Toimiiko tällainen järjestely erossa lasten suhteen, (vuoroviikko)?
Eli 2 lasta: tyttö viikon äidllä ja poika samaan aikaan isällä. Sitten molemmat äidillä viikon. Sitten molemmat isällä viikon. Sitten poika äidillä ja tyttö isällä viikon. Ja taas systeemi alusta.
Olisi tasapuolista ainakin.
Kommentit (19)
Milloin vanhemmat saavat "lapsivapaata", jos kummallakin on koko ajan joko toinen tai molemmat? Kun ei ole arjessa kukaan jakamassa lapsenhoitovastuuta, niin kyllä sitä kaipaa välillä ihan vain omaa aikaa!
Minusta kuulostaa ihan sekopäiseltä, että sisarukset on puolet ajassa erossa toisistaan.
mahtavatko lapset pysyä kärryillä, missä milloinkin ja etenkin seuraavan viikon ovat. Voisiko ajatella, että 2 viikkoa isällä ja 2 viikkoa äidillä?
Teen töitä lasten kanssa ja tähän mennessä en ole vielä kertaakaan törmännyt onnistuneeseen viikko-viikko-systeemiin, valitettavasti. Toki asiakkaani alakouluiäisiä, yleensä nämä toimivat paremmin vanhemmilla lapsilla.
Molemmat lapset viikoksi äidille ja sitten molemmat viikoksi isälle. Sitten taas molemmat viikoksi äidille ja viikoksi isälle.
Milloin vanhemmat saavat "lapsivapaata", jos kummallakin on koko ajan joko toinen tai molemmat? Kun ei ole arjessa kukaan jakamassa lapsenhoitovastuuta, niin kyllä sitä kaipaa välillä ihan vain omaa aikaa! Minusta kuulostaa ihan sekopäiseltä, että sisarukset on puolet ajassa erossa toisistaan.
Myös sille "lähi"vanhemmalle. Se yksi viikko, jolloin molemmat on toisella vanhemmalla.
Muutenhan lähivanhemmalla olisi vain viikonloppu joka toinen vk vapaata tms.
Ja lapsihan olisi tässä mallissa aina 2 vk yhdessä paikassa, ja sitten 2 vk toisessa. Toisen viikon saisi vaan olla itsekseen vanhemman kanssa jakamtta, ja sitten toisen viikon niin että sisaruskin siellä mukana. Ja sitten taas samalla tavoin toisesa paikassa.
ap
muutenkin viikko-viikko systeemi on lapselle haitallinen. Lapsi tuntee olevansa koditon, on vain isän ja äidin koti, hänellä ei ole kotia missään. Ja tämä on muuten ihan asiantuntijoiden mielipide.
että lapset saavat säännöllisesti myös vanhemman jakamattoman huomion. Mutta itse en pitäisi sitä aikaa ihan viikon pituisena, vaan kolme päivääkin riittäisi
en muista nyt oliko viikko vai 2 vk kerrallaan. Heillä se kuitenkin kuulemma toimi ihan hyvin.
Mutta jotenkni tuntuu, että jääkö lapselle kunnolla aikaa silloin. Jos olisi tuo kaavailtu systeemi, niin jäisi sellaista kahdenkeskistä "laatu"aikaa vain toisen vanhemman kanssa molemmille.
Sekin olisi vähän rankkaa, että isä olisi vain vk-loppuisä joka toinen vk-loppu.
Jos lapsella olisi hyvät olot ja tilat niin eiköhän siitä paikasta muodostuisi koti (tai jos hyvät olot molemmissa paikoissa,niin molemmista).
Voihan olla aikuisellakin useampi koti, maaseututalo, kaupunkiasunto...
ap
Riippuu monesta asiasta. Miten saatte kuvion pyörimään niin, että lapset tietävät missä milloinkin pitää olla. Asutteko tarpeeksi lähellä toisianne niin, että lasten koulut ja kaverit ovat pysyviä. Isoin asia on lasten ikä, tuollainen systeemi, eikä vuoroviikko muutenkaan sovi alle eskari-ikäisille. Jos mielipidettä kysyt, niin mun mielestä menee turhan hankalaksi, mutta teidän perheelle se voi sopiakin.
Meillä vuoroviikkoa on takana useampi vuosi useamman lapsen kanssa ja kaikki on toiminut loistavasti. Lapset eivät ole oireilleet missään kohtaa, kun kaikki pidetty simppelinä ja selkeänä.
Älkää missään nimessä erottako sisaruksia! Varsinkaan jos ovat kovin pieniä. Ymmärrän muutaman päivän silloin tällöin, mutta vakituisena systeeminä en.
aikuisillehan tuollainen vuoroviikko systeemi on kiva. Saa viettää aina yhden viikon kunnon sinkkuelämää.
Riippuu monesta asiasta. Miten saatte kuvion pyörimään niin, että lapset tietävät missä milloinkin pitää olla. Asutteko tarpeeksi lähellä toisianne niin, että lasten koulut ja kaverit ovat pysyviä. Isoin asia on lasten ikä, tuollainen systeemi, eikä vuoroviikko muutenkaan sovi alle eskari-ikäisille. Jos mielipidettä kysyt, niin mun mielestä menee turhan hankalaksi, mutta teidän perheelle se voi sopiakin. Meillä vuoroviikkoa on takana useampi vuosi useamman lapsen kanssa ja kaikki on toiminut loistavasti. Lapset eivät ole oireilleet missään kohtaa, kun kaikki pidetty simppelinä ja selkeänä.
kun olisi aina viikko kerrallaan selkeästi.
Voisi ehkä tehdä niin, että äiti lähivanhempi, ja sitten poika isällä esim. 3 pv (keskellä viikkoa?), ja seur. viikolla tyttö isällä 3 pv, ja sitten joka toinen vkl molemmat isällä.
Mutta tuntuu että noin se menisi vaan sekavammaksi.
Se perinteinen systeemi että joka toinen vkl vain isällä, vetäisi äidin liian tiukille, ja toisaalta isällä olisi liikaa ikävä, ja lapsilla isää.
Sitäkin olen kuullut, että olisi niin että lapset aina samassa kodissa, ja vanhemmilla on sitten "poikamiesboxi", jossa vuorotellen käyvät olemassa, ja toinen vuorollaan lasten luona.
Mutta tämä on kyllä vanhempien kannalta v-mäinen systeemi, kun ei voi mitään uutta ihmissuhdetta oikein viritellä tuollaisessa tilanteessa.
Itse ainakin hajoaisin mustasukkaisuudesta, jos kelaisin onko ex ollut jonkun naisen kanssa siellä kämpässä, jossa nyt olisin itse. Ja erilaiset siisteysjutut, erilaiset tavat, lastenkasvatus jne. ... parisuhteen ongelmat ja riidat ei loppuisi näin, vaan jatkuisi vain. Tämä ei olisi oikein mikään oikea ero.
Hankalaa, ei voi siis erota kun tää lastenkin asumisen sopiminen on niin vaikeaa.
Mutta jos ei tätäkään jaksa.
Ei tässä ole oikeaa tapaa. Satuttaisko lapsia sittenkin vähiten, jos vanhemmat vaan jatkaa tätä p..skaa... (riitelyä välillä ja isä käyttää välillä vähän liikaa alkoa ainakin äidin mielestä ym. ym..)
ap
onhan parisuhteessa elävienkin osattava antaa kaikille lapsille aikaa myös erikseen. Onko joku lapsista lähetettävä pois, että toisille antaa aikaa vai miten se ydinperheissä onnistuu? Sellaisiakin kuulemma on, että toinen pitää arkipäivät ja toinen viikonloput, miltä kuulostaa?
muutenkin viikko-viikko systeemi on lapselle haitallinen. Lapsi tuntee olevansa koditon, on vain isän ja äidin koti, hänellä ei ole kotia missään. Ja tämä on muuten ihan asiantuntijoiden mielipide.
Taas tätä semantiikkaan takertumista: Vaikka lapsi sanoisi menevänsä äidilleen tai isälleen, niin ei se tarkoita sitä etteikö hän tuntisi niitä paikkoja kodikseen. Se vain on lyhyempi tapa sanoa minne on menossa, kuin "menen sinne kotiini missä äitikin asuu".
Viikko-viikko-systeemi toimii meillä hyvin. Tuo ap:n ehdottama kuulostaa todella sekavalta.
Voisi ehkä tehdä niin, että äiti lähivanhempi, ja sitten poika isällä esim. 3 pv (keskellä viikkoa?), ja seur. viikolla tyttö isällä 3 pv, ja sitten joka toinen vkl molemmat isällä.
Mutta tuntuu että noin se menisi vaan sekavammaksi.Se perinteinen systeemi että joka toinen vkl vain isällä, vetäisi äidin liian tiukille, ja toisaalta isällä olisi liikaa ikävä, ja lapsilla isää.
Meillä toimitaan niin, että minä käyn lasten kanssa kerran viikossa uimahallissa. Siis myös isäviikolla, jolloin haen lapset hoidosta, käymme uimassa ja vien lapset illalla isälleen. Minun viikoillani ex saattaa välillä hakea lapset hoidosta jos minulla menee töissä vähän myöhempään. Näin ei tule viikon erossaoloa, mutta systeemi on silti selkeä lapsille.
Mulla kaveri eros yli 10 vuotta sitten. Lapset oli silloin n. 9v ja 2v. Esikoinen halusi jäädä isälleen ja isälleen se sopi. Hän meni siis äidilleen joka toinen viikonloppu.
Kuopus taas oli ekan vuoden äidillään ja tuli isälleen joka toinen viikonloppu. Lapsen ollessa n. 3v lapsi alkoi kulkemaan vuoro viikoin isän ja äidin välillä. Niin, että kun esikoisella oli äiti viikonloppu, kuopus oli äidillään.
Lapsen tarha ei vaihtunut, kotien väliä oli ensin muutama kilsan, sitten vähän piteni, kun isä muutti naapuri kaupunginosaan.
Kaverit pysyivät samana, lapsella oli kummassakin kodissa kaikki tavarat tuplana (esim. leluja löytyi kummastakin kodista, kummassakin kodissa oli omat unilelut, kummassakin kodissa oli vaatteita, pyörä löytyi kummastakin kodista jne.).
Ainoastaan luistimet ja sukset kulkivat kotien väliä.
Kaverin kuopus on nyt 16v ja ihan normaali teini tuosta on kasvanut. Nyt on asunut jo pari vuotta lähes kokonaan isällään ja käynyt äidillään pari kertaa kuussa viikonloppuna.
lapset ovat ja kuinka läheisiä keskenään. Meillä lapsilla ikäeroa 2 vuotta ja ovat hyvässä ja pahassa erittäin läheisiä. Ei tulisi mieleenikään erottaa heitä viikoksi kerrallaan. Aikuiset varmasti pystyvät sopimaan niin, että molemmat lapset saavat silloin tällöin laatuaikaa yksin molempien vanhempien kanssa, ei ne sitä joka toinen viikko tarvitse.
Tietenkin, jos lapset ovat kovin eri ikäisiä, niin tuo saattaisi olla toimivakin ratkaisu, mutta en osaa sanoa, kun ei ole kokemusta.
Minä tiedän monta hyvää viikko-viikko-systeemiä. Kun aikuiset joustavat ja asuvat lähekkäin, että lapset voivat halutessaan tavata myös sitä vahempaa, jonka viikko ei juuri silloin ole. Ja molemmista kodeista tehdään lapsille heidän oma kotinsa.
en usko, että lapset nauttii siitä, että on erossa äidistä/isästä joka toinen viikko. Enkä ymmärrä miten joku äiti (isyydestä en tiedä kun en ole mies) voi olla erostaan lapsistaan viikon lähes jatkuvasti. Ei mitenkään voi olla lapselle hyväksi tuollainen. Varmasti vaikuttaa jollainlailla, vaikka lapsi ei nyt sitä näytäkkään.
Ihanna olisi varmaan, että vanhemmat asuisi lähekkäin ja lapsi voisi nähdä molempia vanhempiaan vaikka päivittäin tai ainankin monta kertaa viikossa. Eihän sitä tarvitse aina yötä olla.
Miksi