Jotenkin itsekästä jos vapaaehtoisesti "tekee" vain yhden lapsen
Tämä nyt vaan tämmöistä pohdintaa omasta näkökulmastani, ei tarvia kauheita hemppoja kenekään vetää....
Yksi lapsi on ennemmin tai myöhemmin yksinäinen. Voi olla ohimenevä tunne joillain. Moni ainoa lapsi hankkii aikuisena itselleen suuren perheen, jotta omat lapset eivät joutuisi kokemaan samaa kuin itse....
Meillä on suvussa pari yksilapsista perhettä, muiden perheet lapsineen tilataan aina viihdyttämään noita yksinäisiä reppanoita kun tulevat sukutilalle lomailemaan. On kuulemma niin tylsää yksin. Ja ovat niin selvästi lellittyjä kun jotain puuttuvaa paikataan materialla ja lapsen tahtoon taipumalla tilanteessa kuin tilanteessa.
Sitähän se on että ei itse jaksa kahta, mutta lapsen kannalta sisarus on aina parempi. Ja ihan oikeasti, ei tarvia ottaa itseensä, mä näen asian vaan näin!
Kommentit (36)
kun muilla on varaa ostaa ainokaisilleen vaikka mitä. No se on kuule voi voi. Maailma on täynnä onnellisia ja tyytyväisiä ainoita lapsia, jotka saavat vanhempiensa jakamattoman huomion. Eikä tarvitse lähteä vauvan tieltä päiväkotiin virikepaikalle.
ettei muiden lapsien lukumäärä kuulu ap:lle millään tavalla. Itse olen ollut onnellinen ainut lapsi ja olen vain yhden onnellisen lapsen onnellinen äiti. Vanhemmillani oli aina aikaa minulle, minulla oli ja on paljon ystäviä (joista moni on pienempänä vain tapellut sisarustensa kanssa, eikä ole enää aikuisena missään tekemisissä heidän kanssaan) ja saman haluan lapselleni.
Siis komppaan ap:tä! Ja hempot on söpöjä.
joten ethän yleistä.
Meillä tämä syy on vakava raskaumyrkytys, johon kuoli vauva, myös oma henkeni oli vaarassa, Uskaltuduin toiseen raskauteen, kun sanottiin, ettei varmaankaan toistu enää. Ja seuraava raskaus oli samanlainen, paitsi että vauva jäi henkiin pikkukeskosena. Lääkäri olivat sitä mieltä, että on riski yrittää uutta lasta, mutta hoidot ovat hyviä. En kuitenkaan uskalla enää, oman henkisen hyvinvointini takia. Pikkupoika on nyt 4v ja jää ilman sisaruksia. Onneksi on samanikäisiä serkkuja paljon.
niin itsekästä on nimenomaan tehdä useampi lapsi. Silloin ei lainkaan ajatella maailman tilaa ja luonnon kuormittumista.
Monilapsisuus on erittäin itsekästä, epäekologista ja tyhmää. Monet vanhemmat ihan todella tekevät monta lasta, jotta lapsilla "on toisistaan seuraa" eli haluavat itse päästä helpommalla, ettei tarvi niin leikkiä sen ainokaisen kanssa, kun lapsen pyörii keskenään.
Ja ihan sama toisinpäin - isosta perheestä tulevat vanhemmat tekevät vain yhden lapsen tietoisesti, koska kokevat lapsuutensa olleen hirveä isossa parvessa.
Millä tavalla uskotte ja varsinkin tiedätte ainokaisten olevan onnettomia?
Vai onko taustalla muita tunteita? Esim. kateutta tai ahdistusta siitä, että joku uskaltaa tehdä itsenäisiä ja valtavirrasta poikkeavia päätöksiä?
Ei tämä maailma täältä pohjoisesta päin ole täyttymässä.
Ja minusta olisi itsekästä tehdä vaan yksi lapsi sen takia, että se raukka joutuisi yksin kestämään vanhempiaan vanhuksina. Vanhuksissa on usein hirveästi hommaa. Ja kun se kasaantuu yhdelle lapselle, jolla olisi mahdollisesti muutakin tekemistä (työ, murrosikäiset lapset tms.), niin siinä moni nääntyy.
Eihän useampi lapsi tietenkään takaa mitään, mutta parantaa mahdollisuuksia. Ja parantaa mahdollisuuksia, että lapsesta tulee tasapainoinen ja yhteistyökykyinen.
Ja ainakin minun lapseni on niin laumassa viihtyvä, että pitäisi varmaan hankkia sille viisi sisarusta.
Jos vanhemmat ovat tyytyväisiä yksilapsiseen perheeseen - tai etenkin jos vanhemmat kokevat, että ei ole aikaa/voimavaroja/rahaa hankkia useampia lapsia, niin tottakai kannattaa tehdä niinkuin itse parhaaksi näkee.
Kyllä minustakin olisi kiva olla sellainen emo, joka hoitaisi lempeydellä, hyvinvoivana ja tehokkaana ym. isonkin katraan. Mutta kun en ole. Temperamenttini ja luonteeni ovat toisenlaista sorttia.
Olen ihana äiti yhdelle lapselle. Ja minusta on hyvä, että "tiedostan itseni" ja toimin sen mukaan.
Minä olen ainoa lapsi, ja olen aina ollut siihen ihan tyytyväinen. Seuraa sai kavereista, ja ilman sisaruksia opin hyvinkin viihtymään itsekseni ja aikuisseurassa mikä helpotti vanhempien tilannetta (viihdyin jo pienenä monissa "aikuisemmissa" paikoissa/tilaisuuksissa ja osasin käyttäytyä niissä). Vanhempani ovat molemmat isoista perheistä, mutta silti hankkivat vain yhden lapsen...
Mitä itsekkyyteen tulee, niin ainakin omassa tuttavapiirissä ne sisarukselliset ovat useammin kynsin hampain pitämässä kiinni OMASTA osuudestaan, ainoat lapset harvemmin ovat niin tiukasti vaatimassa vaan antavat helpommin omastaan muille. Johtuneeko siitä, ettei ainokaisten ole tarvinnut aina kilpailla kotona vanhempien huomiosta ym.
Siellä sitä laumaa piisaa. MIkä ihme siinä esikoisessa on niin erikoista, että sen ehdoilla pitää tehdä viisikin sisarusta, kun "perttialiisa-marjukka" pyysi.
omista vanhemmista yksin vaikka en ollut ainut lapsi. Minulla oli 7 vanhempi veli joka tasan vuoi sitten menehtyi.
Ei tämä maailma täältä pohjoisesta päin ole täyttymässä.
Ja minusta olisi itsekästä tehdä vaan yksi lapsi sen takia, että se raukka joutuisi yksin kestämään vanhempiaan vanhuksina. Vanhuksissa on usein hirveästi hommaa. Ja kun se kasaantuu yhdelle lapselle, jolla olisi mahdollisesti muutakin tekemistä (työ, murrosikäiset lapset tms.), niin siinä moni nääntyy.
Yksin joudun vanhempani huolehtimaan ja yksin saattamaan haudan lepoon kun se aika koittaa. Niin ei se ole nuin yks selitteistä että on sisaruksia siinä jakamassa sitä elämää.
ja jos joku pitaa minua taman takia itsekkaana niin pitakoon - kuvittelen etta joku monen lapsen aiti voisi pitaa minua itsekkaana syysta etta joutuu itse kayttamaan paljon enemman aikaa, energiaa ja rahaa lapsikatraastaan huolehtimiseen kuin mina. talloin monen lapsen aiti voisi olla vahan kadekin minulle jolla on vain yksi kouluikainen lapsi.
en pida lapseni kohtaloa mitenkaan kauheana. kolmilapsisessa sukulaisperheessa lapset ei ole sen onnellisempia kuin meilla, siella on kateutta ja kiistelya lasten kesken todella paljon, lisaksi aiti suosii selvasti esikoista (tytto joka on melkein aidin kaveri tata nykya jonka kanssa shoppaillaan jne) seka nuorimmainen on aidin pikku kulta (poika). keskimmainen (tytto) on jotenkin ihan pudonnut valiin.
Meillä siis juuri tuollaiset roolit 3-lapsisessa perheessä, kun itse olin lapsi. Pienet ikäerot ja minä olen keskimmäinen...Lisäksi meillä riideltiin todella paljon jossain vaiheessa. Jotenkin mulla on myös sellainen tunne, että meidän vanhemmat toivoivat monta lasta juurikin siksi, että meistä on toisillemme seuraa. Vaikka tulenkin sisarusteni kanssa nykyään hyvin toimeen, en välttämättä "hanki" itselleni kuin tämän yhden lapsen. Monet yksilapsisessa perheessä kasvaneet taas tuntuvat haluavan monta lasta.
Ei ole ainakaan kateutta epätasa-arvoisesta kohtelusta viilentämässä ilmapiiriä. Ja muutenkin suhteelle on ollut aikaa.
Monesti täällä kirjoitetaan, että "ei ole velvollisuus" huolehtia yksin vanhemmistaan. Haluaisin ajatella, että siihen olisi muutakin motivaatiota kuin velvollisuus. Vaikkapa välittäminen.
jotkut hankkii yhden lapsen - onpa itsekästä
jotkut kaksi - pakolliset kaksi mutta eipä viitsitä enempää
jotkut kolme - kyllä otetaan kaikki edut ja nostetaan lapsilisät
jotkut ei yhtään - ihmisillä ei ole elämässä mitään arvoja kuin raha
jotkut on kotona - kun eivät viitsi mennä töihin eivtkä osaa mitään
jotkut töissä - kyllä niitä lapsia tehdään ja jätetään yhteiskunnan kasvatettavaksi
Ja meillä on yksi lapsi ja siihen jää. Sairastan synnytyksen jälkeistä masennusta ja en halua, että enempää lapsia joutuu kärsimään sairaudestani. Joskus yksilapsisuus voi olla myös vastuullinen valinta.
Maailman väkiluku pienenee (kaikkien etu) ja vanhemmilla on enemmän varaa panostaa jälkikasvunsa hyvinvointiin (lapsenkin etu).
Kaksi lasta tai enemmän / pariskunta on maailman liikakansoituksen edistämistä ja joskus monilapsisten perheiden jälkikasvulta puuttuu mahdollisuuksia esim. monipuolisiin harrastuksiin (rahan puutteen vuoksi).
Niin, mielipiteitä saa olla ;)