Miksi yhteiskunta on niin monimutkainen?

en itsekään oikein tiedä, miten asioiden sitten oikein pitäisi olla. Silti vaan vahvasti tuntuu, että kaikki on liian monimutkaista nykyisin. Jos on kotiäiti, putoaa auttamattomasti työelämän kelkasta, ja toisaalta taas itketään, kun työvoimaa ei ole. Kuluttaa pitäisi, jotta talous voisi hyvin, mutta mitä se ympäristönsuojelu sitten taas olikaan... Arvostetuin työ on aina jotain abstraktia projektin suunnittelua, mutta ihmisten perustarpeet on aika yksinkertaisia. Jos haluaa vaikka kotiäitinä ansaita vähän rahaa myymällä jotain, on täytettävä tuhat lippulappusta, mihin se aika sitten meneekin. Jossain ulkomailla kun on ihan Euroopassa matkaillut, ihmiset voi myydä kasvimaansa tuotteita tai keräämiään marjoja tai mitä lie ihan spontaanisti, Suomessa on taatusti joku viranomainen niskassa. Asiat täytyy sovittaa johonkin byrokratiaan, joka on ajat sitten lakannut palvelemasta ihmisiä.



Juu, en tiedä, miksi tämä kaikki tuntuu niin vaikealta. Mutta aika ahdistuneitahan ihmiset tuppaa nykyisin olemaan. Tuntuu, kuin aika olisi ajanut tavallisen ihmisen ohi. Jatkuvasti on menossa pudotuspeli, ja ihmiset ovat keskittyneitä oman napansa tuijottamiseen, eikä kivaa ole kellään.



ap

Teollistuminen, institutionalisoituminen, erikoistuminen, jne. Erilaisia käsitteitä kuvaamaan nykytilannetta ja sen syitä. Teollinen massayhteiskunta liikkuu jotenkin vääjäämättä siihen suuntaan, että elämä ei ole enää yksilöiden ja yhteisöjen autonomisessa hallinnassa, vaan sitä joutuu elämään kaikenlaisten byrokraattisten välikäsien kautta. Mikään ei enää onnistu itsenäisesti eikä elämä saa rullata omalla painollaan.



Minuakin vaivaa usein sellainen levoton vieraantuneisuuden tunne, niin kuin olisi muukalaisena jonkun toisen elämässä. Joskus melkein haaveilen, että kun tulisikin jokin talousmullistus ja romauttaisi koko tämän systeemin niin kertakaikkisesti, että olisi pakko palata siihen ruohonjuurielämään, todellisten ja elämänmakuisten asioiden äärelle.

Itsekin välillä mietiskelen, että on tämä nyky-yhteiskunta aika p**seestä, suoraan sanottuna. Kaikki juoksee vaan maineen, mammonan ja materian perässä samassa oravanpyörässä, eikä ketään kiinnosta mikään muu. Tuntuu että ollaan kokonaan kadotettu yhteys toisiin ihmisiin, siis sellainen oikea, syvällinen yhteys. Hyvänpäiväntuttuja sen sijaan on enemmän kuin koskaan, mutta mitä tyydytystä tuollaisista ihmissuhteista on loppupeleissä? Eipä mitään.



Lisäksi minua ahdistaa tämä hirveä arvottuminen. Kaikelle määritellään arvo, sellaisillekin asioille joille ei mitään rahallista tms arvoa edes pitäisi antaa. Koko hemmetin elämä on vaan kilpajuoksua, kuka tienaa eniten, kuka "pärjää" parhaiten. Sitten kun ollaan eläkkeellä, ihmetellään mihin se kaikki aika meni. Luu jäi vaan käteen, vaikka kaikkensa antoi...



Joo, välillä on nämä ajatukset niin painavan oloisia, että tuntuu ettei omalla elämälläkään ole mitään arvoa. Tekisi mieli kokonaan luovuttaa...



Sori, tämä oli vaan tällainen ahdistuneen ihmisen vuodatus...

Agraariyhteiskunnassa oli toisin. Eikä se aika ole kaukanakaan; minulla molemmat isoäidit olivat maatalon emäntiä ja kotiäitejä.

yhteiskunnallisia asioita ja ne kiinnostaa minua. Joskus tuntuu, että kaikesta raskaasta työstä ja ruuankin puutteesta huolimatta yksinkertainen isovanhempieni elämä maalla oli "helpompaa". Tiedän, että se on idyllikuvaa ja arki oli rankkaa ilman pesukoneita sun muita mutta työ oli kotona ja isoäitini mukaan myös mies ehti leikkiä lasten kanssa työn lomassa. Rahaa ei tarvinnu kääriä pakollisiin menoihin samassa mittakaavassa kuin nykyään, kun KAIKKI maksaa ja KAIKKI pitää ostaa,mitään ei pysty tuottamaan itse.