haluan kolmannen lapsen

niin ettet jossain kumman hormoni/"tunnepöllyssä" lähde tuohon tilanteeseen nyt vauvaa hankkimaan.



tunteet ja ne prkl:n hormonit naisen elämässä ovat järkyttäviä aina toisinaan.

Mieti hyvin tarkkaan ja PUHU miehelles tosta! JA anna aikaa miehelle. Mulla kävi niin että menin puhuun että voi ku ois ihana saada vielä yksi vauva joskus. Ja en painostanu yhtään että mä haluun nyt heti tms. Ja sit kävikin niin että mies alko puhuun mulle että olinko tosissani ja haluasinko oikeesti vauvaa vielä jne ja nyt on vauva tulossa :)

vaan sitä, että kun on kierukka 5 vuotta paikoillaan, ei tule ihan tuosta noin vaan päätettyä jonkun pään sekaisin saaneen tunteen vallassa (varsinkin kun järkisyyt pistää vastaan) että NYT yritetään sitä vauvaa!



t. 2

Niinpä, kai tämä jotain hormonaalista on tai mitä, en tiedä. Muksut ovat kuitenkin elämässäni tärkeimmät, vaikka en aina hyvä äiti koe olevanikaan. Tai siis, äitiys ei aina ole helppoa, eikä ainakaan meidän lasten vauva-ajat. Kolmas olisi taatusti koliikkinen sekin :(



Järki sanoo, että pitäisi nyt latailla vähän akkuja ja ehkä varmistella työpaikkaa... tunne sanoo, että voisin aloittaa vauvan yrittämisen vaikka heti.

vaikka asuntolainaa ol iyli 200 000 ja kaksi ensimmäistä kolmosen syntyessä 6 & 3 eli elämä rupesi jo helpottamaan heidän kanssaan. Ja onneksi tein, ihana päivänpaistehan tuo on. Mistä sitä olisikaan jäänyt paitsi jos hän ei olisi tullut perheeseemme!!



Nyt lapset kärttävät jo uutta vauvaa ja kysyvät koska seuraava tulee :) Kuulemma haluavat pikkuveljen, missään tapauksessa ei kuulemma siskoa :)

Meillä on neljä hyvin vauvasta saakka nukkunutta lasta, joilla ei ole ollut allergioita tms.

Aika vilkkaita ovat, mutta eikös lapset yleensä ole? ;)



Viidennen haluaisin. Vaikka kaikki lapset on pieniä. Taloon ei mahdu koska lapset kasvaa jo ahtaisiin nurkkiin, autoon ei enempää penkkeihin istuimia voi laittaa, pitää ainakin isoimmat laumasta odottaa pois korokkeistaan.

Ja mieskään ei lämpene, siinä menee pari vuotta että se innostuu uudestaan.



Minusta järkeä ei voi kuunnella -ellei se todella tarkoita jaksamisien loppumista, talouden kestämättömyyttä jne. Ainakin itse olen valmis luopumaan työpaikasta jos lapsen saaminen sitä tarkoittaa. Paska duuni silloin sanon minä! Me ollaan kaikki korvattavia olentoja, joten lapsi voi tulla sun mielessä ihan rauhassa työsi edelle.



Saat samaa äitiysrahaa ainakin mitä sait nuorimmaisesta jos laskettu tulee ennenkö nuorin täyttää 3- vuotta toki laskee verotuksen tai puolenvuoden ansion mukaan.



Jos työnantaja on järkevä olento ja olet hyvä työssäsi niin kyllä se sut takasin ottaa. Näistä voi puhua kasvotustenkin.

Mutta yhtähyvin firmalla voi mennä huonosti ja saat kuitenkin lopputilin. Sitten menee se lapsi ja työpaikka.

Mä taivuttelin miestä 6 vuotta nelosen hankintaan ja nyt työnalla:)



Tässä ei mitään järkeä ole, kun kuopuskin on jo 10v mut ei näitä asioita järjellä ajatellakkaan :D



Onnea ja aurinkoa mihin ratkaisuun sittten päädyttekään.

olen kyllä siinä samaa mieltä, että vauva saa mennä työpaikan edelle. Mutta kuitenkin vähän hirvittää, että iso laina ja ei työpaikkaa, mihin palata. Ja kun kerrankin olen löytänyt kivan työn!



Meillä on nukuttu tähän saakka useimmiten niin huonosti, että se on vaikuttanut koko perheen hyvinvointiin. Vanhemmat ovat olleet siis väsyksissä ja univelassa. Tämä arveluttaa eniten, että juuri, kun yöunet ovat alkaneet olla kohtalaiset, sitä menettäisi ne taas.



Mutta juuri ajatus siitä, että millainen muksu se kolmas olisi, mitä jäämme paitsi, jos kolmatta emme teekään. Ja miten ihania nuo lapset ovat, vaikka toki joskus riiviöitäkin... ;)



ap.

No just! Täähän oli kun mun kirjottama. Esikoinen vajaa 4v toka vajaa 2v ja kolmannennen haluaisin mäkin. Haluan haluan haluan haluan. Järkisyyt sotii vastaan. Mutta kumpaa kuunnella. Järkeä vai sydäntä. Ja mieskin pitäis saada vielä innostumaan. :-)

Esikoinen täyttää syksyllä neljä. Kuopus täyttää kuukauden päästä 2. Vauvakuume on niin kova. Just sain viestin ystävältä, että heille on viime yönä syntynyt tyttö. Ja mä en vaan saa sitä kolmatta lasta enää. Mies ei halua. Olen jo vuoden verran taivutellut...



Ei mullakaan työpaikkaa ole. Tällä alalla ovat kiven alla jopa sijaisuudet. Mieskin jäi juuri työttömäksi, joten rahatilanne ei ole mikään maailman paras.



Ehkä pitää vaan nyt löytää se työpaikka, jotta saan muuta ajateltavaa.

Esikoiseni täyttää syksyllä viisi, kuopus ylihuomenna vuoden. Vauvakuume alkoi jo synnärillä, eikä ole kadonnut mihinkään. Toisaalta en välttämättä haluaisi vauvaa vielä nyt, ehkä vasta vuoden päästä voisin aloittaa yrittämisen... MUTTA. Mies on ilmoittanut jo kuopuksen raskausaikana, ettei enempää, kiitos. Sittemmin hän on sanonut, että eihän hän voi olla varma, jos vaikka joskus haluaisikin. No, minä veikkaan, että jos sellainen joskus tulisikin, mulla olisi jo juna ajanut ohi. Rehellisesti en usko, että tämä mies oikeasti koskaan tahtoo lapsia, ei hän näitäkään kahta ole mitenkään erityisemmin halunnut. Esikoisen raskaus oli vahinko, johon mies totesi, että sillehän ei sitten mitään voi, onhan se hoidettava ja kasvatettava. Kuopuksen kohdalla mulla tuli vauvakuume, ja mies suostui toiseen lapseen, koska tiesi sen olevan mulle tärkeää. Kolmanteen en enää usko hänen taipuvan.



Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta miehen mielipide on ja pysyy. Kyllä minä hänen mielipiteensä ymmärrän, ja tiedän ne aivan järkisyiksi, millä hän perustelee, ettei enempää (koska ei halua, en voi pakottaa, jokainen lapsi vie enemmän rahaa, lomat, matkat yms. maksavat enemmän, asumisratkaisut pitäisi laittaa uusiksi...). Mutta en minä voi vauvakuumeelleni mitään, ja minua turhauttaa, kun mies ei edes kuuntele mun perustelujani, miksi sen kolmannen vielä voisikin yrittää saada. Samaan aikaan turhauttaa, että minä, joka haluaisin vielä lapsia, olen se, joka joutuu huolehtimaan myös ehkäisystä (mulla on se hormonikierukka), koska mies ei halua siitä huolehtia, vaikka hän on se, joka ei lapsia halua.

Olipas kiva löytää tää ketju.Itselläni kovin samanlaisia ajatuksia. Poden todella kovaa vauvakuumetta (nyt pojat 4/06 ja 3/08). Mies vaan ei innostu. Sanoo ymmärtävänsä minua, mut kokee, et meidän lapset tässä. En oikein tiedä, et mitä keinoja ja perusteluja vielä käyttäisin. Toisaalta olen samaa mieltä, et nyt jo helppoa ja moni järkisyy sanoo miehen olevan oikeassa. Mut kuten monet tiedämme, ei vauvakuumetta järjellä vaimenneta. Tunne vaan on niin vahva, et yks meitä pitäisi vielä olla. Kovasti toivon, et mies alkais ajatella samoin. Sitä päivää odotellessa...



Haaveilija