Miksi opettajat ei halua pitää koulun kerhoja?
Kommentit (14)
meillä vanhemmat pitävät joitain kerhoja, ja ihan vaan vastikkeetta... että miksipä kukaan ope viitsisi?
Pitäisin mielelläni vaikka käsityökerhoa, mutta en saisi sinne edes materiaaleja.
Ja kyllä niillä opettajilla tuppaa olemaan niitä opetustunteja niin paljon, ettei siitä enää jää aikaa puoliharrasteiselle kerhotoiminnalle.
Tarkoitin, että koulullamme ei ole varaa maksaa. Ei saisihan sitä kerhoa pitää, mutta se olis sitten ihan itse kustannettava.
mulla on jo muutenkin kaksi kertaa viikossa kolmeen koulua ja kaksi kertaa neljään. Pitäisi ehtiä myös suunnitella tuntejakin, ja ne työt menee sitten jo viiteen kuuteen
ja teen jo valmiiksi vapaaehtoistöitä omien lasteni harrastustoiminnan piirissä.
En mä tiedä, mitä niistä maksetaan, mutta neljä tuntia viikossa se pitää kerhoja. On pitänyt varmaan yli 20 vuotta, paitsi 90-luvun laman aikana, kun niitä ei saanut pitää, tai kai ilmaiseksi olisi saanut.
että en jaksa enää vetää kerhoja. Onneksi meidän koululla on niitäkin, jotka kerhoja vetävät.
ehkä, jos kerhot olisivat sellaisia, joissa saisi lepuuttaa ääntään työpäivän jälkeen, niin sitten, mutta niissä pitää olla yhtä vahvasti läsnä kuin opetustyössäkin.
Osa-aikaiseksi palkattuja varmaankin kiinnostaisi jo rahan takia enemmän.
Ehkä saisi pitää, jos tekisi ilmaista työtä...
koska opettaja on opettaja, eikä mikään kerhotäti/setä.
eli säästösyistä on kerhot jäissä