Saako kotihoidon tukea, jos lapsi hoidetaan kotona, mutta itse menisin osa-aikatyöhön?
No, siinä se asian ydin jo otsikossa tulikin. Ei nyt hoksottimet toimi ja täältä sitä tietoa yleensä löytyy, niin en alkanut vielä kelan sivuja tankkaamaan. Tarkoitus olisi etsiä töitä muutamaksi tunniksi viikosas, iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin isä voisi olla lasten kanssa kotona. Mutta loppuuko silloin kotihoidon tuki? Työpaikka minulla periaatteessa on, mutta sinne en ole palaamassa, paitsi jos siellä onnistuisi tuo järjestely. Syitä en nyt lähde erittelemään, miksi en halua laittaa lapsia vielä hoitoon, toki se tulee kyseeseen myöhemmin.
Kommentit (13)
mutta se hoitolisä on tulosidonnainen.
tai ainakin sai vielä pari vuotta sitten.
edellytyksenä on, että lapsi ei vie kunnallista eikä yksityistä päivähoitopaikkaa. Jos hän on hoidossa vaikka mummolla tai tädillään tms, niin sitä tukea saa. Meillä tukea saa molemmista lapsista, vaikka molemmat vanhemmat olemme kokopäivätöissä. Tai yhdestä tukea, toisesta sisaruslisää.
ja joillakin paikkakunnilla myös se kuntalisä. Perusosa ei ole koskaan.
jos teillä maksetaan kuntalisää, niin toisissa kunnissa sitä saa ja toisissa ei, silloin kun vanhemmat on työssä.
Ja itseasiassa yksityisenkin hoidon kohdalla perhe voi itse päättää, nostaako kotihoidon tukea vai yksityisen hoidon tukea - tiedän, koska meillä on juuri käyty tätä keskustelua, kun lapset ovat menossa osa-aikaisesti yksityiseen hoitoon.
Tulot vaikuttavat hoitolisään, mutta sen perushoitorahan saa.
sattoi kyllä valita kotihoidontuen ja yksityisen hoidon tuen välillä, jos lapsi oli yksityisessä päivähoidossa.
Nyt tuntuu pää ihan tyhjältä, en kai minä mitään hoitolisää saa nytkään.. saan kahdesta 1-vuotiaasta (kohta 2) yhteensä bruttona reilu 400, käteen jää 311 e. Mutta kiitos vastauksita, tämä auttoi kovasti, nyt menen tätä sulattelemaan pyykinsilityksen lomaan :)
saavat tulojensa mukaan hoitolisää hoitorahan lisäksi.
saavat tulojensa mukaan hoitolisää hoitorahan lisäksi.
Ainakin ennen (4v sitten) sattoi kyllä valita kotihoidontuen ja yksityisen hoidon tuen välillä, jos lapsi oli yksityisessä päivähoidossa.
yli 3-vuotiaalle ei kht:a enää saa, joten silloin tulee kysymykseen yht. toki, jos lapsia on useampi, niin silloin kannattaa laskea, kumpi tuki kannattaa. yht maksetaan jokaisesta hoitolapsesta ja kht:n perusosa vain yhdestä, muista tulee sisarkorotus. ja yht:n saava hoitaja pitää olla kunnan hyväksymä. tosin se ei oo yleensä mikään ongelma.
sen ainoa edellytys on, että lapsi ei ole kunnallisessa hoitopaikassa
Miten tämäkin asia voi edelleen olla kenellekään epäselvä? Ei kotihoidontuki liity mitenkään työssäkäyntiin.
kunhan lasta ei laiteta kunnalliseen päivähoitoon.