Onko kaikkien lapset tällaisia?

ihan ovat rauhallisia ja leikkivät keskenäänkin mukavasti useimmiten.

Meidän esikoinen ja ainokainen nyt 5v. Hirmu yksinäinen, sosiaalinen luonne kun on, tykkää olla kavereilla ja yökylässä viipyisi vaikka kuinka pitkään... kotona tietty viihtyy joitakin hetkiä aina yksin, esim. piirtämisestä on tullut viimeisen puolen vuoden aikana intohimo. Mutta kadehdin toisten lasten äitejä joiden ei tarvitse olla kokoajan seuraneitinä, kun sisarukset pitävät toisilleen seuraa.

Meillä on vasta aloitettu jonkunlaista yritystä kakkoseen, toivottavasti se vielä tulee joskus! Ikäero on suuri mutta itse koen sisaruksen tosi tärkeäksi, onhan se ihmisiän pisin ihmissuhdekin!

Valitettavasti se saattaa myös johtaa pahempaan mustasukkaisuuteen toisen lapsen syntyessä, mutta aika korjaa.

olen väsynyt siihen että minut keskeytetään koko ajan. Olen ollut aika monta vuotta kotona. Kaipaan omaa rauhaa, aikuisten kanssa vuorovaikutusta ja keskeytymätöntä aivotyöskentelyä.





En silti missään tapauksessa kadu lasten lukumäärää tai ikäeroja tms., kun näen heidät yhdessä päät kiinni toisissaan (lattialla vaikka puuhaavat jotain) oikein sydämestä heittää. Yksi pikkupää on aika kalju, keskimmäinen pellavapää ja vanhin ruskeahiuksinen....

Meillä lapsia vain kaksi (2 ja 4 v), joten osaan vain kuvitella, minkälaista kolmen kanssa olisi.



Vaativimpia hetkiä ovat kaikki siirtymävaiheet, kuten tarhasta kotiin lähtö ja etenkin ulkoa sisälle tulo; kumpi saa avata oven, kumpi saa mennä siitä ensiksi sisään, kumpi saa sytyttää valot, kuka auttaa vaatteiden riisumisessa vai otetaanko kenenkään apua vastaan, pitikö ne hanskat ja pipot ja huivit todella laittaa sinne koriin talteen, pestäänkö kädet ja milloin, kenellä on pissahätä, äiti mä olen kakalla, tule pyyhkimään, ja toinen heti perään, saako katsoa telkkarista lastenohjelmia, mulla on nälkä, saanko auttaa ruoanlaitossa, missä se kirja on, toisia ei saa lyödä, ai pissat tulikin lattialle, rättiä hakemaan, kädet puhtaiksi ja ruonlaittoa jatkamaan, pöydässä istutaan nätisti, älä syö sormin, istu nenä lautaseen päin ja pylly tuolilla, ei saa nousta seisomaan, muistitko kiittää ruoasta, pyyhitkö kädet ja suun, ei - enää ei katsota telkkaria) jne. jne. Minuutiksikaan ei voi häippästä tekemään omiaan ilman, että joku heti huutaa perään ja kyselee, mihin menin, vaikka justiinsa kerroin, että käyn vain hakemassa sen ja sen tavaran.



Kyllä lasten nukahtamisen jälkeen hetki omaa aikaa tuntuu mukavalta...

Meillä myös kolme lasta, kaikki syntyneet kolmen ja puolen vuoden sisään, leikkivät ja mesovat koko ajan keskenään ja kyllähän siitä ääntä lähtee. Tappeluja tietty on, muuta ei kovin usein onneksi. välillä iskee riittämättömyyden tunne, kun jokaisen askartelua, peliä, läksyjä tms. pitäisi ehtiä samaan aikaan katsomaan tai kommentoimaan. Meillä nuorin jo viisi, mutta ei ole ainakaan helpottanut kun ikää tulee lisää, ääntä vain tulee taloon lisää kun kavereita lappaa päivittäin. Etenkin naapurin ainokainen tyttö tuntuu nauttivan meillä olevasta hälinästä ja kaaoksesta, kotonaan kun ei kuulemma koskaan tapahdu mitään ;)

Meillä lapset 2½, 4 ja 6 ja meno aivan samanlaista kuin kirjoitit. Joskus mietin ovatko tavallista vilkkaampia, mutta ihan varmaan normaalin touhukkaita, ja toisaalta onhan se kiva että keksivät puuhaa keskenään/ aina on jotain mielessä mitä pitäis alkaa värkkäämään ;)

Varsinkin nuorimmainen (poika) meillä saa nykyään melkein joka päivä jotain tuhoakin aikaiseksi vaikka on muuten " kiltti" (uskoo ohjeita) mutta koheltaa vaan niin kummasti että aina saa olla paikkailemassa jälkiä... Viimeaikoina mm. sokeripussin levitys matolle, muropakettien levitys puhtaiden pyykkien koreihin, neularasian levitys olohuoneen nukkamattoon, koiran rasvaus " novalanilla" , lasiastioiden rikkoutumisia, kaapin kaataminen tms.....

Ja tänään kekimmäinen jostain syystä yritti " roikkua" tv:ssä ja telkkari tippui alas ja hajosi! Onneksi ei tyttö jäänyt itse alle. No, saapahan mies uuden telkkarin jota on halunnut jo ainakin viimeiset 5 vuotta...



Mutta meilläkin leikkivät koko ajan keskenään, harvinaista on jos yksin puuhailisivat jokainen jotain, eipä kyllä tule sellaista hetkeä mieleen! Ja enemmänhän sitä sopuisaa yhteisleikkiä kuitenkin loppujen lopuksi on kuin riitoja, vaikka päivittäin niitäkin saa selvitellä.

Valoa syksyn pimeyteen :)

t. tänään iloinen ja rauhallinen äiti -kaikesta huolimatta

On päiviä jolloin tuntuu kuvailemaltasi kaaokselta, mutta on myös päiviä jolloin kaikki touhuilevat rauhallisesti omiaan. Monesti talossa pörrää myös lasten kavereita eikä meteliä ja kaaosta ole ollenkaan!



Lapset ovat iältään kymmenen ja yhden vuoden väliltä.

Kumpikin on helposti ärtyvää sorttia ja esikoinen vielä erittäin huomionkipeä: pitäisi piirtää, askarrella, lukea tms. koko ajan ja suuttuu heti jos en jaksa kuunnella hänen juttujaan. Ihania lapsia mutta välillä tää on aika piinallista kun olemme mieheni kanssa tosi rauhallisia ja viihtyisimme parhaiten hiljaisuudessa.