Kärsiköhän vauvani synnärillä, kun heti synnyttyään Hänet vietiin...
... kaappiin, tungettiin väkivaltaisesti letkut nänään, ja myöhemmin revittiin ne pois niin että jäi kamalat arvet. Syliin ei saanut ottaa, sai istua vaan kaapin vierellä, mutta äiti oli niin heikossa kunnossa ettei kauaa jaksanut. Jääköhän pojalle jotain traumoja.. :' )
Kommentit (12)
Pienelle on pääasia, että sen perustarpeet tulevat tyydytetyiksi. Vierailija:
Ja etten saanut itsestäni revittyä enemmän tukea vauvalle, ja olinko kamalan kylmä kun rakkaus vauvaan syntyi vasta myöhemmin.ap
Eniten syyllistät itseäsi ja se ei ole hyvä itselle eikä tietysti lapsillekkaan. Mene juttelemaan asiantuntian kanssa ettei asiasta tule mörkö elämääsi joka häiritsee ja hallitsee tunteitasi. Syy ei ole sinun. Ja että et tuntenut vauvaa kohtaan rakkautta rajun alun jälkeen on myöskin selitettävissä oleva asia.
Kamala syyllisyys jälkikäteen... Mutta olin vaan ihan loppu kamalan synnytyksen jälkeen..
Siisi sitähän ei voi varmasti väittää, etteikö tuollainen aika karu kokemus noin herkässä tilassa jättäisi jotain TIEDOSTAMATONTA, mutta toisaalta, lapset on mestareita parantumisessa, ja kun lapsesi saa nyt paljon rakkautta ja hyvää hoitoa, niin eiköhän hänestä kasva ihan kelpo ja terve yksilö : )
väitöskirjakin: keskosille jää pysyviä muutoksia kipuaisteihin. Minun keskonen haukkoi henkeä vielä 2 vuotiaana jos tuli kova tuuli. Uskon sen johtuvan hengitysputken aiheuttamista muistoista.
Traumojen kanssa voi myös elää ja hyvä lämmin rakastava suhde voi tarjota ns. eheyttävän kokemuksen.
Isoveli ottaa aina huomionsa, pienempi tyytyy sivustakatsojan osaan. Jotenkin tuntuu, että jotain on vialla, kun pienempi antaa isomman olla aina keskipisteenä, itse ei valita nälästä, ei väsystä ei mistään. Seuraa vaan hiljaa sivusta.
ap
Vierailija:
väitöskirjakin: keskosille jää pysyviä muutoksia kipuaisteihin. Minun keskonen haukkoi henkeä vielä 2 vuotiaana jos tuli kova tuuli. Uskon sen johtuvan hengitysputken aiheuttamista muistoista.Traumojen kanssa voi myös elää ja hyvä lämmin rakastava suhde voi tarjota ns. eheyttävän kokemuksen.
Siksi kasvoille puhaltaminen auttaa silloin jos lapsi itkee niin lujaa ettei muista hengittää sisäänpäin ollenkaan. Sama refleksi suojaa lasta silloin jos kasvot joutuvat veden alle.
Minusta sinun tulisi puhua psykologin kanssa näistä kokemuksistasi.
Syyttelet henkilökuntaa vauvasi apaattisuudesta. Syyllinen on löydettävä. Usein on niin, että sitä syyllistä ei löydy. Tehohoidossa oleva lapsi on aina järkytys vanhemille. Lapsi voi tuntua jopa täysin vieraalta, joka on täysin normaali reaktio. Hoitotoimenpiteet satuttavat enemmän vanhempia kuin lasta...lasta ei saisi hoitaa, mutta hänet pitäisi kuitenkin parantaa.
Ehkä tässä tiikeriemovietti saa asian näyttämään siltä. Kaappiin lapsi laitettiin varmasti, jotta tämä selviäisi hengissä.
Kannattaa puhua asiasta neuvolassa ja pyytää lähete neuvolapsykologille tms. Myös synnytyssairaalaan saa ottaa yhteyttä jälkeenpäin. Voisit jutella kokemastasi kätilön kanssa. Se voisi auttaa!
Meilläkin kuopus (ei ole keskonen) oli hyvin sopeutuvainen ja " helppo" vauva (jäi esikoisen varjoon monesti) 1-vuotiaaksi asti. Vuoden täytettyään kuopus muuttui dramaattisesti: hän löysi oman tahdon ja täytyy sanoa, että tempperamenttia löytyy tällä hetkellä (täyttää viikon päästä 2v.) enemmän kuin isosiskolta ikinä..
Olen vaan kuullut, että nenä-mahaletkun laitto pikkulapsille tekee kipeää, ja teipeistä jäi noin viikoksi arvet poskiin, niin varmaan pois repiminen sattui.. En syytä ketään, tekee vaan pahaa ajatella mitä vauva on olosuhteiden pakosta, lähinnä siksi etten pystynyt (jaksanut) synnyttämään alateitse, joutunut kokemaan. Ja etten saanut itsestäni revittyä enemmän tukea vauvalle, ja olinko kamalan kylmä kun rakkaus vauvaan syntyi vasta myöhemmin. Olen vaan huolissani siitä, joutuuko pikkuveli elämään koko elämänsä vaikean ja vaativan isoveljen varjossa, ja onko perusturvallisuus kokemut suuria kolhuja.
ap