kun vilkas lapsi karkaa, niin miten reakoit?

as-poika vaan häipyi omille teilleen marketissa. Hän ei mielestään karannut vaan katseli vain ympärilleen eikä ollut mielestään eksyksissä vaikkei tiennyt missä minä olin.(as-logiikkaa: kaikki tietävät mitä minäkin tiedän). Lukemattomia kertoja kuulin miten kuulutettiin äitiä infoon, minne joku valveutunut asiakas tai myyjä oli pojan kuskannut. Siellä poika istui jalkojaan heilutellen ja jutteli niitä ja näitä vartijoille dinosauruksista ja muumeista. Eihän tuohon auttanut muu kuin olla ottamatta poikaa mukaan tai sitoa jalasta kiinni kärryyn. As-hoitaja yritti kannustaa eksyttämään poika niin että hän hätääntyisi kadotettuaan minut ja hoksaisi hakea turvaa mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Nyt poika on 9-vuotias ja hätääntyy jos katoan hyllyn taakse kaupassa, joten jotain muutosta on tapahtunut, en tosin osaa selittää milloin muutos tapahtui.



Tyttö taas on karannut kerran päiväkodin pihasta kadulle, josta ohikulkija nappasi hänet kiinni ja palautti. Siitä nousi kamala haloo päiväkodin sisällä, vastuussa oleva hoitaja oli sairauslomalla kauan ja otti asian tosi raskaasti. Valvontaa tiukennettiin, porttilukitus monimutkaistettiin ja tyttö joutui eritystarkkailuun. Tyttö on kova vaeltelemaan tekemisestä toiseen ja erityisen viehättynyt kaikesta vedestä, joten ilman valvontaa hän ei pääse minnekään.



Eihän karkailuun auta muu kuin jatkuva tolkuttaminen rajoista ja miten kauas saa mennä. Mutta esim autistisia piirteitä omaaville lapsille se ei noin vain onnistu.

kummatkin pojat tarhassa. pinna meni ja sydän on sykkyrällä.. kummatkin karkaillut. tänä kesänä esikoinen lähti yhtääkkiä juoksemaan tielle. isä sai kiinni.

kuopus karkasi kotipihalla aidan alta. rako 17 cm.

sydän sykkyrällä olen ollut tämän heinäkuun. onneksi tarha alkaa

kohta. tarhaan laitan kirjallisena varoituksen kuopuksen karkailusta, joten heidän on pakko ottaa se vakavissaan.

kummatkin pyrkivät karkailessaan ajotielle.

isompi ei ymmärrä ja pienempi ei kuuntele.

ikä auttaa varmasti asiaan, mutta perheen menoihin karkailu vaikuttaa.

esikoinen kehari ja kuopus vilkas ja tarkkaamattomuudessa jotain vikaa.

Meillä 4,5-vuotias asperger-piirteinen poika on juuri niin homelo, ettei kiinnitä esim. liikenteeseen juuri mitään huomiota. Hänestä on siksi kaupungilla joko pidettävä kiinni tai katsottava, että hän on useamman metrin päässä ajoradasta ja minä siinä välissä. Ei hän nyt tieten tahtoen ajotielle ryntää, mutta saattaa leikin tai oman mielikuvitusmaailmansa kiehtomana ryntäillä.



Hurjin vaaratilanne sattui 1,5 viikkoa sitten lomamatkalla Tanskassa. Huh, näen tilanteen elävästi edessäni varmaan loppuelämäni, niin kamalasti säikähdin. Esikoinen lähti serkkunsa kanssa edeltä niityn laidalle katsomaan ponilaumaa. Minä jäin tämän as-kuopuksen kanssa sulkemaan auton ovia, kun poika lähti juoksemaan isonsiskonsa perään. Minä kielsin, mutta vähänkös jäppinen mitään kuunteli, näki vain siskon ja hevoset. Matkalla piti ylittää pieni maantie ja eikös sieltä tule kovaa vauhtia (siis pojan reitillä sivusta) auto. En ehtinyt muuta tehdä kuin huutaa kauhusta (matkaa vintiöön ja autoon 6-7 m). Luojan kiitos auto jarrutti täpöillä ja pysähtyi parin metrin päähän keskelle tietä jähmettyneestä pojasta.



Että pitää olla 200% varovaisempi ja SILTI sattuu tuollaisia hetkiä, jolloin ei ole toiminut tarpeeksi varovaisesti :=((



Karkailu ei onneksi ole ainakaan vielä pojan helmasyntejä, mutta kyllä hänen mukana pysymisestään pitää koko ajan kantaa erityistä huolta, kun olemme missä tahansa joukkotilanteessa. Voipi olla, että joskus teini-iässä voi lopettaa nimilapun liimailun paidanrintamukseen... poika kun toki osaa kertoa nimensä, mutta puhelinnumeroa tai äidin nimeä ei välttämättä vieraalle kerro.

verran nokkela jaloista. On kerran karannut marketista , kotoa ja myös päiväkodista. Päiväkodista kun karkasi, niin etsittiin pari tuntia missä se on. Kauaksi oli kyllä kerinnyt.

Toivon mukaan karkailu loppus joskus, ei kyllä niin paljon voimavaroja ole ainaiseen hälytystilassa pysymiseen. Laitoinkin nyt lapsen kerhoon eskarin jälkeen että saan annettua aikaa muille lapsille ja että meidän tilanne kotona rauhoittuu.

Sellaisen kysymyksen heitän, että pysyttekö rauhallisena vai möskyyttekö lapselle karkaamisesta? Mä en pysty aina pitämään malttiani, joskus tulee möskyttyä. varsinkin kun toinen erityislapsistani vaan nauraa tilanteesta. Hän onkin kertonut että karkaaminen on hauskaa!!!

Jos sinun kauhureaktiosi naurattaa noin niin kannattaa pysyä oikein kiusallaan tyynenä ja asiallisena.



Itse sanoin vaan että ei saa mennä minnekään ettei äiti näe sinua.



n. 2000 toiston jälkeen se taisi mennä perille. Karkaamiskertoina ei myöskään saanut mitään jätskiä tms, mutta siitä ei pahemmin ollut apua.