miten vauva vaikuttaa parisuhteeseen?

hyviä asioita olitte kirjoittaneet, mistä sai ajattelemisen aihetta. mukava kuulla, että muillakin on samanlaista eikä olla ainoita. vaikka oli joku kirjoittanut suhteen voivan aina vain hyvin lapsista huolimattakin. ehkä tämä tästä taas jonain päivänä... se on varmasti totta että väsyneenä ei pitäisi keskustella suurista kysymyksistä. vieläkö on uusia ajatuksia ja kokemuksia aiheesta? -ap

Meillä on tosin lapsia jo ennenstäänkin, mutta lasten myötä meillä on side toisiimme vain vahvistunu. Nuorimman syntymän jälkeen ollaan ruvettu jopa viettämään aikaa enemmän yhdessä kuin ennen. Samoin illat on kahdenkeskistä yhdessä oloa. Riitoja ei ole ollut juuri ollenkaan, tietysti aina välillä joitakin pieniä erimielisyyksiä. Eli meillä siis parisuhde on aina vaan parantunut lasten tulon myötä.

Meillä samaa kestänyt jo kohta kuusi vuotta eli saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Yhteistä aikaa kodin ulkopuolella meillä ei ole ollut kuin muutaman kerran, koska hoitoapua ei ole juurikaan tarjolla.



Otamme sen ajan sitten iltaisin kun lapset nukkuvat. Varsinkin viikonloppuisin valvomme myöhään, syömme, kenties juomme hieman ja juttelemme. Olemme kokeneet tuon ilta-ajan niin tärkeäksi, että haluamme viettää sen yhdessä vaikka seuraavana päivänä väsyttääkin. Koen myös, että tarvitsen nuo illan hiljaiset tunnin oman jaksamiseni vuoksi.



Itse asiassa omasta itsestä huolehtiminen heijastuu parisuhteeseen heti. Kannattaa huolehtia itsestään, käydä harrastuksissa, tavata ystäviä tms, koska kun itse olet pirteä ja tyytyväinen, voit olla sitä myös parisuhteessasi.

tai sit kaikilla on parempaakin tekemistä kuin istua koneen ääressä, mikä oiskin ihan fiksua.

Eihän vauvasta ja parisuhteesta voi puhua samassa lauseessa. Siis kun vauva tulee taloon, ei parisuhteelle enää jää aikaa :(

on lähes aina (parisuhde) kriisi. Se ei tarkoita, etteikö kriisistä voisi päästä yli.



Itseäni ainakin lohduttaa tuo tieto, koska ajattelen että meillä on nyt tiukkaa (vauva nukkuu *todella* huonosti, olemme uupuneita, tiuskimme koko ajan ja vähän väliä riitelemme), mutta jos vaan jaksaa odottaa pari vuotta, niin tilanteen pitäisi alkaa purkautumaan.



Tämä on syy siihen, ettei meille hankita toista lasta pienellä ikäerolla - pitää saada parisuhde ensin kuntoon, muuten toinen lapsi saattaa johtaa meidät eroon!

ap:

..tuntuu että yhteys meidän väliltä on kadonnut jonnekin...seksiä meillä on harvoin... kaikki energia ja huomio menee lapseen.

Jos saisin yhden ohjeen antaa, vähän niinkun kaikille muillekin: Älkää unohtako nauttia elämästänne vaikka tietysti vauvan kanssa on aluksi raskasta. Kyllä se mies siitä häipyy kuvasta kun hänen roolinsa on pakkovaihdettu ensirakastajasta paskavaipan vaihtajaksi.

oli tämä kiinnostava aihe. Luin viestisi jo aiemmin, mutta koska olen itse vielä lapseton, en vastannut. Jäin silti kiinnostuneena odottamaan vastauksia. Meillä on nimittäin suunnitelmissa jättää ehkäisy pois vuodenvaihteessa, ja kuvauksesi elämästä pienen lapsen kanssa tuntui aika hälyttävältä. Mietityttää kovasti, etenkin, kun ei lisääntyminen muutenkaan oikein tunnu ihan omalta jutulta.

Eka vuosi on niin repivää aikaa. Tuntui, että ensin oltiin ihan " huumassa" vauvan synnyttyä, sitten myöhemmin kumpikin halusi aikaa omille jutuilleen ja se kahdenkeskinen aika jäi.



Vauva vaan muuttaa kaiken, entistä ei enää ole. Ei ole meilläkään, vaan parisuhde on kokonaan muuttanut muotoaa. Varsinkin nyt kun lapsia on kaksi.



Mutta kyllä se tässä menee, yhdessä oltu jo 11 vuotta ja ennen lapsia oltu 7 vuotta kahden ja tosi hyvin meni. Nyt ollaan kumpikin tunnustettu, että parisuhde jää väkisellä vähemmälle. Ehkä sitten joskus on enempi aikaa kahden...



Kyllä me kuitenkin yritetään edes kerran kuussa saada järjestymään kahdenkeskistä aikaa.

syvenee. Ollaan molemmat lapsirakkaita ja lapset ovat meille tärkeitä. Tosin käydään miehen kanssa yhdessäkin menossa ainakin pari kertaa viikossa ja muutenkin vietetään paljon aikaa kahdestaan, joten parisuhde ei sinällänsä ole jäänyt elämättä vaikka lapsiakin on.

Enkä tarkoita, että lapsi hoitoon ja sitten, vaan esim. juuri silloin kun lapsi nukkuu. Seksi on tärkeää, mutta siitäkään ei kannata ottaa stressiä. Kun sovitte vaikka parina iltana viikossa " uhraavanne" aikaa toisillenne, edes niin että katsotte televisiota vierekkäin tai jopa toistenne kainalossa, kyllä se siitä lähtee. Sovitte asioista yhdessä, niin työ ei jää vain toiselle. Suukko silloin tällöin keskellä arkea, pieni halaus ja sille tuulelle sattuessa huomaatte television katselun sijaan olevanne jo " petipuusissa" .

Sanotaan myös, että silloin kun vauvaperheen vanhemmilla on aikaa kahdestaan, ei kannata keskustella parisuhteen suurimmista ongelmista, vaan ensin univelat pois ja sitten vasta virkumpana käydään läpi ongelmakohtia.



Tämä toisen huomioiminen voi varmaan aluksi tuntua jopa pakkopullalta, mutta kun siitä tulee luonnollinen osa arkea, ei sitä ilman enää voi olla. Asiat eivät tapahdu itsestään, niiden eteen on tehtävä työtä.

En nyt tarkoita, että teillä olisi huono suhde. Te olette väsyneitä! Tilanne on uusi! Ja pakko kertoa tämäkin, paluuta entiseen ei koskaan tule!



Väsyneenä tiuskii helpommin, se on selvää. Väsyneenä kaikki on hieman hankalampaa. Se, että molemmat osapuolet tajuavat tämän, on jo puoli voittoa. Niin kauan kuin vauva heräilee öisin (½-1 vuotta), elämä on enemmän ja vähemmän väsynyttä. Niin kauan kuin imettää, äidin hormoonitoiminta saattaa ohjata käytöstä... Mutta tämäkin aika menee ohi vilauksessa, molempien pitää vain jaksaa olla väsyneitä ja antaa toisellekin mahdollisuuss olla väsynyt. Sitten kun saa nukkua 6-7 tuntia yössä, helpottaa kummasti.



Kannattaa keskustella siitä, miten suhdetta voisi kehittää. Väsyneenä EI kuitenkaan kannata alkaa keskustelemaan sellaisista asioista, jotka voi aiheutaa riitaa. Ne voi jättää myöhemmäksi. Se että molemmat puolinukuksissa tuijottaa ruutujaan, kuulostaa todella tutulta. Mutta kyllä suhteen saa virkistymään, jos kumpikin sitä haluaa. Eihän sen yhdessä olon aina tarvitse olla mitään erikoista. Onhan sekin tavallaan yhdessä oloa, ettei vuorotellen karata kodin ulkopuolelle harrastamaan tms. Viikonloppuna voi yrittää panostaa johonkin vaikka yhteiseen vaunulenkkiin, syömiseen ja illanviettoon. Kauheita suunnitelmia ei kuitenkaan kannata tehdä, koska loppuviimeksi vauva määrää tahdin ja jos on kaksi todella väsynyttä vanhempaa, niin silloin sängyssä on parempi nukkua. Ehtii sitä huomennakin tai ensi viikolla tai sitten kun edes toinen pysyy koko ajan hereillä ;) Suurista suunnitelmista voi syntyä suuria pettymyksiä, kun vauva päättääkin valvoa koko yön. Mutta pienistä suunnitelmista voi tulla suuria yllätyksiä, kun asiat sujuukin ja saa olla toisen lähellä.



Älä hätäile, ei tein suhde kuulosta pahalta! Kuulostaa siltä, että teille on tullut vauva ;)

Rakkaus on olemassa aivan kuten ennen lapsiakin. Mutta tietysti molemmat ollaan lähes aina väsyneitä, ja on ihan ymmärrettävää, että silloin ei tule aina puhuttua toiselle ihan kauneimmalla mahdollisella tavalla.



Mutta me ei olla koettu tätä miksikään kriisiksi, vaan ihan luonnollisena osana elämän kulkua. Tämä vauvavaihehan ei kestä kuitenkaan kovin kauan, ja sen lyhyen ajan haluamme keskittyä lapsiin. Olemme molemmat kyllä todella lapsirakkaita, joten se on vallan mieleistä molemmille. Samalla luotamme siihen, että parisuhde kestää, vaikka se ei juuri nyt kovasti kehitykään, vaan on sellaisessa stand-by- eli odotustilassa.



Kunhan lapset ovat muutaman vuoden ikäisinä hieman itsenäisempiä, niin sitten taas voimme panostaa parisuhteeseenkin enemmän. Nyt on käynnissä vain minimipanostus.



Eli meillä se juttu on siinä, että luotetaan siihen, että toisellakin se halu rakastaa säilyy, vaikka nyt onkin seesteisempää aikaa. Ehkä meillä on lähtökohtakin hieman toisenlainen, sillä emme seurustelleet kovin kauan ennen kuin tulin raskaaksi. Muutimme yhteen vasta kuukausi ennen vauvan syntymää. Siten me emme ehtineet tottua kovin pitkään siihen, että olemme vain kahden, emmekä nyt osaa niin kaivatakaan sitä kahdenkeskistä aikaa, jota ei ennenkään ole ollut.

ei koko ajan voi olla kivaa. Eikä sen hyväksyminen tarkoita, ettei ikinä enää olisi kivaa.



meidän vauva/taapero/perhetutut eroaa nyt joukolla ja se saa kyllä itsenikin välillä huolestumaan, ei meilläkään niin hyvin mene (lapsi nyt 1 v.), juuri sellaista kuin ap kuvaili. Mutta ainkin ollaan sovittu että ei erota, ennen kuin ollaan nukuttu meidän univelat pois.