Kaksosraskausko??
Kävin eilen ultrassa, ja lääkäri ensitöikseen kysäisi että onko suvussa kaksosia. Löysi nimittäin kaksi kalvopussia 2cm ja 2,6 cm halkaisijoiltaan. Tarkemmin tutkittuaan löysi vain tuosta isommasta sikiön ja sykkeen. Toisesta sanoi, että ei voi varmaksi sanoa, etteikö siellä sikiötä olisi, mutta ei ainakaan löytänyt kaikuja.
Alusta asti minulla on ollut hirveä pahoinvointi, jollaista aikaisemmissa viidessä raskaudessa ei ole ollut.
Mitenkä muilla on kaksoset huomattu, onko huomattu toista kalvopussia, mutta ei sikiötä ja sitten onko sikiö löytynyt seuraavissa ultrissa. Mahdollistahan on myös se osittainen keskenmeno ja ilmeisesti näin varhaisessa raskauden vaiheessa, kuin minullakin eli viikot 8+0.
Pahoinvointi jatkuu ja tammikuussa seuraava ultra. Mies kauhulla, mutta tietty onnellisena odottaa tuota ultraa, kun taas minulla on ollut vahva tunne kaksosista alusta asti, johtuen varmaan tuosta hirvittävästä pahoinvoinnista joka on kyllä jatkuvan oksennustaudin luokkaa.
Kommentit (8)
Mulla löytyi 9+6 vastaava sikiö, mutta toisesta pussista ei saatu näkyviin. Kaikua sieltä löytyi, mutta sillä laitteella ei pystynyt sen tarkemmin sanomaan onko siellä minkä kokoinen sikiö ja onko elossa. Todennäköisimmin on jäänyt tämä toinen kesken. Myös minulla oli pahoinvointia, mitä aiemmin ei ole raskauksissa ollut. Myös väsymys on aivan kamala, en millään jaksaisi mitään tehdä. Maha on pömpsähtänyt esiin ja kohtu tuntuu jo. Kohdun koko kyllä vastaa tämän kestoista kaksosraskautta.
Saan lähetteen äitipolille tarkastukseen, kunhan vain saan neuvolan tädin ensin kiinni. Se ei olekaan mikään helppo juttu... Jätin viestiäkin muttei ole soittanut takaisin... Että tässä sitä vaan odotellaan, voidaan pahoin ja nuokutaan unen ja valveen rajamailla.
Eilen lueskelin monikkoperheiden keskustelupalstaa ja siellä oli monia, joilla olikin löytynyt myöhemmin myös se toinen vauva ihan kunnossa. Joillain ei ollut edes ekassa ultrassa näkynyt sitä toista vauvaa... Elättelen vähän vielä kuitenkin toiveita toisen kunnossa olemisesta, mutta olen kyllä varautunut myös pahimpaan. Sen verran on vähän viikkoja kuitenkin vielä.
Olin viikolla 6 ja 7 ultrassa ja eivät nähneet silloin kuin sikiöpussin ja sydänsykkeen (viikolla 6 ei ollut edes sykettä, pelkkä pussi) viikolla 7 oli syke ja eivät nähneet kaksosia..
No viikolla 12 menin normiultraan ja siellä sitten sanottiin että molemmat voivat hyvin...eli siinä tutkimuspöydällä sitten repesin nauramaan, en muutakaan keksinyt.. ja onnea se olikin!
Pahoinvointia oli ja väsymystä..mutta en osaa verrata koska ekat lapset! Mutta en oksennellut enkä mitään, etova olo oli ekat 3 kuukautta, ja uni olis maittanut melkeen 24h/vrk.
Nyt kaksi identtistä poikavauvaa makailee olohuoneessa sitterissä ja imee tyytyväisinä tuttia.
T. Tuplamami78 ja pojat (7 viikkoa)
Vaikka ennestään lapsia on siis viisi, niin olisin kyllä valmis ottamaan kaksosetkin. Tiedän että rankkaa varmasti tulisi olemaan ja äitiä sekä isää väsyttämäänkin, mutta ihanan kutkuttava ajatus olisi kaksi vauvaa. Vielä kun olemme päättäneet, tällä kertaa ihan varmasti, että tämä tai nämä vauvat olisivat viimeiset.
Tuplamami78:
Olin viikolla 6 ja 7 ultrassa ja eivät nähneet silloin kuin sikiöpussin ja sydänsykkeen (viikolla 6 ei ollut edes sykettä, pelkkä pussi) viikolla 7 oli syke ja eivät nähneet kaksosia..Näkyikö sulla ultrassa kaksi kalvopussia silloin alussa, vai olivatko vauvat samssa kalvopussissa? Mulla kun näkyi kaksi kalvopussia, mutta vain yhden sikiön kaiut ja syke...
Mulla löytyi varhaisultrassa yksityisellä rv 6+6 kaksi alkiota, kahdet ruskuaispussit ja kahdet sykkeet. Lääkäri sanoi, että näkyi selvästi, että kyseessä ovat erimunaiset kaksoset.
Lääkärin mukaan näkyvyyteen vaikuttaa kohdun asento ja se mihin sikiöt ovat siinä vaiheessa kiinnittyneet sekä se, ovatko sikiöt samassa pussissa vai omissa yksiöissään.
Onnea sinulle ja toivotaan parasta. Tulehan kertoilemaan sitten kun tiedät tilanteestasi lisää!
Näkyikö sulla ultrassa kaksi kalvopussia silloin alussa, vai olivatko vauvat samssa kalvopussissa? Mulla kun näkyi kaksi kalvopussia, mutta vain yhden sikiön kaiut ja syke...
Mulla oli sama suonikalvo pojilla..ja yksi pussi näkyi ultrassa..mutta olivat omissa pusseissaan. Sikiöpussi näkyi viikolla 7 vain yhtenä kappaleena. (Sellane musta pussi) Pojat ovat tod.näk. identtiset, saman näköiset, sama suonikalvo, yksi istukka.. Varmuutta ei tiedetä, tarvii otattaa DNA-testit jos haluaa varmuuden.
Eli ainakaan viikolla 7 tuli yhden lapsen sydänäänet ja yksi sikiöpussi ja eivät tosiaa äitiyspolilla nähneet kaksosia vielä silloin.
Mulla näkyi kaksi kalvopussia, mutta vain yhdestä saatiin kaiut ja sikiö joka vastasi viikkoja. Ja nyt olen vuotanut neljä päivää, joten luultavasti on osittainen keskenmeno, koska mitää kramppeja ei ole ollut, eikä vuoto ole ollut kuin sellaista tuhrua. (joka sekin onneksi jäi tänään pois) Perjantaina menen sairaalaan ultraan tarkastamaan tilanteen. Soittelin tänään sinne aluesairaalaan ja sieltä oltiin sitä mieltä, että tottakai pitää mennä asia tarkistamaan, jo oman mielenrauhankin takia. Eli perjantaina sitten näkee, että onko jäljellä kaksi vai yksi, vai onko molemmat tulleet pois...
Ja niinhän se oli, että vain yksi sikiö löytyi, mutta kaksi tyhjää kalvopussia... eli olikin luultavasti tulossa kolme, mutta ne kaksi sitten vain meni kesken ja tämä yksi onneksi jäi. Lääkäri sanoi, että taitaa olla aika vaoimakastahtoinen persoona, kun kaksi jo potkaissut pihalle!!