Tähän pinoon ne jotka HALUAVAT että uskonnonopetus säilytetään peruskoulussa.
Kommentit (16)
Eikö parempi olisi opettaa yleisesti uskonnoista, jolloin lapsilla olisi jotain pohjaa tehdä itse omat päätöksensä? Vai kannatatteko muissakin asioissa aivopesua?
Minusta uskonnonopetuksen roolia pitäisi laajentaa siten, että se käsittelisi yhtäläisesti kaikkia uskontoja. Pitäisi opettaa toisten ymmärtämistä, suvaitsevuutta, sekä sitä, miten uskonto ja uskonnolliset tavat ovat osa kulttuuria. En kannata erityisemmin tunnustuksellista opetusta.
Kristinusko on tärkeä osa omaa kulttuuriamme ja lasten tulee ymmärtää omat lähtökohtansa. Toisaalta uskonnonopetusta voisi muokata enemmän eri kulttuurien/uskotonjen opetukseksi. en näe kymmenen käskyn jne. ulkoaopettelemista kovin tähdelliseksi koulussa - ne sopivat paremmin nykyaikana rippikouluun.
Haluan, että tämä maa säilyttää kristillisyyden. Suurin osa lapsista kuitenkin kuuluu kirkkoon, joten on hyvä, että saavat tietoa uskonnosta, johon kuuluvat (kaikki kun eivät tietoa mistään muualta saa). Niille, jotka eivät mihinkään uskontoon kuulu, tulee tietenkin olla vaihtoehtona elämänkatsomustieto.
Kristinuskoa painotetaan siksi, että se on Suomen valtauskonto; kyse on siis oman kulttuurin opettamisesta. Uskonnonopetus ei ole Suomessa tunnustuksellista.
Mä en sanonut varsinaisesti omia mielipiteitä vaan utelen jotain perusteluita tähän teidän kantaanne. Ilmeisesti liikaa pyydetty...
*3*
Elämme kristityssä maassa, jossa moni asia perustuu kristillisiin arvoihin ja maailmankatsomukseen. Peruskoulun uskonnonopetuksen perustana ei ole tehdä oppilaista uskovaisia (ja erittäin harvoin tekeekään...) vaan opettaa ymmärtämään. Samalla tietenkin keskustellaan moraalista ja muista elämänkatsomuksellisista asioista.
Ja tuohon aivopesuun. Kyllä koti on se paikka, jossa lapset aivopestään. Lapset oppivat haukkumaan ryssiä, halveksumaan kristinuskoa tai kaikkia uskoja ylipäätään, turvaamaan Jumalaan tai ihan mitä vain vanhemmat heille opettavat. Ainakin peruskoulun ensimmäisillä luokilla olen huomannut tämän. Olen siis ope eikä minun tehtävänäni ole aivopestä oppilaitani uskomaan mitään. Mutta rasismia yritän lieventää.
Eli juu, toki uskonnonopetusta: kaikkien uskontojen yms. tasapuolisesti.
ennenkaikkea hyvää etiikka- ja moraalikasvatusta. Meidän perheessä ne on tärkeitä asioita.
Ja kyllähän peruskoulussa (ja lukiossa etenkin) käydään läpi muitakin uskontoja ja elämänkatsomuksia, ei niitä tarvitse heti ensimmäisestä luokasta lähtien alkaa opettaa.
En ole seurakunta-aktiivi, mutta toki kasvanut näiden asioiden keskellä.
Kaikki nuo asiat eivät tule muissa aineissa esiin. Eli sikälikin on hyödyllistä.
en ole ope, nekä edes uskovainen. Mitä itse muistan uskonnosta se ei todellakaan ollut aivopesua vaan kaikista uskonnoista kerrottiin, tokihan oma kristinusko kuuluu olla etusijalla, olemmehan evlut. Vähemmistöt jotka omia uskontojaan hinkuvat omaksi aineeksi voin todeta, että opettakoot itse omin varoin omalla ajallaan.
Eihän siellä muslimimaissakaan sallita minkäänmuun kuin oman uskontonsa opettamista.
mutta haluaisin myös, että uskontoja käsiteltäisiin laajemminkin, niin että jokainen nuori tietäisi maailman erilaisista uskonnoista. Joskus kun voi tulla sellainen " etsikkoaika" , jona nuori etsii paikkaansa maailmassa, ehkä joku uskonto kolahtaisi, ei välttämättä ev-lut, joka on, miten sen nätisti sanoisi, aika pliisu uskonto :)
ja 3 : kyllä uskonnon tunnilla (ihan meidän oman uskonnon) opetettiin myös muut uskonnot. Uskonto on myös historiaa.
juuri niin kuin on ollut ketjussa puhettakin: myös muut uskonnot ja etiikkaa kuten nytkin!
kristinuskon vaikutus on tosiaan suuri kulttuurissamme ja historiassamme. esimerkiksi länsimainen kirjallisuus (klassikot mukaan lukien) on täynnä viittauksia kristinuskoon ja Raamattuun - ja tosiaankin mutkin kuin tunnustukselliset tekstit.
siis kuuluu jo yleissivistykseen
Toki vaihtoehtona tulee olla myös elämänkatsomustieto.