Uskovat ihmiset haloo... kysymys teille

Ei Jumala ketään koettele ts. ei päätä että tuolle ja tuolle annetaan vähän opetusta/ heitetään kylmää vettä niskaan. En usko myöskään kohtaloon vaan sattumaan. Ei Jumala niihin sattumuksiin vaikuta, vaikka pystyisikin.

Elämä on...

ap

mitään tapahdu Jumalan sallimatta. Uskon että vaikeudet kääntyy voitoksi. Kuulostaa varmaan naiivilta, mutta Jumala antaa oikeasti voimaa kestää vaikeudet ja viisutta hankaliin tilanteisiin. Jälkeenpäin usein näen että kaikki on ollut Jumalan kädessä vaikka sitä ei sillä hetkellä helposti niin näe

Jumalahan nimenomaan päättää kaiken. Eli usein uskovilla on ollut omia koettelemuksiian niinkuin jokaisen elämässä. Onkin eri juttu että miten ne sitten ottaa. Jotkut heti luovuttavat ja hylkäävät Jumalan ja toiset jaksavat kaikesta paskasta huolimatta luottaa Jumalaan ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa.

Saatana koettelee ihmisen uskoa ja saa monet jättämään Jumalan kieroiluillaan. Ihminen osaa olla heikko. Onneksi koksaan ei ole liian myöhäistä.

Jumalan läheisyyttä juuri vaikeina aikoina. Olen itsekin etsinyt Häntä enemmän. loppujen lopuksi jumala on ainoa, mikä jää, kun aika jättää. Koetukset kannattaa kestää, kun vain pitää Jumalasta kiinni.

määräytyvät sen mukaan mitä Jumala katsoo sinulle sopivaksi. Joku menettää työnsä, perheensä ja sairastuu vakavasti ja elää 15 vuotta köyhyydessä ennenkuin asiat taas paranevat. Pointti on siinä ettei milloinkaan jätä luottamasta Jumalaan. Ei vaikka mitä tapahtuisi. Tosi monet ajattelevat ettei Jumalaa ole olemassa jos vaikka oma lapsi kuolee. Se on yksi pahimmista asioista mitä ihmiselle voi käydä ja siksi on oltava vahva.



Toisille vaikkapa luottotietojen menetys voi olla kaamea koettelemus ja häpeä. Ei ole syytä arvostella kenellä on helpointa ja ketä Jumala suosii.

Jumala tahtoo meidän tekevän ja kokevan ja oppivan tiettyjä asioita ja elävän elämämme tietyllä tavalla. Kärsimys tulee pääasiassa siitä, että joskus ne asiat ovat vaikeita ja joskus me vaan muuten pyristelemme vastaan.



Ei se ole mitään koettelua, se vain on. Se kestää koko elämän, mutta samalla juuri siitä saa voimaa: tiedosta, että " näin sen lopulta oli tarkoituskin mennä - vaikka ensin tuntui pahalta, näin oli sittenkin hyvä." Sitä oppii löytämään sen, miksi niin oli hyvä ja kääntämään kipeätkin elämänkokemuksensa hyödyksi itselleen ja muille. Tai ainakin elämään niiden kanssa. Tässä jälkimmäisesssä suhteessa uskovaisen elämä ehkä ON helpompaa kuin muiden: muut eivät ehkä salli itselleen tuota " näin oli tarkoitus" - ajatusta eivätkä ehkä opi niin helposti löytämään vastoinkäymisistään menestyksen siemeniä, vaan ajattelevat helpommin itseään pelkkinä luusereina. Sillä kenenkään meistä elämä ei kulje pelkkien menestysten kautta, ei ainakaan niiden menestysten, joita alunperin sellaisiksi kuvitteli.

tavalla kaikki vastoinkäymiset tulleet hyödyksi.



Sellaiset asiat joita vuosia sitten itkin ja toivoin ettei niitä tapahtuisi ovatkin minulle tämän päivän edellytykset. Jos en olisi kokenut kärsimyksiä silloin en olisi ikinä päässyt elämässäni näin itkälle kuin nyt. Kyse ihan kongreettisista asioista!

Kaikella on tarkoituksensa!

Pikainen kiteytykseni teologian ja psykologian saralta :)

Kukaan ei voi objektiivisesti määritellä, kuinka paljon Jumala koettelee ketäkin. Asian ydin on siinä, kuinka kyseinen ihminen on pienenä lapsena kokenut vanhempiensa rakkautta. Jumalakokemukseen liittyvä lämpö ja rakkaus liittyvät ihmisen pienenä lapsena kokemaan äidinrakkauteen ja äitisuhteeseen, kun taas Jumalan auktoriteettinen puoli liittyy selkeästi lapsen omaan isäsuhteeseen. Vai muistanko väärin..?

Ihmettelen siis joidenkin uskovaisten puheita, joiden mukaan Jumala koettelee heidän uskoaan ja " testaa" , ovatko he uskollisia. Pöh, eihän tässä ihminen muutenkaan omilla ansioillaan pelastu! Jos uskoni kestää, hyvässä tai pahassa, on se VAIN JA AINOASTAAN armoa!



Sen uskon kyllä, että Jumala voi siunata myös vaikeuksissa, joita tulee elämässä vastaan ihan kaikille ihmisille. Uskovalla on se lohtu, että Jumalaan voi turvata myös hädän hetkellä. Ja ainakin omalta osaltani katson, että Jumala on myös sallinut asioiden mennä pieleen, jotta näkisin mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja mikä ei. Kyllähän tällaisten juttujen kauttaa usko tavallaan jalostuu, tai ohjautuu keskittymään olennaisimpaan. Kun kaikki uskonnollisuus karisee, ei jää enää mitään muuta kuin Jumala ja hänen armahtamansa syntinen ihminen. Se on aika hieno kokemus. Siinä ei tarvitse yrittää enää mitään.