Mitä annoitte lahjaksi kätilöllenne ja synnytysosastolle?
Kommentit (13)
osastolta lähtiessäni sanoin kiitos.
neljä kertaa synnyttänyt ja sitä mieltä, että ne ihmiset siellä tekevät työtään ja HUKKUISIVAT lahjoihin jos jokainen alkaisi muistamaan lahjalla. Saavat työstään palkan, itse olen kiittänyt hyvästä hoidosta ihan vaan sanomalla kiitos lähteissä.
Miksi veisin heille? Toki kiitin kauniisti.
lämpimin sanoin kiitin hyvin tehdystä työstä. Mutta lahjaa en antanut.
luoda paineita nyt tuollaisestakin! Että kaiken häslingin keskellä pitäisi vielä muistaa ja jaksaa jotain lahjuksia alkaa ostella sairaalahenkilökunnallekin! Hienoa työtä he tekevät, mutta kyllä musta kiitos riittää.
ei kyllä tarvi antaa mitään lahjoja. Jos kätilön erityisen ripeä ja hoksaava toiminta pelastaa lapsen, niin sitten ehkä, mutta normaalisti menevä synnytys on rutiini niille. Ja jos lapsi tulee keskosena ja jää nippanappa henkiin ja on osastolla useita kuukausia, niin ehkä sitten, mutta silloin ollaan jo koko henkilökunnan kanssa muutenkin erityisiä tuttuja.
kiitän muutenkin ihmisiä ympärilläni, kun he sen ansaitsevat, vaikka olisikin heidän työtään.
antanut, oli kyllä välillä sellaista meininkiä osastolla ettei mitään olis ees halunnu antaa. Aivan tupaten täynnä, kahden hengen huoneessa 3 äitiä vauvoineen eikä vierihoidosta otettu pois. Vasta kun olin valvonu 39 tuntia, tuli ihana kätilö kysymään antaisiko yöksi nukahtamislääkkeen ja ottavat vauvan siksi aikaa hoitoon. Siitä suuri kiitos ja tätä kätilöä kiitin kovasti. Myös synnytyssalissa toiminta ihanaa, mutta osastolla siis ei.
kun oli niin paljon itellä lihaa pakkasessa jo.
Annoin hyvän palautteen kirjallisesti kaikesta (sairaala, hlöstö jne.)
Mutta minäkin halasin lähtiessä.
Toisella kerralla Naistenklinikalla Kiitin kauniisti hyvästä hoidosta.
Kiitin kovasti kaikesta avusta ja halasin.