Säilytätkö vanhoja rakkasukirjeitä ja päiväkirjoja " entisestä elämästäsi" tai nuoruuden ajoilta?
Mä poltin kaikki kirjeet ja valokuvat ja päiväkirjat ennen naimisiin menoa. Aattelin, että on hirvee stressi säilyttää niitä, kun en kuitenkaa halua kenekää niitä lukevan tai näkevän. Miksi siis säilyttää.
Kommentit (8)
Mä olen pitänyt päiväkirjaa aina 6-vuotiaasta saakka ja mulla on niitä vanhoja kirjoja vaikka kuinka paljon: lapsuuden vaaleanpunakantisia, hevoskantisia, teininä tehtyjä kollaasikirjoja, " tylsänä aikuisena" kirjoitellut mustat kovakantiset päiväkirjat... En mitenkään voisi hävittää niitä. Mutta vanhat päiväkirjat ovat " tallessa" , eivätkä pyöri missään näkösällä, eikä niistä toisaalta mitään stressiäkään ole koskaan tarvinut kantaa: ne on omassa laatikossaan tuolla varastossa, jossa kukaan muu harvoin mitään penkoo, paitsi minä itse (koska muilla on muutenkin kielto olla sotkematta siellä paikkoja).
Rakkauskirjeitä ja muita vastaavia mulla on oikeastaan vain yhdeltä ihmiseltä menneisyydessäni. Ihminen ei ole enää mun elämässä, mutta nekin jutut on osa mua ja mun mennyttä elämää, enkä tiedä miksi ne pitäisi tuhota. En ole niitä kyllä lueskellut jälkeenpäin, koska ei ole ollut mitään tarvetta, mutta en silti rupeaisi polttamaan. Ne on siellä teipatussa pahvilaatikossaan mun vanhempieni vintillä edelleen, ja saavat ollakin siinä laatikossan, kunnes ehkä joskus mun lapsenlapset löytää ne ja saavat ihmetellä sellaista ihmettä, että mummin aikaan joutu käsin kirjoittamaan paperille!
ihania muistoja, vaikka ei ole rakkaustunteita ja onhan myös huonoja muistoja joukossa. En vois hävittää valokuvia, kirjeitä ja ym.
Monta vihkoa olen raapustanut täyteen elämäni synkkinä aikoina, harmittaa etten pitänyt päiväkisrjaa rasuakusaikanani, mutta nyt taas yritän aloittaa uudestaan. Kuitenkin kaikkein dramaattisimmat ajat olen saanut paperille ja se on syädäntäsärkevää luettavaa.. (aion lähipäivinä käydä läpi nuo päiväkirjat jos vain roheknen, terapeuttini suositteli :))
Säilössä myös vanha lukioaikainen kalenterini missä näkyy tarkasti joka päivän tapahtumat, missä olen liikkunut kenenkin kanssa, missä bileissä ja kenen seurassa, mistä aamulla herännyt, ja kuka soittanut milloinkin.. :)
Rakkasukirjeitä on valtava pino, jotka olen ahtanut sellaisen taitettavan shakkilaudan sisälle.
Valokuvia paljon.
Haavenani on ollut koota kaikista päiväkirjoistani kirja.
Myös tallessa on lehtileikkeitä, muistoesineitä ja lappusia joita koululuokassa aikonaan lähettelimme toisillemme tuntien aikana.
Sain itse oman isoäitini esikoistaan odottaessaan pitämän päiväkirjan, sekä paljon paljon hänen kirjeitään, sen jälkeen kun hän kuoli, nyt kun olin jo aikuinen. Ei niissä ollut pelkästään iloisia juttuja, vaan hyvin arkaluontoisiakin, ja mysteerisia kommentteja jotka jäi vähän vaivaamaan, ja kyyneltahroja vanhoilla kirjeillä... Mutta ne on sitäkin arvokkaampia. Ihan uudella tavalla sitä sai katsahtaa menneeseen ja siihen ihmiseen, mikä mummoni oli ollut kauan ennen kuin oli mun mummoni, ja kyllä aikuisena osaa suhtautua siihenkin, että jokaisen elämässä on niitä arkaluontoisiakin asioita, jäi ne sitten salaisuuksiksi tai ei.
5
Miksi en säilyttäisi??!
Jos mieheni noista vetää herneet nenuunsa, niin sitten on tosi herkkä hipiä. Siis toihan on mun menneisyys, ja hänen kanssa elän tätä nykypäivää ja toivottavasti myös tulevaisuutta.
Mutta vaikka häivittäisin kaikki päiväkirjat ja kirjeet, niin ei ne muistot siitä katoaisivat. Nehän on ne asiat jotka ovat tehneet minusta sen mikä nyt olen.
Muistot ei katoa, mutta osa niistä on niin arkaluontoisia, että julkaisuakin voi joutua miettimään tarkkaan.