Ovatko kaikki lapsesi ollet about SAMANNÄKÖISIÄ vauvoina?
Kommentit (23)
Esikoinen ja kuopus olivat aivan saman näköisiä vauvana, keskimmäinen ihan omannäköisensä. On edelleen ihan erilainen kuin toiset kaksi.
Ja olivat aivan toistensa näköisiä syntyessään. Toisella oli vain paljon enemmän tukkaa päässä.
tytöt melkoisen samannäköisiä keskenään vauvana, poika aivan erinäköinen.
2 toistensa kopioita (vauvakuvista ei erota kumpi on kumpi jos ei näe päivämäärää), 1 erinäköinen.
Ja olivat aivan toistensa näköisiä syntyessään. Toisella oli vain paljon enemmän tukkaa päässä.
meilläkin, pojalla oli enemmän tukkaa, tyttö oli kalju yli vuoden vanhaksi.
Toisella oli tumma paksu tukka syntyessään, toinen taas hieman vaaleaa tukkaa.
Ja samat vanhemmat ovat lapsilla.
paitsi että kuopus on selvästi isosiskojaan tummempi.
eskimoita, niin kuin anoppi kauniisti totesi. Tummatukkaisia, pikisilmäisiä (todella tummansiniset silmät jo syntyessään). Kuten arvata saattaa, mieheni (ja anoppini) ovat vaaleita, oikeita skandinaavisia blondeja, ja minä olen tuonut sen eskimo-geenin sukuun
Aivan samannäköiset syntyessään! Molemmista on passikuvat 3 viikon ikäisinä enkä pysty ihan varmasti sanomaan kumpi on kumpi - onneksi sen näkee passista :)
Nyt vanhempana enemmän samannäköisiä, mutta ihan vähän vain.
Keskimmäinen ja kuopus on oli vastasyntyneenä tosi saman näköiset, ja ovat edelleen ihan "samasta puusta veistetty", ovat poika ja tyttö.
Esikoinen taas on selväsi erinäköisempi kuin nuoremmat.
Esikoinen on enemmän isänsä näköinen, ja nuoremmat minun.
mutta vieraan silmiin varmaan aika samanlaisia. Eskimoita meilläkin, ollaankohan sukua? ;D
Ensimmäinen kaunis ja pitkätukkainen eskimo, toinen jyrän alle jäänyt ruttunaama blondi.
Samat tekijät!
jotka syntyessä kovin eri näköisiä, vaikkakin siroja molemmat. Suurin ero kait se, että kuopuksen hiukset olivat lumivalkoiset, vanhemman tummat.
Vanhempina nuo kyllä tunnistaa
veljeksiksi, mutta silti erotta hyvin.
Hassua, että kaksi serkkupoikaa muistuttavat meidän poikia, toinen toista ja toinen taas toista. Toinen serkuista mun puolelta, toinen mieheni. Voisi luulla, että serkukst sekoittuneet: )))
Silmien väri on sama, muuta ei sitten olekaan.
ja kaikki aivan erinäköisiä vauvoina ja yhäkin. Samat vanhemmat. :0)
poika, tyttö ja tyttö. Poika ja nuorempi tyttö ihan samannäköisiä vauvakuvissa, vielä 1v kuvissa ovat todella samannäköisiä. Keskimmäinen aivan eri näköinen.
2kk. ikäisestä alkaen ulkonäköerot lisääntyivät. Nykyään tummahiuksinen pullea vauva on vaalea, pitkä ja hoikka, ja hoikempi kalju vauva on tumma- ja tuuheahiuksinen ja roteva.
olen lapseton kummi (tatuoitu)!