Kuinka pitkään istuvat Suomessa elinkautisvangit?
Kommentit (12)
Ja eihän se silloinkaan vielä takaa, että sieltä pääsee pois, jos ei armahdeta.
Mutta jos tuomio on " tavallinen vuosituomio" , niin silloin 12 vuotta puolitetaan, jos ensikertalainen kyseessä eli siis 6 vuotta. Vankeusvankien tuomio voidaan puolittaa ensikertalaisella, mutta pakkolaitos- ja elinkautisvankien tuomioita ei puoliteta. Ja tieto oli vanginvartijalta...
Vanginvartijalla ei näköjään kovin hyvää tietoa laista...
Ainoastaan murhasta siis voi saada ja lähtökohtaisesti murhasta ei voi saada lievempää rangaistusta kuin elinkautisen.
Lokakuussa 2006 järjestelmä muuttui. Presidentin armahdusoikeus säilyi, mutta nykyään kaikkien 12 vuotta istuneiden elinkautisvankien vankeuden jatkaminen tulee Helsingin hovioikeuden käsiteltäväksi. Päätös ehdonalaiseen vapauteen päästämisestä tehdään arvioimalla tuomioon johtanutta ja sen jälkeisiä rikoksia, vangin vaarallisuutta ja hänen vankilassa esittämiään uhkauksia sekä vangin käytöstä. Mikäli päätös on kielteinen, vapauttamisasia tulee automaattisesti käsiteltäväksi uudelleen joka toinen vuosi. Ehdonalaiseen päästetyn elinkautisvangin jäännösrangaistuksen pituus on kolme vuotta. Alle 21-vuotiaana tuomittujen tapaukset otetaan käsittelyyn 10 vuoden istumisen jälkeen. Viime aikoina tuomioiden keskipituus on ollut kasvussa.
Tämän jälkeen voi anoa armahdusta presidentiltä, mutta jos sitä ei tule anomuksista huolimatta, silloin istutaan siellä niin kauan, kunnes armahdetaan..Että elinkautinen ei suoraan tarkoita sitä, että istutaan vankilassa elämän loppuun saakka.
Elinkautinen vai määräaikainen vankeus?
Suomessa vankeutta voidaan tuomita joko elinkaudeksi tai määräajaksi. Jälkimmäistä tuomitaan aina vähintään 14 vuorokautta ja enimmillään kaksitoista vuotta. Joskus rikoksentekijä on syyllistynyt kahteen tai useampaan rikokseen samalla kertaa. Hänet saatetaan tällöin tuomita kärsimään yhteistä rangaistusta. Yhteisen rangaistuksen enimmäispituus voi enimmillään olla viisitoista vuotta.
se lapsenraiskaajamurhaaja jammu on kai yksi...
Olis jo aikoja sitten vapautunutkin, mutta laitettiin onneksi pakkohoitoon lopuksi elämää.
Elinkautisen voi saada myös valtiopetoksesta ja maanpetoksesta.
Vierailija:
Elinkautisen voi saada myös valtiopetoksesta ja maanpetoksesta.
12 vuoden jälkeen voi anoa