Lue keskustelun säännöt.
Kerro tähän faktoja, joista voi tietää vain asian itse kokenut!
10.08.2006 |
Tässä :
Kumppaniaan todella voi rakastaa, vaikkei rakastaisi hänen lapsiaan. Eli vain äitipuoli voi ymmärtää toista äitipuolta
masennuspotilas ei voi ottaa " itseään niskasta kiinni" . Saman uskon pätevän alkoholismiin yms psyyk-sosiaalis-biologisiin ongelmavyyhteihin. On aina niin helppo neuvoa toisia, jos itseä ei ko. asiat liippaa.
Kommentit (23)
takuulla raiskaus, lapsen kuolema ja oman kuoleman pelko; miten lapsi pärjää ilman äitiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki eivät ota sitä niin raskaasti. Surullista, mutta näin vain kävi.
myös keskenmenon kokenut
yrittäisi. Asialliseen kohteluun taas täytyy aikuisen kyetä.
en ukonut että olisi näin kamalaa :( lohdutuksia tulee kyllä mutta sanovat itsekin etteivät tiedä miltä tuntuu. aina halunut äidiksi, mutta nyt täytyy yrittää suunnitella elämä uusiks :' (
Tiedän henkilöitä jotka ovat päässeet alkoholista irti. Mutta yhdyn siihen että äitipuolta voi ymmärtää vain toinen äitipuoli.
Vain oman lapsen kuoleman kokenut voi ymmärtää toista saman tilanteen kokenutta.
Vain koliikkilapsen vanhemmat voi ymmärtää mitä se on kun sen kokee.
Kun nivelsiteet menee.
Miltä tuntuu Kun toinen haluaa erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se että tietää että olis syötävä jotain ettei vaan laihtuisi kokoajan,
mutta kun ei vaan saa nieltyä edes herkkuruokaansa!
aivan pakottamalla sain syötyä esim. yhden jogurtin ja se
kesti puolikin tuntia... =(
Kaksi viikkoa sairaalassa nesteellä ja silti ihmiset tulee sanomaan, syö syö vaan, kyllä se sillä paranee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä tuskaa voi tajuta kukaan muu kuin sen itse kokenut. Keskenmenon läpikäynyt ei " lohduta" sanomalla, että se oli jumalan tahto, olette vielä nuoria, sentäs tulet raskaaksi jne. jne.
Kyllähän sitä voi kuvitella tajuavansa, mutta ei sitä vaan tajua. Tuuli Matinsalo sanoi haastattelussa että hän kuvitteli kilpa-aerobiccaajana tietävänsä jotain sitoutumisesta, mutta turha luulo, Tuulin mukaan äitiys on sitoutumista sanan varsinaisessa merkityksessä, ikuista. Samaa mieltä olen! Ja toinen osuva sitaatti: jostain luin että lapsettomat ja perheelliset elävät eri todellisuudessa. Mun elämäni ehkä suurin yllätys on ollut juuri tuo, että tajusin lapsen saatuani oikeasti eläneeni ERI todellisuudessa. Enkä halua tällä mitenkään vähätellä lapsettomia, ei niitä todellisuuksia voi arvottaa, mutta eri todellisuuksia en ovat. Ja vielä yksi sitaatti :). Joku naiskirjailija kirjoitti upeasti lapsen syntymästä: " Lapsi syntyi. X (päähenkilö) syntyi. Maailma syntyi." Just näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etenkin jos tämä vanhempi on ehtinyt olla elämässäsi vain kolme vuotta...
kipu on jo niin tähti tieteellistä että tekis mieli puukottaa itteensä...
huom. en ole synnyttänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain sen kokenut voi tietää sen ahdistuksen, nöyryytyksen, surun ja vihan. Ja sen, ettei niitä kokemuksia noin vain karisteta hartioilta aikuisenakaan.
Faktaa, tosiasiatietoa voi kaikista aiheista hankkia kuka vaan, subjektiivista kokemusta ei voi jakaa kuin sellaisen kanssa, jolla on vastaavia kokemuksia.
Kumpi sitten toimii kulloikin parempana vertaistukena riippuu ao. ihmisen empatiakyvystä ja vuorovaikutustaidoista.
Mun mielestä kyse on ihmisten välisistä suhteista eikä aiheista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin kun se tapahtuu todella yllättäen ilman mitään pitkää sairastamista.
En ymmärrä miksi anorektikot eivät vain syö, vaikka kuinka olen yrittänyt asiaa miettiä järkevästi.
hoidossa olevat lapset voivat saada hoitajansa sydämen näin syrjälleen kuin nämä muruset joita saan päivät hoitaa. :)
(Olikohan tuo nyt selkeä lause, mutta eiköhän tarkoitus kuitenkin selviä...)
Vierailija:
Faktaa, tosiasiatietoa voi kaikista aiheista hankkia kuka vaan, subjektiivista kokemusta ei voi jakaa kuin sellaisen kanssa, jolla on vastaavia kokemuksia.Kumpi sitten toimii kulloikin parempana vertaistukena riippuu ao. ihmisen empatiakyvystä ja vuorovaikutustaidoista.
Mun mielestä kyse on ihmisten välisistä suhteista eikä aiheista
Silloin kun oma lapseni kuoli, kohtasin monta lämmintä ihmistä, joka otti suruani vastaan, muotoilematta sitä itsensä näköiseksi. Sitten kohtasin aivan ääliöitä ja sitten sellaisia, jotka halusivat minun kuuntelevan heidän keskenmenotarinoitaan. Oli myös lapsensa menettänyt äiti, joka ei kyennnyt keskustelemaan aiheesta mitään, oman ahdistuneisuutensa vuoksi, jota en voi moralisoida.
raiskattu voi tietää kuinka pahoja traumoja se jättää ja kuin paljon se sattuu kun ihmiset heittävät vitsiä aiheesta tietämättä, että olen sen kokenut.
että ei voi laittaa ajatuksiaan ja tunteitaan narikkaan ja olla ajattelematta raskautumista koko ajan päivästä ja kuukaudesta (ja sen vaiheista!!) toiseen.
että se voi viedä kaikki tulevaisuuden toiveet.
että äidinrakkaus voi olla niin huikean korkea ja silti syvä ja raskas (lapsen sairaus, huoli!!!)
että keskenmeno voi sattua niin paljon, että olisi halunut mennä vauvan mukana - mutta esikoisen takia voi päättää tahtoa elää ja olla iloinen
että syöpä on järkyttävän pelottava sana (kaikesta yleisyydestä uolimatta), jos epäily on oman lapsen tai yleensä lapsen yllä
Rakkaus omaa lasta kohtaan.