Lue keskustelun säännöt.
En halua säälipisteitä, mutta saanko avautua?
27.11.2008 |
On uskomattoman rankkaa kärsiä jo toista vuotta lapsettomuudesta. Prosessit hoidon, tutkimusten, odotuksen odotuksen osalta ovat niin kovin pitkiä, että meinaa uskoa vallan loppua. Jo kaksi joulua sitten meillä piti olla raskaus aluillaan, ja taas tyhjän kohdun joulu edessä. En vaan meinaa jaksaa, menee elämänilo kaikesta.
Kiitos ja anteeksi.
Kommentit (9)
En tiedä lohduttaako ollenkaan kuulla toisten onnistumisista mutta meilläkin oli hyvin pitkä prosessi.
Yhteensä 3,5 vuotta juostiin lapsettomuushoidoissa ja tehtiin 5 IVF:ää ennen kuin onnistui.
Vaikka tiedänkin että se on vaikeaa ellei melkein mahdotonta niin koita suunnitella elämääsi eteenpäin lapsettomuudesta huolimatta. Jos rahaa löytyy niin varatkaa se lomamatka etelään ensi kesäksi älkääkä jättäkö sitä väliin "jos vaikka oltaisiin silloin raskaana". Sillä silloin vasta katkerana katsot elämääsi takaisinpäin jos olit pistänyt elämäsi holdille siksi aikaa kun lapsettomuudesta kärsitte. Tiedän ettei nyt innosta pätkääkään nauttia kaksinolosta mutta oikeasti, älkää jättäkö mitään tulevaisuuden juttuja tekemättä vain siksi että toivot että olet raskaana silloin ja silloin.
Jos joku matka/rock-konsertti/mikä tahansa pitää peruuttaa (ja menetät vaikka rahaa siinä) koska oletkin silloin raskaana niin olet silti ihan onnellinen. Olethan raskaana! Ja jos et ole niin sitten sinulla on jotain nautittavaa silti elämässä.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vain niin käsittämätöntä, miten pitkältä ja hitaasti kuluvalta aika tuntuu. Se kuluu, kuluu ja kuluu. Kuukausi, kaksi, viisi, yhdeksän. Ei tunnu missään. 7 ystävääni on jo tullut tänä aikana raskaaksi, vauvat syntyvät, kasvavat, muuttuvat taaperoiksi. Minä en saa sitä ensimmäistäkään. Mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän?
Ei syöpääkään tai vakavaa sairautta saada siksi, että olisi tehty jotakin pahaa. Elämässä ei ole mitään kostoautomaattia, se on vain muuten joskus epäreilua.
Älä siis syytä itseäsi! Koita jaksaa elää muutakin elämää, vaikka se vaikeaa onkin. Tuo matkaidea oli hyvä!
En silti tarkoita, ettet saisi surra. Yritin vain lohdutta, hali.
Meillä esikkoa odotettiin yli 4-vuotta ennen kun raskauduin. Hoidot oli toki rankkoja, mutta elettiin siinä ohessa täysillä. Matkusteltiin paljon ja tehtiin kaikkea kivaa. Nyt muistellaan noita vuosia positiivisessa mielessä. Olivat kasvattavaa aikaa ja valmistivat meitä vanhemmuuteen siinä ohessa kun hitsasivat yhteen.
Jouluun on vielä aikaa. Onko täysin poiis suljettu ajatus, että ehtisit plussata? Meille plussa tuli aikanaan jouluaattona :). Paras joululahja ikinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin kannattaa suunnitella ja elää elämää eteenpäin. Varatkaa matkoja, vaihda työpaikkaa, ota uusi harrastus. Lähde jatko-opintoihin.
Meillä on takana neljän vuoden lapsettomuus ja kolme ivf-hoitoa. Kolmannesta sitten syntyi tyttö.
mutta juuri TUO on se syy, miksi meikäläinen ei suostunut mihinkään hoitoihin lähtemään vaan valitsimme heti adoption. Ensimmäinen lapsi saatiin kv-adoption kautta 4 vuotta lapsettomuustutkimusten jälkeen, toinen 2,5 vuotta myöhemmin. Toki ikävä ja turhautuminen oli kovaa adoptioprosessinkin aikana, mutta silloin saattoi olla varma että se piakkoin loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siihen 4 vuoteen tutkimusten ja äidiksi tulon välillä mahtui siis vuosi ketutusta, puoli vuotta adoptioprosessin odotusta, ja 2,5 vuotta adoptioprosessia.
En nyt muuta osaa sanoa, mutta uskon tilanteen olevan varmasti todella ahdistava :(