Lasten turvallisuudesta huolehtiminen vs. hysteerisyys

Haluaisin nyt luettuani taas tänään muutaman pinon (dvd-soittimista ja takoista) sanoa muutaman sanasen tuosta lasten turvallisuudesta. Huomatkaa, että kiinnitän erityistä huomiota siihen, että kirjoitan kiltisti ja fiksusti ja toivoisin, että edes joku lukisi ajatuksella ja vastaisi asiallisesti. Tarkoitukseni ei ole loukata eikä mollata vaan kertoa ajatuksistani.



Meillä on aina kiinnitetty huomiota koko perheen turvallisuuteen. Se käyttäytymismalli on tullut minulle jo lapsuuden perheestäni ja siksi en ole koskaan kokenut sitä kuormittavaksi tai turhaksi. Kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini sain tuparilahjaksi muun muassa häkä/palovaroittimen ja olin siitä oikein iloinen :) Kun ensimmäinen lapseni oli noin puolen vuoden ikäinen, eli alkoi liikkua teimme mieheni kanssa noin pari tuntia kestävän turvallisuuskartoituksen. Kiersimme kodin ja asensimme esimerkiksi vauvaportin portaisiin, takan eteen suojuksen, siirsin terävät veitset ja myrkylliset pesuaineet ylös. Jokin aika sitten kun tuli uutisia siitä kuinka lapset lähteneet harhailemaan kotoaan ja koska esikoiseni on jo muutaman kerran hiippaillut ovesta ulos asensimme ulko-oveen turvaketjun.. tämä kesti noin 10min. Koskaan en ole lapsia jättänyt esim autoon tai kotiinkaan yksin, olen aina suunnitellut päivärytmimme niin että se ei ole pakollista. Tätäkään en ole kokenut hankalaksi, kun olen asennoitunut, että teen näin niin se on sujunut ihan hyvin. Meillä kaikki käyttävät esimerkiksi heijastimia ja pyöräilykypäriä, mielestäni ovat edullinen henkivakuutus, eikä mikään kova vaiva verrattuna vaikka kuolemiseen tai vammautumiseen. Kun lähdemme liikkelle autolla laitamme kaikki turvavyöt/lapset turvaistuimiin ja pakkaamme auton aina mahdollisimman turvallisesti. Käsilaukkuni esimerkiksi on aina minun jalkatilassani, puoliksi penkin alla ja juomapullot ovissa. Tässäkään tilanteessa en esimerkiksi huuda, itke tai hyperventiloi koska koko operaatio vie aivan yhtä paljon aikaa kuin auton pakkaaminen huolimattomasti, silloin siis kun homma tulee luonnostaan. Asenne on se ratkaiseva tekijä kun haluaa huolehtia näistä asioista ja käyttää jossain vaiheessa esim 5-60min näiden asioiden funtsaamiseen niin niistä tulee tapa, eikä se häiritse ketään tai tee lapsista tai äidistä hysteeristä.



En pysty käsittämään sitä ajatustapaa, että koska maailmassa on niin paljon vaaroja niin mitään ei kannata eliminoida.



Haluaisitko istua lentokoneessa ja kuulla kuulutuksen : "Pääsemmekin lähtemään Kanarialle aikaisemmin, kun emme viitsineet tehdä kaikkia turvallisuustarkastuksia, onhan tuolla ilmassa kuitenkin riskejä, isot linnut, ilmakuopat..."



Tai onko lääkäri ikinä sanonut sinulle, että "Voisinhan toki hoitaa tämän tulehduksen, mutta huomenna saatat tulla vaikka Hivin tai keuhkosyövän kanssa, niin mitä järkeä siinä on?"



Lapsemme saavat leikkiä ja elää ihan vapaasti, en usko, että heistä tulee ylivarovaisia, vaikka eivät kaadakaan uunin päältä perunakattilaa päälleen tms. Ja kyllä tiedostan sen, että he voivat kuolla vaikka huomenna tai hetken päästä silti, mutta mielestäni riski on hieman pienempi kun teen nämä pienet ja vaivattomat turvatoimet.