Kielen oppiminen ummikkolapsilla

Itse en tässä tilanteessa laittaisi lapsia paikalliseen kouluun ollenkaan.



Lapset kyllä oppivat uuden kielen nopeasti, noin 1/2 vuodessa, pienemmät nopeammin, isommat hieman hitaammin. Uuden kielen oppiminen on kuitenkin lapsellekin valtavan raskas prosessi... Ja jos Suomeen palattuanne laitatte lapset takaisin suomalaiseen kouluun, opittu kieli valitettavasti unohtuu todella nopeasti.



Mutta tämä on vain oma mielipiteeni; tehän luonnollisestikin toimitte omien lastenne kanssa ihan kuten itse haluatte ;-)



Minulla on tällä hetkellä 5 ja 9 -vuotiaat lapset mutta olemme asuneet ulkomailla jo yli 5 vuotta, kahdessa eri massa... Joten kokemusta löytyy mutta ei vastaavaa kuin teidän tilanteenne.



Keskustelen mielelläni aiheesta lisääkin, jos vain haluat!



iida

Tietääkseni ulkomailla asuvat suomalaiset voivat antaa lapsilleen Suomen koulutusjärjestelmän mukaista koulutusta kotona, kantsii ottaa selvää. Luin joskus expatrium lehdestä siitä jutun.



Ehkä asiasta kannattaa jutella lapsen kanssa ja kysyä mitä lapsi itse haluaa tehdä. Lapsethan on sieniä, mitkä imevät uutta tietoa itseensä ja sopeutuvat ihmeen helposti uusiin tilanteisiin. Kun palaatte Suomeen niin ainahan lapsen voi laittaa ranskankieliseen kouluun tai vastaavasti voitte yrittää löytää Ranskasta esim. englanninkielisen koulun jos se vaikka olisi helpompi vaihtoehto.



Meidän nelivuotias aloitti englantilaisen koulun täysin ummikkona ja alku oli todella vaikeaa, mutta sekin on yksilöllistä. Nyt vuoden jälkeen hän puhuu täydellistä englantia ja on kasvanut todella reippaaksi yksilöksi, jota ei pienet vastoinkäymiset hetkauta.



Äläkä suotta vietä unettomia öitä, ulkomaan kokemus on aina rankka mutta antaa myös paljon. Eikun reippaana muuttoon ja sitten lapsetkin aistivat, että tämä on hyvä juttu.



Tsemppiä uuteen kotimaahan!

Hei!



Aiempi kirjoittaja tarkoitti varmaan ulkosuomalisille lapsille tarkoitettua kotiperuskoulua, jossa voi suorittaa Suomen peruskouluaineita. Lisää tietoja löydät täältä:



www.kotiperuskoulu.fi



Omat lapseni ovat vielä pienempiä (4 ja 6 vuotiaat), mutta meillä kielen oppiminen ei ole ollut niin nopeaa kuin monet kirjoittavat. Lapseni ovat olleet vieraskielisessä päiväkodissa nyt vuoden. Molemmat ymmärtävät uutta kieltä jo varsin mukavasti, mutta eivät kumpikaan vielä itse puhu kovin paljoa. Oppimisen nopeus riippuu paljon myös lapsen luonteesta eli ujommat ja sulkeutuneemmat alkavat itse kommunikoida uudella kielellä rohkeita ja ulospäinsuuntautuneita hitaammin.

Meistä niin moni on lähtenyt komennukselle vain vuodeksi tai puoleksitoista ja loppujen lopuksi ulkomailla onkin tullut vietettyä paljon pidempi aika... Siksi laittaisin ehdottomasti lapset paikalliseen tai kansainväliseen kouluun.



Yksi syy on myös se, että tuon ikäiset lapset ovat kaikki koulussa ja samanikäisiä leikkikavereita ei todellakaan ole päiväsaikaan.

Toinen syy on se, että lapset oppivat uskomattoman nopeasti vieraan kielen ja miksi jättää sellainen tilaisuus käyttämättä? Parissa kuukaudessa kukaan ei opi täydellisesti mutta puolessa vuodessa lapsikin jo tulee hyvin toimeen uudella kielellä.

Toki ensimmäiset viikot voivat olla rankkoja sekä lapsille että vanhemmille mutta lapset ovat hyvin sopeutuvaisia ja ennen kuin huomaatkaan he saavat ystäviä joiden kanssa on helppo harjoitella kieltä. Ainakaan omille lapsilleni ei riittäisi seuraksi vain sisarukset vaan he tarvitsevat myös laajaa ystäväpiiriä.



Omista lapsistani nopeimmin oppi kielen esikoinen joka osasi lukea kouluun mennessa. Nuoremmalla meni kauemmin mutta hänkin oppi lukemaan vieraalla kielellä ja sen jälkeen suomeksi.

Minä olen ollut erittäin tyytyväinen lasteni saamaan opetukseen enkä ole kokenut tarvetta kotiperuskoulun suorittamiseen samalla. Samoja asioita he ovat opiskelleet mutta välillä eri menetelmin ja paljon sellaistakin ovat oppineet mitä Suomessa ei olisi koskaan tullut vastaan. Suomenkielisten kirjojen ja ohjelmien kautta ovat sitten päässeet jyvälle esim. suomalaisista eläimistä ja luonnosta, kesälomien aikana Suomen maantiedosta jne..



Kotiopetuksesta en osaa sanoa mitään, mutta ainakaan itsestäni ei olisi siihen. Olen itsekäs ja sanon suoraan, että tarvitsen omaa aikaa itselleni jota saan lasten ollessa koulussa. Eikä minusta olisi opettajaksi, tuskin pysyisimme aikataulussa mukana =).

englanninkielisiä kouluja?



Jos on on niin ehdottomasti lapset Ranskassa englanninkieliseen tai ranskankieliseen kouluun. Itse laittaisin vielä mieluiten ranskankieliseen, sillä ranska on vaikea kieli oppia opiskelemalla se perinteiseen tyyliin koulussa (monimutkainen kielioppi), kun taas englanti on helppo kieli opiskella. Lisäksi ranskaa oikeasti kunnolla puhuvia on Suomessakin harvassa, joten se olisi suuri etu heille tulevaisuudessa (työnsaanti ja työmahdollisuudet aukeavat ihan uudella tavalla). Kielihän on aina helpointa oppia lapsena juuri luonnostaan kielen vaikutusalueella.



Meidän 4-vuotias oppi Kanadassa asuessamme englannin niin, että 6kk maassa oltuamme hän ymmärsi ja puhui kohtalaisesti, pystyi ilmaisemaan itsensä englanniksi ja puhui 2-3 sanan lauseita. Kun maassaoloa oli takana 1 vuosi, hän puhui täydellistä englantia ja tilanne meni jopa siihen, että suomen kieli rupesi hiukan katoamaan vaikka kotikieli oli aina suomi. Hän siis rupesi puhumaan sekakieltä kun ei tiennyt sanoja aina suomeksi ja saattoi sanoa esimerkiksi että " Saanko ottaa yhden donut?" tai " Dinosaur ovat aika dangerous eläimiä."



Nyt kun olemme olleet Suomessa pari kuukautta ja tämä sekakielen puhuminen on vähentynyt, mutta sitä esiintyy edelleen. Toki uskon, että se häviää pikku hiljaa. Lapseni on nyt täysin englanninkielisessä tarhassa. Juuri pari päivää sitten hän kysyi minulta " Äiti, miksi Suomessa ei syödä niin paljon donuts kuin Kanadassa?" , mutta en jaksa välittää näistä pienistä kielivirhesitä, koska suomi ajaa kohta kuitenkin ohi.



Uskon, että hänelle tulee olemaan suuri etu tulevaisuudessa, kun puhuu hyvää, äidinkielen veroista englantia. Meillä on suunnitelmissa muuttaa tulevaisuudessa taas ulkomaille. Yksi vaihtoehto on Saksaan pariksi vuodeksi ja aion siinä tapauksessa laittaa lapsemme ehdottomasti saksankieliseen kouluun ja tarhaan. Saksaa en siinä tapauksessa odottaisikaan heidän oppivan äidinkielen veroisesti, mutta olisi upeaa jos he puhuisivat sitäkin sujuvasti ts. pystyisivät käymään normaaleja arkipäivän keskusteluja.



Antakaa ihmeessa lapsillenne mahdollisuus oppia vieraat kielet!

kielen suhteen. Sitä ei meillä koskaan esiintynyt. Eikä mitään " epätoivoa" , että lapsi ei ymmärtäisi/pärjäisi kielen kanssa. Päinvastoin, lapsi oli todella kiinnostunut uudesta kielestä ja motivoitunut oppimaan sitä. Se oli jotenkin sellainen jännä uusi juttu. Ja aluksi hän kysyikin minulta koko ajan, että miten se ja se sanotaan englanniksi kunnes rupesi itse hoksailemaan :)

4-vuotias on kuitenkin täysin eri tapaus kuin 8-vuotias koululainen. (Ranskassa ymmärtääkseni lähes kaikki aloittavat " koulun" jo 3-vuotiaina.)



Meilläkin esikoinen oppi 4-vuotiaana vuodessa uuden maan kielen ja 5-vuotiaana uudelleen uuden maan kielen ja samaan syssyyn englannin, joka on koulukieli, ja nyt opettelee koulussa saksaakin, eli hallussa enemmän tai vähemmän 5 kieltä (ja ikää siis 9 vuotta).



Mutta että nyt muutaisimme vaikka Ranskaan (lyhyeksi aikaa) niin tuntuisi aika vaikealta laittaa häntä ummikkona kouluun, kun muut luokkakaverit jo lukevat ja kirjoittavat kielellä, jota toinen ei edes puhu. Eri asia olisi mennä ekalle tai " eskariin" , jossa muutkin vielä opettelevat kirjaimia ja lukemista mutta ylemmille luokille ummokkona meneminen on jo ihan toinen juttu.



Mielestäni englanninkielinen koulu Ranskassa ei ole järkevä, sillä silloin lapsille tulisi 2 uutta kieltä yhden asemesta.



Uskoisin, että nuorimmaisen kanssa ei (välttämättä) tulisi mitään ongelmia, mutta vanhemmasta olen huolissani. Kuitenkin, jos hän on esim. matemattisesti lahjakas, ulospäinsuuntautunut poika, joka on hyvä kuvaamatateissa, musiikissa ja urheilussa, niin saattaa sujua hyvinkin mutta jos kysessä on (suomen) kielellisesti lahjakas, ujohko tyttö, jolla on suuret odotukset Ranskaa kohtaan (paljon uusia kavereita jne.) niin sitten kyllä miettisin vielä uudelleen...



Mutta olisi kiva, jos alkuperäinen kirjoittaja hieman valottaisi tilannettaan?



iida

Olen bilingual toiminnassa mukana ja nähnyt eri-ikäisiä suomalaisia lapsia sopeutumassa uuteen maahan, kulttuuriin ja kieleen ja iästä huolimatta sopeutuminen on ollut kohtuullisen helppoa. Pienien kanssa on kaikista vaikeinta kun napanuora vanhempiin on vielä kireällä. Nopeiten sopeutuneista taas voin mainita 11 vuotiaan pojan, joka kärsii vielä lukihäiriöstä.

Se taitaa enempi olla persoonasta kyse kuin iästä ja vaikka vanhempi kokee lapsen herkäksi ja ei ulospäinsuuntautuvaksi, voi olla suuri yllätys kun lapsi onkin todella sopeutuvainen.

Ei silti pidä unohtaa, että on myös lapsia jotka masentuu syystä tai toisesta.

Vanhemmat ovat monesti pelästyneet tilannetta, jossa lapsi lopettaa puhumisen ja itsensä ilmaisemisen uudessa ympäristössä kokonaan ja se tulkitaan usein negatiivisenä. Kokemuksesta voin sanoa, että useimmalla se on täysin normaali reaktio ja tietyn ajan kuluttua lapsi alkaakin täysin yhtäkkiä puhua kieltä.

Lapset myöskin aistivat vanhempien suhtautumisen uuteen tilanteeseen.

En halua tällä piirrellä vaaleanpunaisia kukkasia, vaan jaan sen mitä olen itse nähnyt. En tiedä onko Ranskassa asuminen rankempaa kuin jossain muualla. Mutta haluan rohkaista ainakin kokeilemaan, koska siitä voi seurata jotain todella positiivistä. Kouluista kannattaa ottaa etukäteen selvää ja käydä tutustumassa.

Onnea matkaan!

Lapset tosiaan ovat erilaisia myös uuden kielen oppijoina. Mitä itse aiemmassa viestissäni yritin sanoa oli, ettei ummikkolapseen kannata ainakaan kohdistaa mitään suuria odotuksia kielen oppimisen suhteen tyyliin " puolessa vuodessa puhut ranskaa kuin vettä vaan" . Lapselle on tärkeää, että varsinkin vanhemmat hyväksyvät hänet uudessa maassa juuri sellaisenaan ja niine taitoineen, joita hänellä on. Jo pelkästään muutto uuteen maahan on lapselle valtava muutos vanhempien asenteesta ja innostksesta riippumatta.



Itse näen, että 8-vuotiaalla lapsella on iso riski siitä, ettei hän uudessa maassa saa alussa riitävästi ystäviä, koska uuden kielen oppiminen sellaiselle tasolle, että sillä pystyy selviämään ystävien kanssa kestää ummikolta kuitenkin aikaa. Omista lapsistani olen täällä nähnyt, että neljävuotiaalleni kielen oppiminen ja ystävien löytäminen on ollut 6-vuotiasta helpompaa. Pienemmät lapset käyttävät leikeissään vielä varsin yksinkertaista kieltä verrattuna esikouluikäisiin, joiden kieli on jo paljon abstraktimpaa ja leikkikin perustuu enemmän mielikuvitukseen ja sanalliseen ilmaisuun. Lisäksi vanhempi lapseni on itseään kohtaan kovin vaativa, eli haluaisi heti osata kaikki täydellisesti. Hänellä on myös ikäisekseen todella vahva suomen kieli, joten luulen, että hänen osaltaan kaikkein otollisin vaihe uuden kielen oppimiseen on ehtinyt mennä jo ohi.



Tiedän asuinmaassani muutaman suomalaisen perheen, joiden kouluikäiset lapset eivät tänne muuttaessaan ole osanneet lainkaan maan kieltä. Perheet ovat aiemmin asuneet muualla ulkomaille, joten lapset ovat kyllä osanneet muita vieraita kieliä. Alussa lapset ovat olleet aika yksinäisiä ja käytännössä ala-asteikäisiltä on vienyt noin vuoden, ennenkuin he ovat oppineet kieltä niin hyvin, että ovat saaneet kavereita ja sopeutuneet kouluun. Tätä kokemusta vasten puolentoista vuoden asuminen ulkomailla on aika lyhyt aika!



Tarkoitukseni ei ole ketään mitenkään pelotella, kertoa vain omista näkemyksistäni, joista oletan alkuperäisen kirjoittajan nimenomaan olevan kiinnostunut. Minustakin ulkomaille kannattaa ehdottomasti lähteä, mutta kannattaa myös tarkkaan mietiä mitkä kouluvaihtoehdot sopivat omille lapsille ja omalle perheelle.

kotona pelkan kielen takia. Miksi ei kannata ottaa hyotya irti ulkomaan ajalta jos vain voi? Sitapaitsi kuinka he saisivat kavereita ellei juuri koulusta? Kylla tietenkin kouluun, minka kieliseen tahansa. Eika kylla mitaan lasten mielipiteiden kyselyja...(sorry)



Minulla on 3 lasta ja olemme Englannissa asuneet nyt talla haavaa 2 vuotta. 9 v. tytto (tosi ujo) puhuu hyvaa englantia ja on paljon kavereita. Ihan alusta lahtien, vaikka onkin ujo eika paljon koulussa puhunut. Nuorempi oli 3 v. kun tultiin ja ei puhunut englantia ollenkaan. Laitettiin 3 v. tarhaan ja nyt puhuu englantia paremmin, kun suomea. Talla hetkella koulussa ja ei kylla erotu muista 5 v. kavereita on hallakin. En voisi kuvitella millaista heidan elamansa olisi ollut jos en olisi laittanut heita kouluun tai tarhaan.



Lapset sopeutuu ja oppii koko elaman ajalla eika ne mene sekaisin parin vuoden kielikylvysta. vaikka monta kielta kuulevatkin. Kunhan vanhemmat puhuvat sita omaansa.



Tottakai sita miettii miten ne lapset sopeutuu, mutta kunhan vanhemmat on iloisia ja onnellisia, lapset on myos..

barratts:

kotona pelkan kielen takia. Miksi ei kannata ottaa hyotya irti ulkomaan ajalta jos vain voi? Sitapaitsi kuinka he saisivat kavereita ellei juuri koulusta? Kylla tietenkin kouluun, minka kieliseen tahansa. Eika kylla mitaan lasten mielipiteiden kyselyja...(sorry)

Vaikka lapset oppivatkin uuden kielen suhteellisen nopeasti ja helposti, ei se säily itsekseen esim. takaisin Suomeen muutettaessa. Ja jos kieltä ei aktiivisesti ylläpidetä (mielestäni tämä tarkoittaa kyseisen kielistä koulua) kieli häviää yllättävän nopeasti.

Kysyisinkin, että miksi ihmeessä kielikylvettää esim 8-vuotias lapsi ranskan kielellä 1,5 vuotta ja sen jälkeen palata Suomeen, suomalaiseen kouluun ja täysin suomalaiseen ympäristöön? Että mitä ihmeen hyötyä tästä sitten olisi? Tosin, jos kaikki sujuu hyvin, niin ei siitä tietty haittaakaan ole...

iida

asiaan vaikuttaa moni jo mainittukin asia ja olen molempaa mieltä :-)



Rippuu varmasti lapsesta ja perheen muusta tilanteesta miten kannattaisi toimia. Itse tietämättä tarkemmin tilannetta varmaan laittaisin lapset englanninkieliseen kouluun ainakin jos lapsilla olisi Suomeen palattua mahdollisuus tätä jatkaa. Ranskankieliseen laittaisin siinä tapauksessa, jos tätä olisi Suomessa mahdollista jatkaa/ kieltä edes kohtalaisesti ylläpitää.



On kuitenkin totta, että millekään natiivitasolle lapset tuskin yltävät puolentoista vuoden ' kielikylvyn' jälkeen ja erilaiset lapset suhtautuvat ja sopeutuvat eri tavalla. Sosiaalinen ja reipas lapsi saattaa saada kuitenkin hyviä ja opettavaisia kokemuksia, ystäviä, hyvän pohjan vieraalle kielelle ja kimmokkeen opiskella kieliä myös jatkossa. Myös tulevaisuudessa lapsilla saattaa olla matalampi kynnys lähteä ulkomaille mikäli kokemukset positiivisia. Toisaalta kokemukset saattavat valitettavasti olla päinvastaisiakin, mutta perhe itse tietää/ huomaa parhaiten.



Vähän omaa kokemusta ... Itse olin yläasteen ihan alkumetreillä muutettuani muutamaksi vuodeksi Saksaan perheeni mukana. Veljeni oli nuorempi. Olimme ummikkoja (muutamaa lausetta ja sanaa lukuunottamatta) molemmat ja paikalliseen tavalliseen saksalaiseen kouluun menimme. Menihän sinä aikaa ennen kuin kokeisiin pystyi saksaksi vastaamaan, pystyi kunnolla juttelemaan kavereiden kanssa jne. jne. Minä opin kieltä huomattavasti nopeammin kuin veljeni vaikka hän minua 4 vuotta nuorempi, johtui omasta halustani oppia sekä mielettömän hyvästä kaveripiiristä, jonka kanssa ollaan ystäviä ja yhteydessä edelleen. Suomeen palattuamme minä pidin atiivisesti kieltä yllä (saksalaisissa keskusteluryhmissä, koulussa, vaihtareiden kanssa, kaikki lukion kesät Saksassa töissä, lukion jälkeen vuosi Saksassa yliopistossa ja toinen vuosi saksalainen poikaystävä Suomessa ja minä TKK:ssa saksan kursseilla ...). Veljeni ei koulutunteja lukuunottamatta enää panostanut kieleen. Lopputulos: pienen aktivoinnin jälkeen puhun aina oikeasti sujuvaa ja melko aksentitonta Saksaa. Veljeni pärjää saksalla hyvin, mutta hukkaan meni paljon :-(

Saimme molemmat kyllä loistavaa paikalliselämän tuntemusta ja monta hyvää elämänkokemusta kielitaidon lisäksi.



Nyt asumme Englanissa vasta yhdeksättä kuukautta: minä, mieheni ja 3v 8kk ja 1v 2kk pojat. Vanhempi poika on tavallisessa englantilaisessa päiväkodissa 5 tuntia joka päivä ja aloittaa tavallisessa englantilaisessa koulussa syksyllä. Pikkuveli on samassa päiväkodissa kolmena päivänä 5 tuntia kerrallan. Vanhempi on oppinut englantia hurjasti ja häntä ummikkona olo ei ole haitannut missään vaiheessa tippaakaan! 9 kk:n aikana ollaan kuitenkin vielä sujuvasta englannin puhumisesta aika kaukana, varmaan ensi syksynä kuitenkin paljon lähempänä. Poika on reipas, sosiaalinen ja puhelias ja suomen kieli ikäisekseen hyvää. Ymmärtää englantia jo hyvin, osaa paljon sanoja ja puhuu jo jonkin verran lauseita. Hän ei ole vaikuttanut tippaakaan kärsivän kielikylvystään. Pienemmästä ei voi vileä sanoa mitään ;-)



Nyt täällä ollessa on muuten monisa tilanteissa huomannut miten nuorena opittu saksa on niin luontevaa ja jäänyt takaraivoon. Monasti kun hukkaan luontevan tavan sanoa jotakin englanniksi niin mietin mielessäni osaisinko sen saksaksi ja pääsääntöisesti vastaus on heti valmiina :-) Noh, onneksi englannilla sentään täällä pärjään hyvin arjessa ja työelämässä ja vaikka kesällä 30 tuli täyteen niin kai se silti vielä tästä parantuu, eikö? (*kannustakaa nyt ... heh *)

Olemme muuttamassa n. 800 asukkaan pikkukylään, jossa joka talossa ei ole lapsia ja etäisyydet kavereihin saattaa olla pitkätkin, joten ehdottomasti olemme lapset laittamassa kouluun. Vuosi, puolitoista on pitkä aika 8-9 vuotiaalle olla pelkästään vanhempien ja pikkusiskon kanssa.



Koulu on pieni kyläkoulu, n. 30 lasta. Onneksemme tuleva vuokraemäntämme on tuossa koulussa englanninopettajana ja ovat koulussa jo puhuneetkin meidän lasten tilanteesta. Koulussa on ollut aikaisemminkin ummikkolapsia, joten heillä on kokemusta kielen alusta saakka oppimisesta.



Meillä on kyllä käynyt kotiopettaja lapsilla 2 kertaa viikossa syyskuusta asti, joten lapset kyllä ymmärtävät yksinkertaisia käskyjä ja asioita, mutta eivät puhu juuri yhtään. Mutta tuolla kielitaidolla pidän heitä kyllä ummikkoina, sillä kavereiden kanssa keskustelu ei vielä onnistu millään tasolla, vaikka isommalla tuntuu varsinkin sanavarasto olevan tosi laaja. Netissä pelaavat ranskankielisiä muisti- ja kielenoppimispelejä (ainoat, mitä ei olla rajoitettu millään tavalla:-) ja osaavat muutamia ranskankielisiä lauluja. Toivon ja myös luulen, että tämän syksyn opiskelut ovat tasoittaneet tietä kielen oppimiselle.



Tulevasta kielen ylläpitämisestä en osaa vielä sanoa. Kokonaan ranskankieliset koulut ovat kaukana meistä, samoin kuin ranskan kielikylpyluokat tms. Yritämme ainakin haalia ranskaa puhuvia lapsia leikkikavereiksi ja jos ei muu auta, otamme 4 luokalta lisäkieleksi ranskan ja pidämme tätä kotiopettajaa kuvioissa mukana kotiin palattuammekin.



Eniten mietityttää juuri tuo sopeutuminen kouluun ja siitä kuulisin mielelläni kokemuksia vaikka lisääkin.

Meidän lapset aloittivat toisaan ummikkona päiväkodissa vuosi sitten. Asioita, joita itse olen pitänyt sopeutumisen kannalta tärkeinä ovat olleet mm. seuraavat:



Kaikille ryhmän lapsille on alusta asti selvitetty, etteivät lapseni osaa vielä kieltä, mutta oppivat sitä kyllä vähitellen. Ryhmässä oli viime syksynä sopivasti teemana kansainvälisyys, jolloin kokosimme yhdessä opejen kanssa vallokuvia Suomesta ja muuta materiaalia esiteltäväksi muille lapsille. Minkäänlaista kiusaamista ei lapsiini ole kohdistunut, päinvastoin muut lapset ovat olleet uteliaita ja kiinnostuneita.



Lapseni ovat saaneet leikinomaista " kielitukiopetusta" kahdesti viikossa pienryhmässä, jossa on ollut pari muuta vieraskielistä lasta. Olettaisin, että se on varmasti koulussakin järjestettävissä. Teillä tämä tarkoittaisi, että Suomessa aloitetu kielenopetus jatkuisi Ranskassa koulun ohessa.



Minusta on erittäin hyvä, jos opettajalla on jo kokemusta vieraskielisistä lapsista. Silloin hänelläkin on realistinen käsitys siitä, että kielen omaksuminen vie aikansa, eikä hän odota tai vaadi lapselta liian nopeaa edistystä. Meillä toinen lastentarhan opeista on selvästi ollut vähän pettynyt, kun lapseni puhuvat yhä uutta kieltä niin vähän. Tietysti se tekee opettajan työn vähän vaikeammaksi. Olisi toisaalta tois hyvä, jos opettaja osaisi kuitenkin ajatuksissaan asettua ummikkolapsen asemaan...



Liikunnalliset harrastukset, etenkin joukkuepelit ovat sopeutumisen kannalta hyviä, koska niissä kielellä ei ole niin suurta merkitystä ja ryhmähenki joukkuekevereiden kanssa muodostuu vähän kuin itsestään.



Alun vaikeutta olemme itse yrittäneet lievittää pitämällä paljon yhteyttä lasten suomalaisiin ystäviin kirjeitse, puhelimitse ja skypellä. Toivoisin lasteni oppivan, ettei ystävyys ole mitään kertakäyttötavaraa, vaan sitä voi hoitaa ja ylläpitää välimatkasta huolimatta. Samoin aiomme jatkaa yhteydenpitoa ystäviimme täällä, kun aikanaan palaamme Suomeen.



Kiukuttelua meillä on ollut ajoittain aika paljonkin. Ensimmäinen kuukausi sujui yllättävänkin hyvin, mutta sen jälkeen varsinkin 6-vuotiaani löi jarrut päälle, eikä oikein olisi halunnut päiväkotiin mennä. Päiväkodissa sitten aina tsemppasi kovasti ja kaikki on sujunut siellä enimmäkseen hyvin. Nyt syksystä alkaen ei ongelmia ole enää ollut juuri ollenkaan, joten aika tekee tehtävänsä ja lapseni ovat sopeutuneet nyt melko mukavasti. Lapsistani on täällä tullut myös toisilleen hyvin läheisiä ja he viihtyvät nykyisin todella hyvin yhdessä.



Nämä jutut on nyt kirjoitettu vähän pienempien lasten näkökulmasta. Toivottavasti niistäkin on kuitenkin jotain iloa ja vinkkiä! Ei muuta kuin onnea matkaan!