Onko vaikeaa kasvattaa sisaruksia jos on itse ainut lapsi?

voisko joku neuvoa, tärkeä asia.

Se tulee aika luonnostaan niiden uusien tilanteiden myötä, eli kun riitoja tulee, niihin joko puutut tai toteat, että tuosta selviävät jo itsekin, iän mukaan.

joka on jyrännyt, lytännyt, alistanut ja pilkannut ja nöyryyttänyt.



Minä olen joutunut tekemään paljon töitä, että osaan olla objektiivinen sisarusten riitelylle, enkä automaattisesti asetu pienemmän puolelle.

Onneksi minulla (ainokaisella) on kavereita joilla on pieniä lapsia kuten minullakin. Työpaikan kahvipöydässä kaikki tuulettavat ajatuksiaan lapsiensa kasvatuksesta. Jos noita kavereita ei olisi pitäisin lapsiamme ihan epänormaaleina hirviöinä, vaikka he ovat ihan normaaleja.



Minusta siis oli ihan kamalaa kun lapsemme raapivat ja tönivät toisiaan, eivät leikkineet koko ajan nätisti yms. Lapset kilpailevat ja mölyävät. Ovat ihan erilaisia kuin minä pienenä.



Lasten kasvatus on aina vaikeaa riippumatta siitä kuinka suuresta sisarusparvesta itse tulee. Ihan hyvin olen mielestäni onnistunut tähän mennessä (eivätkä ne lapset nyt toki koko aikaa ole toistensa kimpussa, vaan suuren osan ajasta oikein kivasti).

on minua niin paljon vanhempi, että käytännössä olen ollut monessa asiassa se ainoa lapsi. Itselläni on kaksi lasta ja kyllä nahistelun määrä on vähän yllättänyt. Kun toinen lapsista ei ole kotona, toinen on ihan erilainen, yleensä ns. helpompi, mutta ikävä alkaa kalvaa. Öisin nukkuvat kylki kyljessä ja puolustavat toisiaan pahaa maailmaa vastaan. Eli jos nahina on yllättänyt, on kyllä kiintymyskin. Vanhempana yritän toimia terveellä järjellä ja intuitiolla, eikä niiden määrä ole kiinni omien sisarusten määrästä :)

minulle se ainokaisuus oli suuri syy hankkia itselle useampi lapsi. Sisarukset ovat rikkaus