Vihaan meidän elämää.

Eiköhän ukko ala tajuta kun ette olekaan kotona laittamassa ruokaa, siivoamassa ja pesemässä hänen pyykkejään.

Tekstisi on kuin omasta suustani! Suosittelen lämpimästä perheterapeuttia, me kokeilimme a johan auttoi ja sai miehen ymmärtämään minua!

ton lisäksi minä käyn töissä ja elätän perheen, revi siitä

ton lisäksi minä käyn töissä ja elätän perheen, revi siitä

ton lisäksi minä käyn töissä ja elätän perheen, revi siitä

Erosin ja löysin paremman kumppanin.

se on eri asia. silloin ei ole kotona ketään toista, silloin tilanne on se että yksin hoidetaan ja piste. mutta jos on kaksi aikuista perheessä ja silti vain toinen osallistuu ja tekee niin se syö ja rasittaa aivan äärettömästi katsella toista joka ei tikkua ristiin pane. monessa tapauksessa yksimhuoltajuus onkin helpotus, kun ei tarvitse sitä toista edes ajatella eikä ottaa huomioon arjessa mitenkään.

joka ei pääse edes töihin? Päivän sisältö on kotona lapsen kanssa, joka päivä, ei vaihtelua.



Revi sinä siitä.

Jos alkaa kysellä puhtaiden vaatteiden perään, sano vain, että eihän hänkään koskaan pese sinun tai lapsenne pyykkejä. Tai tee mitään muutakaan kotona.

vaihtoehtoja on lyhykäisyydessään kolme.

1/ kestä vaan samaa vanhaa kakkaa.

2/ pakkaa ukon kimpsut ja erotkaa.

3/ ala purkamaan teidän parisuhteen sotkua. VAADI oma aikasi ja tilasi, lakkaa hoitamasta perhettä. etsi ammattiapua teille parina.



tsemppiä. mä valitsin aikanani vaihtoehdon kaksi ja hetkeäkään en ole katunut. parisen kuukautta meni opetellessa uustta elämää, mutta nyt 5 vuotta tapahtuneesta enkä ole ikinä ollut onnellisempi :)

mies reagoi jos sinä vaikka lauantaiaamuna vain ilmoitat lähteväsi asioille, otat auton ja kotiudut illansuussa? Oletko kokeillut. Jos miehen ei ole koskaan tarvinnut ottaa vastuuta lapsesta, olisi ehkä korkea aika aloittaa. Ala käyttäytyä kuin miehesi, et ilmoita etukäteen, lähdet vaan ja annat miehen selviytyä. Etkä jälkikäteen valita, vaikka lasta olisi hoidettu eri tavalla kuin mitä itse tekisit. Laita mies nyt ruotuun, jos aiot kuvioissa miestä vielä jatkossakin pitää.

Noin se on meilläkin kuten ap. Viime kesänä olin lähdössä, ja mies tuli niin "huonoon kuntoon", että tilasi lääkäriajan. Sinne sitten minäkin mukaan, ja menimme ratkomaan näitä miehen ongelmia. Loppupelissä tulikin tilanne, että minä olin se kaiken paha ja juuri. Olin se, joka on aiheuttanut miehelle ahdistusta ym. Kyllä hyppäs. Me erotaan pian.

Lähde kotoa yksin tai lapsen kanssa kun mies tulee kotiin töistä. Poistu koko viikonlopuksi USEIN. Tietenkään et tee ruokia valmiiksi, älä edes käy kaupassa. Ole aikuinen ja muuta elämäsi. Ei mieskään voi olla elämäsi sisältö, joten hanki se sisältö jostain muualta, tai mene töihin.

Nuo tunteet on tuttuja minullekin, vaikka mies kyllä osallistuu kotitöihin ja lapsenhoitoon parhaansa mukaan. Miehen työajat vaan on sellaiset, että joskus ei näy koko päivän kotona, joskus käy töissä vaan muutaman tunnin. Välillä kotiolot turhauttaa itse kullakin. Päivä tuntuu uhmaavan lapsen kanssa välillä pitkältä. :( Mutta itselläni helpottaa kun saa vaikka pari tuntia olla yksin kotona hiljaisuudessa kun mies ulkoilee tai kyläilee lapsen kanssa. Lisäksi meillä on ihana mummo joka hoitaa mielellään ja lähellä on ystäviä, jotka myös ottavat lasta välillä hoitoon. Saamme näin myös kahdenkeskistä aikaa. Kerran, pari kuussa. Mutta se riittää.



Entä jos ap sinä ehdottaisit jotain yhteistä tekemistä miehellesi.. Tai änge miehesi mukaan. Vaadi jotain yhteistä tekemistä! Menkää syömään vaikka tai ihan mitä vaan. Lähtekää vaikka kylpylään pariksi tunniksi polskimaan. Riippuu miten pieni lapsi teillä on? Saatteko lasta hoitoon. Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että jos haluat parisuhteenne säilyvän, jotain on tehtävä..



Itse kuulen hämmästyttävän usein ihan omassa lähipiirissä valituksia siitä, että mies ei osallistu kotitöihin tai lastenhoitoon. Minulla on kai käynyt tuuri, että mies hoitaa mielellään lastamme ja tekee myös kotitöitä. Myöskin olen alusta asti pitänyt linjan, etten ole turhaan passannut..

17, mies ei ole elämäni sisältö eihän hän juurikaan elämässäni tällä hetkellä ole, en tee kotitöitä hänen vuokseen vaan meidän perheemme, ruokaa syön ja kulutan myös minä, ja tietty lapsemme, ruokaa on tehtävä, kaupassa käytävä jos mies ei sitä tee enkä minä niin kuka?



Poikamme on 10kk, neljä kertaa olen hänen syntymänsä jälkeen päässyt useammaksi tunniksi yksinäni jonnekin kun mies on jäänyt lapsen kanssa. Mummolaankin olen lasta vienyt jos on tarvinut yksin päästä käymään jossain, mutta jotenkin tuntuu etten kehtaa pyytää mummolasta hoitopaikkaa aina lapselle, onhan hänellä isäkin, jonka pitäisi lasta hoitaa eikä olla aina etsimässä hoitopaikkaa jostakin muualta.



Kyllä yhdessäkin teemme ja touhuamme ja meillä on hauskaa, mutta sitä on aivan liian harvoin. Ehkäpä noin kerran parissa kuussa. Se on yksi asia joka saa minut kuitenkin jaksamaan ja yrittämään elämään mieluummin perheenä kuin yksinhuoltajana.



Tietysti tiedän että asioiden pitäisi muuttua, en jaksa kauaa olla ainoa aikuinen perheessä, vaikka mies käykin töissä ja suurimmaksi osaksi hänen tuloillaan eletään niin ei se mielestäni riitä. Tarvitsen kumppanin, en elättäjää.



Keskusteluja läydään ja työnjaosta sovitaan säännöllisin väliajoin, mutta tuppaavat mieheltä viikossa unohtumaan ja ollaan taas alkupisteessä.



Ehkä helpottaa kun palaan töihin ehkä ei.

Kurjalta meinaan kuulostaa:(

elää sinkun elämää täysihoidossa ja palvelut pelaa. Kuka hullu nyt siitä luopuisi? Niin kauan kuin ap sietää ja toimii miehen täyshoitolan pitäjänä niin meno jatkuu samanlaisena.

Pikkuhiljaa alkoi mitta täyttyä, ja aloin sitten itsekin elämään niin kuin miestä ei olisikaan. Suunnittelin tekemiseni ja menemiseni kuin yh konsanaan, ja annoin miehen mennä menojaan. En enää kysellyt hänen jutuistaan, enkä liioin oma-aloitteisesti kertoillut omistani. Erohan siinä parin vuoden päästä tuli, eikä kaduttanut pätkääkään. Ei toista voi pakottaa olemaan kiinnostunut perhe-elämästä, jos veri vetää ihan muualle.