Mikähän voi olla, kysyin jo pari päivää sitten alaselkäkivusta
minulla siis selkää särkenyt nyt jo 4 päivää ihan alaselästä, ristiselästä vielä alaspäin, pakaravaon yläosasta noin 5 cm ylöspäin. Ensin särki tasasesti keskeltä, nyt kipu enemmän vasemmalla puolella. Kävellessä kipuilee kuin "hermokipuna" (?) vasempaan jalkaan (pakaraan, reiteen) joten joutuu kävelemään vähän linkkaamalla ja ylösnouseminen on vaivalloista.
Ei kuitenkaan särje koko aikaa, vaan tietyssä asennossa tai liikkuessa, eteen- taaksepäin taivuttaessa jne.
NYT sitten alkanut myös alavatsaa särkemään, ajoittain, vähän kuin menkkakipuja, mutta menkkojen pitäisi alkaa vasta viikon päästä (ja kierto säännöllinen kun ehkäisyrengas käytössä).
Tänä aamuna nousin sängystä ylös ja linkkasin vessaan, yhtäkkiä alkoi särkemään alavatsaa niin paljon että silmissä sumeni ja korvissa humisi ja kävin lattialle voimattomana makaamaan (jos en olisi ehtinyt lattialle vaakatasoon, olisin varmaan pyörtynyt) pyörrytti kuitenkin, nousi kylmä hiki kauttaaltaan iholle ja makasin siinä pari minuuttia, sitten helpotti.
Töihin soitin tänään että olen kipeänä ja soitan kohta päivystyksestä itselleni ajan lääkärille täksi päiväksi.
Ajattelin silti kysellä olisiko jollakulla mitään tietoa/arveluita mitä tämä voisi olla...?
(mitään virtsaamisvaivoja ei ole, eikä kuumeetta)
Kommentit (6)
soitin äsken päivystykseen ja sain ajan aamupäiväksi.
ap
ja hän naksautti selkäni kuntoon. Ensin pelkäsin iskiasta, mutta sitä ei napsauttamalla saa kuntoon.
Kannattaa pyytää lähete naparapaatille jotta katsoo että selkärangasa on kaikki ok.
jos kipua nyt alavatsallakin. Mutta hyvä että pääset lääkäriin, ettei jää palstadiagnoosien varaan sinun vointisi :)
kuin missä munuaiset sijaitsevat.. olettaen että olen oikeassa siinä kun luulen munuaisten sijaitsevan vähintään ristiselän kohdalla tai siitä ylöspäin?
ap