Jos meette yöksi kyläilemään tuttavaperheen luo,viettekö ruat mukana?
Kommentit (10)
extraa, esim. jotain hyvää aamupalalle tai iso juusto tms.
Jos menen vaikka lasten kanssa lapsiperheeseen, viedään vain " tuliaiset" ja tarjotaan sitten toisinpäin joskus täysi ylöspito.
että voisimmeko tuoda jotakin esim jälkiruokaa, aamiaistarvikkeita, leipää ja maitoa tms.
Ihmeellistä muutenkin, että aikuisten ihmisten pitäisi raahata toisilleen ruokaa. Jonkun herkun tms. voi toki viedä, mutta muuten en ymmärrä. Vaikka tuttavamme eivät mitään kroisoksia olekaan, ei kellään ole niin tiukkaa, etteikö kavereille voisi yösijan lisäksi tarjota samalla ruokaa. Samoin me tarjoamme ruuat meillä yöpyville.
koska toiselle perheelle aiheutuu matkustuskuluja, vastaanottava perhe tarjoaa ruuat. Viemme sitten mukana herkkuja kuten sipsiä ja karkkia. Ja sitten päinvastoin.
ja minä emäntänä loukkaantuisin jos meille joku kiikuttaisi ruokia mukanaan.
Omat lakanat otamme aina mukaan.
Ei mulle tulisi edes mieleen, että veisin ruoat jos meidän on kylään kutsuttu. Eri asia sitten, jos on itse kutsumassa itseään kylään. Toki jonkun leipomuksen tms. voi viedä tuliaisina.
Jos koette, että ystävänne osoittavat teille hienoa vieraanvaraisuutta, niin voitte viedä heidät vaikka sunnuntailounaalle ravintolaan. Taikka kutsua vastavuoroisesti teille kylään.
Mä en myöskään veisi lakanoita, mutta täällä olen oppinut, että se on vallan maan tapa olikos se nyt Länsi-Suomessa.
sovitaan mitä tehään ruoaksi ja kumpi ostaa mitäkin. Lisäksi vien aina aamupalavehkeitä tai jotain herkkuja mukanani.
eli yhden lapsemme kummiperhe on sellainen, jonka luona yökyläilemme (vähintään) sen viikonlopun kerrallaan - ja he vastaavasti meillä. Aina riippuu kaikkien työvuoroista, lomista ym. miten pitkään ollaan. Koskaan ei me eikä he ole tuotu ruokia mukanamme, vaan isäntäperhe hommaa ruuat. Välimatkaa on kuitenkin 300 kilsaa.. Tämä toimii meillä tämän perheen kanssa, muuten viedään mennessä aina vähän mitä tarvitsee/on sovittu kyläpaikasta riippuen - ja sama toisinpäin.
kyläillään puolin ja toisin usein, ja yleensä koko viikonloppu kerrallaan.
Viedään toisillemme ruokakassi, jossa on yleensä mukana leipää, maitoa, leikkelettä, jugurttia, mehua ja kahvia. Ja käydään porukalla kaupassa ostamassa viikonlopun ruuat, joiden kulut maksetaan puoliksi.