Kummeista asiaa...

mutta en ainakaan itse kehtaisi ottaa puheeksi. Mieltään saa muuttaa eikä kummilupaus ole sitova niinkuin ennen aviolupaus.



Kurja juttu kuitenkin sinun kannaltasi, kun olet toivonut, uskonut ja odottanut.

onko hän suunnitellut kaikki kummit jo kauan sitten. Ajatteliko koskaan pyytää ystävätärtä vai miksi päätyi sukulaisiin.

voi hyvin olla, että esim ystäväsi anoppi tai mies olisi vetänyt herneen nenäänsä, jos kaikki kummit olisivat olleet ystäväsi puolelta. Useimmat saavat enemmän kuin yhden lapsen, odota vuoroasi rauhassa, jos ystävyytenne on muuten mukavaa!

Jos taas kummeja olisi kuusi, se olisi jo vähän ahnetta (lahjojen keruuta). Kivempi olla tärkeä kummi kakkoselle kuin yksi monista ykköselle.

Itse sovin aikoinaan ystäväni kanssa samoin, olen hänen lapsensa kummi, mutta olen muuttanut mieltäni oman lapseni suhteen, haluan toisen ystäväni, joka vielä läheisempi ja toinen on mieheni veli, jos ystäväni tästä loukkaantuu, niin ihan rauhassa, se ei ole hänen asiansa, vaan lapsen vanhempien.. ikävää. mutta totta

lapsen? Silloin läheisempiä kummeja halutaan usein 'säästellä' niille tulevillekin lapsille. Älä loukkaannu vielä, ennen kuin kuulet koko totuuden. Ei kai se niin saa olla, että esikoisella on läheiset kummit, ja muilla lapsilla sitten jotkut rupukummit.

Ymmärrän tilanteesi hyvin, koska itselläni ei ole myöskään yhtään kummilasta, (eikä myöskään omia lapsia) vaikka kovasti haluaisin.



Aika outoa, koska ystäväsi voisi ottaa tulevalle lapselleen vaikka kymmenen kummia minun käsittääkseni niin halutessaan, eli myöskin sinut.



Onko hän jo sanonut sinulle itsellesi suoraan, ettei muita kummeja halua eli sinua?

Onko hän jo sanonut sinulle itsellesi suoraan, ettei muita kummeja halua eli sinua?

Ei ole sanonut, emme ole nyt aikoihin keskustelleet asiasta, viimeksi joskus viime talvena ennen hänen raskauttaan.

Ymmärrän tuon pointin kyllä, ettei yhdelle lapselle välttämättä haluta kuutta kummia; olisi se minustakin hieman hassua.

Mutta yllätyin vaan, kun hän oli aina sanonut juurikin sitä, että me olisimme ensimmäisen lapsen kummit hänen siskonsa (ja siskon miehen) ohella, että miehen sisko olisi sitten ehkä mahdollisen tulevan toisen lapsen kummi (eivät ole juurikaan tekemisissä, siis juhlapyhinä näkevät eivätkä muuten läheisiä). Voihan olla, että mies on sanonut, että haluaa omia sukulaisiaan myös ekan lapsen kummeiksi, ei siinä mitään.

Mieheni on kuitenkin tuon ystäväpariskunnan miehen paras kaveri, joten siinä mielessä olisi meistäkin saanut kyllä ns. "itse valitsemansa" kummit, kun tosiaan ovat lapsuudesta saakka olleet bestiksiä. :)

Mutta joo...en ehkä kehtaa ottaa asiaa puheeksi. Odottelen varmaan, jos ja kun he kertovat kummivalinnasta. Pelkään vaan, että pettymykseni näkyy. En haluaisi "syyllistä" oloa heille, en missään tapauksessa, sillä korostan että mielestäni tämä on aina vanhempien oma valinta, ja tokihan mieli voi muuttua.

Tuli vaan tosi paha mieli, kun ollaan niin läheisiä ja nytkin paljon tekemisissä (eli tiedän, että ei ole ollut esim. miehen siskon kanssa missään tekemisissä juurikaan raskauden aikana).

Foorumille en voi kyssäriä laittaa, koska tietää nickini, olen siellä muissa asioissa (foorumilla myös muita aiheita).

ap

Se että joku kehtaa tulla sanomaan että "petyin kun en päässyt teidän lapsen kummiksi." Tuo on todella inhottava juttu. Kokemusta on, ja seuraavan lapsen kohdalla laitettiin se säälistä kummiksi ja siitäkös hyvä mieli tuli kaikille.



Pidä asia omana tietonasi. Älä sano ystävällesi mitään. Ja jos ja kun joskus saat omia lapsia, annan neuvon. Veri todellakin on vettä sakeampaa sillä kaverisuhteet voivat katketa syystä tai toisesta. Ihmissuhdesotkuja, muuttamisia, eroja, ym. ym. Siihen ei tarvitse kuin toisen. Lapselle on todella ikävä kun jää ilman kummia. Kaikista paras olisi laittaa lapselle vähintään 2 kummia.

että miksi niitä kummeja annetaan niin niukasti. Useinmiten joku tipahtaa syystä tai toisesta kelkasta oli sukua tai ei. Meillä kaksi lasta ja molemmilla on 5 kummia... Ei ole mielestäni ollut yhtään liikaa.

Mutta ehkäpä sinulle on tulossa kummilapsi jostakin muualta :)



Meille kävi niin, että olin ajatellut lapsellemme kummiksi läheisintä ystävääni ja hänen miestään. Olimme todella paljon tekemisissä.



Kun pyysin, hän nauroi minulle päin naamaa ja kieltäytyi. Hän ei halua kummilasta. Se jos mikä tuntui pahalta, loukkaannuin todella syvästi ja edelleenkin asia kaihertaa mieltäni.



Ei tämä tietenkään sinun harmiisi liity, mutta tuli vain mieleen....

mulla sama ongelma...



t. ei -ap, vaan toinen samassa tilanteessa oleva

että on joskus luvannut ottaa sinut/teidät kummeiksi? Ehkä on jo unohtanut..



Nro 11. Meille on tulossa nyt kuudes lapsi ja olen ikionnellinen, ettei jokaiselle ole kovin montaa kummia (max 3). Muuten tälle viimeiselle ei riittäisi kummia ollenkaan (paitsi ehkä seurakunnan kautta tai sitten uusintakierrokselta).

Mulla on kokemusta kavereista, jotka vaativat päästä kummeiksi. Kun sitten se hetki tuli, otettiin kuusi kummia ja silti jäi muutama "rannalle ruikuttamaan", kun ei heitä pyydetty. Olen kuullut, että monilla on ongelmana löytää tarpeeksi kummeja, koska ystävistä monet eivät kuulu kirkkoon tai ovat jo niin monen lapsen kummeja, etteivät halua enempää kummilapsia. Meillä tilanne taas toinen, meillä on iso perhe ja tiivis kaveripiiri, joten kummiehdokkaita on. Minusta on kuitenkin tärkeä muistaa, että jos sinua ei pyydetä kummiksi, ei se suinkaan tarkoita, ettetkö olisi tärkeä henkilö perheen elämässä tai etteikö sinua haluttaisi mukaan lapsen elämään. Kysymys ei ole mistään paremmuuskilpailusta.

näin tätä ystävääni eilen, ja asia tuli puheeksi kun hän kertoi, että ketä ovat valinneet kummeiksi.



Nieleskelin siinä pettymystäni hetken, ja sanoin sitten että hienoa että päätitte kummit, että valinta oli varmasti vaikea. Ystäväni tähän, että "Juu, se on aina kummien valinta varmaan vaikeeta kaikille..." Olin sitten siihen, että "Niin, mä vähän ajattelin että jos olis ollut mahkuja itsellä päästä, mutta hienot kummit tuli valittua teillä kyllä, ei siinä mitään". Tähän ystäväni vaan, että eiväthän he juuri ole noiden miesten puoleisten sukulaisten kanssa tekemisissä, mutta että heidän mielestään sukua tulee valita aina ensin, koska niihin ei välit voi katketa.



Olen tuosta hieman eri mieltä (omassa suvussa eräällä sukuhaaralla sukset aivan ristissä), mutten sanonut tuohon mitään, hymyilin vaan että "mmm, niin...".



Hän ei muistanut, että olimme joskus sopineet olevamme toistemme lasten kummeja, sekin kävi keskustelussa ilmi. Sanoin siihen, että muistan toisin, mutta jätin asian siihen.



Ystäväni vielä jatkoi, että toivottavasti en pahoittanut nyt mieltäni ja loukkaantunut, johon sanoin, että eihän tuosta oikein sovi loukkaantua, että vanhemmathan asiat toki päättää.

Keskustelu soljui siitä sitten muihin aiheisiin ja pian olimmekin jo perillä (olimme menossa erääseen tilaisuuteen) ja mukaan tuli muita ihmisiä.



Mulla on vaan niin järkyttävän paha mieli! :( En haluaisi enää jauhaa asiasta ystäväni kanssa, koska mitä sillä saisi enää aikaan? Ei varmaan mitään hyvää, ;) Mutta koska kyseessä on paras ystäväni, koen oloni jotenkin hyljätyksi ja surulliseksi, etten voi asiasta edes hänelle enää puhua (koska mielestäni ei kannata, en halua hänellekään pahaa mieltä). Tuntuu tosi kurjalta, olisin ollut tosi hyvä kummitäti ja tietystihän sitä voi olla muutenkin kaverin lapsen kanssa kuin kummina, muttei se ainakaan minulle ole sama.



Tulee sellainen olo, etten haluaisi sitten itsekään pyytää heitä oman mahdollisen lapseni kummeiksi, mutta miksi pitäisi olla ns. yhtä karkea, kun kuitenkin hänestä paljon välitän...tuntuu vaan niin pahalta tämä.





t. ap

Mulla oli ihan samanlainen tilanne, lisäksi tämä ei enää ystävä odotusaikana sanoi kummia täällä mietitään, miten olet kummin tehtävät hoitanut ?

Me oltiin tunnettu ihan ala-asteelta saakka ja varsinkin 20vuotiaina oltiin tosi-tosi läheisiä.

He eivät ottaneet selvyyttä sukupuolesta, mä sanoin alusta saakka poika tulee. Itse asiassa yhtenä aamuna soitin ja kerroin hänen oleen raskaana, oli tehnyt raskaustestin edellisellä viikolla ja kukaan asiasta ei tiennyt mitään. Oltiin kuitenkin n 25 v ja kukaan ei ystäväpiiristä halunnut edes lasta eikä kukaan lapsista puhunut.

Kun lapsi syntyi tuore äiti sanoi ettei halua minua kummiksi koska haluaa mielummin naisen joka pystyy vakiintua. Mulla oli poikaystävät vaihtunut hyvin usein. Toinen hänen läheinen ystävä pääsi kummiksi, oli jo naimisissa ollut vuosia, seurustellut puolisonsa kanssa siinä vaiheessa yli 10 v, eli teinitapaus. Pari vuotta tämän jälkeen he erosivat, alkoi elämään menevää elämäänsä ja sama jatkuu edelleen. On ollut ristiäisissä ja pari krt vuodessa käy, siinä kaikki. Itse menin 2 v syntymän jälkeen naimisiin ja olen ollut sen jälkeen hyvin pysyvää sorttia.

Tapa jolla asia sanottiin oli hyvin loukkaava ja voin melkein sanoa tämä oli hyvin suuri syy miksi välit menivät sitten poikki. Tai kumpikaan ei enää pitänyt yhteyttä. Otti yhteyttä kun minulle syntyi lapsi ja olisi halunut myydä hyvin kalliilla lastensa vaatteita.



Sulla on 2 vaihtoehtoa, niellä tämä ja jatkaa elämää tai ryhtyä katkeraksi.

Minä olen monelle lapselle läheisempi kuin heidän kummitätinsä, olen sen tyyppinen ihminen että lapset minusta tykkää ja minua pyydetään jatkuvasti synttäreille, joihin pitäisi pyytää vaan kummit ja sukulaiset. Ja haittaako tämä minua ? Ei tietenkään.



Se kummius ei tee ihmistä automaattisesti läheiseksi. Se miten sinä kohtelet lasta tekee sen. Ja siinä voit näyttää sinun taitosi.

Mulla oli ihan samanlainen tilanne, lisäksi tämä ei enää ystävä odotusaikana sanoi kummia täällä mietitään, miten olet kummin tehtävät hoitanut ?

Me oltiin tunnettu ihan ala-asteelta saakka ja varsinkin 20vuotiaina oltiin tosi-tosi läheisiä.

He eivät ottaneet selvyyttä sukupuolesta, mä sanoin alusta saakka poika tulee. Itse asiassa yhtenä aamuna soitin ja kerroin hänen oleen raskaana, oli tehnyt raskaustestin edellisellä viikolla ja kukaan asiasta ei tiennyt mitään. Oltiin kuitenkin n 25 v ja kukaan ei ystäväpiiristä halunnut edes lasta eikä kukaan lapsista puhunut.

Kun lapsi syntyi tuore äiti sanoi ettei halua minua kummiksi koska haluaa mielummin naisen joka pystyy vakiintua. Mulla oli poikaystävät vaihtunut hyvin usein. Toinen hänen läheinen ystävä pääsi kummiksi, oli jo naimisissa ollut vuosia, seurustellut puolisonsa kanssa siinä vaiheessa yli 10 v, eli teinitapaus. Pari vuotta tämän jälkeen he erosivat, alkoi elämään menevää elämäänsä ja sama jatkuu edelleen. On ollut ristiäisissä ja pari krt vuodessa käy, siinä kaikki. Itse menin 2 v syntymän jälkeen naimisiin ja olen ollut sen jälkeen hyvin pysyvää sorttia.

Tapa jolla asia sanottiin oli hyvin loukkaava ja voin melkein sanoa tämä oli hyvin suuri syy miksi välit menivät sitten poikki. Tai kumpikaan ei enää pitänyt yhteyttä. Otti yhteyttä kun minulle syntyi lapsi ja olisi halunut myydä hyvin kalliilla lastensa vaatteita.

Sulla on 2 vaihtoehtoa, niellä tämä ja jatkaa elämää tai ryhtyä katkeraksi.

Minä olen monelle lapselle läheisempi kuin heidän kummitätinsä, olen sen tyyppinen ihminen että lapset minusta tykkää ja minua pyydetään jatkuvasti synttäreille, joihin pitäisi pyytää vaan kummit ja sukulaiset. Ja haittaako tämä minua ? Ei tietenkään.

Se kummius ei tee ihmistä automaattisesti läheiseksi. Se miten sinä kohtelet lasta tekee sen. Ja siinä voit näyttää sinun taitosi.

Kiitos tsempeistä.

Jotenkin juurikin tuo, että miten jatkossa suhtaudun häneen? Tuntuu, että olen niin pahoilla mielin, etten pysty edes näkemään.

Meillä on ollut juuri puhetta missä kaikessa tulisin häntä pian auttelemaan, mitä voisin ulkomailta tuoda vauvalle tuliaisiksi, jne. ja nyt tuntuu niin vaikealta, koska tunnen ettei minua arvostetakaan riittävästi (vaikka asia ei välttämättä olekaan niin) kummin virkaan. En vaan voi itselleni mitään, että otan tämän varmaan vähän turhankin henkilökohtaisesti.

En haluaisi tämän vaikuttavan ystävyyteen, mutta tällä hetkellä tuntuu vaan kovin vaikealta suhtautua ystävään ja vauvaan.

t. ap

Mua, miten taatusti meitä kaikkia, on maailma potkinut päähän. Helpottaa kun olen päättänyt jos surettaa, sitten rauhassa suren.

Haluatko pitää pientä etäisyyttä ystävääsi ja tuoreeseen vauvaan ???

Jos äiti pyytää kylään auttamaan, voithan sanoa miten lapsen kummi, miksi et pyydä häntä, eikö tämä kuuluisi kummin tehtäviin. Ei tarvi olla törkeä, mutta kauniisti, puolisuorasti voit sanoa.

Ehkä ystäväsi tajuaa asian ???

Mulla on paljon hyviä ystäviä ja en ole monenkaan heidän lapsen kummi. Ja se ei haittaa yhtään. Se että pääset samaan olotilaan on susta itsestäsi kiinni. Nyt kun sulla tekee pahaa, älä mene tilanteeseen jossa pahaolo korostuu, eli ystäväsi luona. Pidä vähän etäisyyttä ja kun tunnet että nyt pahin on ohi, yritä uudestaan. Jos ystäväsi ei ymmärrä ota sitten koko asia puheeksi. Sano teko loukkasi, koska odotit pääseväsi kummiksi ja sinut ohitettiin ikävällä tavalla. Tsemppiä !