Saksassa synnyttäneet, kokemuksia?

Ihan tavallisessa sairaalassa (en siis Geburtshausissa, mulla oli riskiraskaus eli ei edes siihen mahdollisuutta, en tosin olisi sita halunnutkaan itse). Kakkosen synnytykseen verrattuna (Belgiassa) yksi ero oli suuri, eli epiduraali annettiin mulle vasta todella myohaan Saksassa kun huomattiin etta synnytys ei edisty ollenkaan (lapsi oli " vaarassa" tarjonnassa). Nain jalkikateen ajateltuna oli aivan turhaa etta vasyin ja karvistelin hurjissa kivuissa tuntikaupalla jotka tekivat sen etten pystynyt tosiaan tekemaan mitaan yhteistyota katilon kanssa. Lisaksi lapsen sydanaanet laskivat ja nippanappa valtyttiin pihtisynnytykselta koska en meinannut enaa jaksaa ponnistaa... Eli ihan turhia riskeja minusta otettiin. Belgiassa epiduuraalin sai " heti" sairaalaan tultua ja synnytyskin oli paljon relampi kokemus. Voi olla etta kyseessa oli vain tama nimenomainen sairaala, mutta jotenkin jai vahan sellainen olo etta " kivulla sinun pitaa synnyttaman" tuosta kokemuksesta Saksassa, eli siis etta kipu olisi sinallaan jotenkin autuaaksi tekevaa... Nyt jos menisin uudestaan Saksaan synnyttamaan niin vaatisin heti kattelyssa epiduraalin. Muuten ei erikoista mainittavaa, ja sinansa ihan " hyva" synnytyshan tuokin oli eli seka aiti etta lapsi selvisivat siita vammoitta (mika on minusta loppupeleissa oikeastaan se ainoa hyvan synnytyksen relevantti kriteeri, kaikki muu on toisarvoista...) ;-).

ja olin todella tyytyväinen synnytyssaliin, henkilökuntaan ja koko sairaalaan. Menin sellaiseen, jota monet paikkakuntamme äidit olivat minulle etukäteen suositelleet - sairaaloita on varmasti täälläkin parempia ja huonompia kuten joka paikassa.

Sairaalassa oli jo pari kuukautta ennen synnytystä infoilta, jossa kerrottiin sairaalassa ja synnytyssalissa käytettävissä olevista vempeleistä ja vaihtoehdoista (amme, jakkara, homeopaattiset kivunlievitykset, akupunktio, mitä tehdään hätätilanteissa jne jne...) ja osa henkilökunnasta esitteli itsensä. Sairaalaan suositeltiin ilmoittautumista ennen synnytystä, siis 4 - 3 viikkoa ennen laskettua päivää.

Myös osastolla synnytyksen jälkeen oli ihan mukavat oltavat. En keksi mitään valittamista koko synnytysreissusta :)

minullakin. Tosin kärvistelin odotushuoneessa aivan liian pitkään ja siinä mielessä olisin voinut saada epiduraalin jo aikaisemminkin. Kaksi tuntia se silti ehti vaikuttaa. Olen synnyttänyt myös Suomessa ja jotenkin mulla on sellainen olo, että joka paikassa aina viimeiseen asti odotellaan, ennen kuin mitään tehdään. Tää voi olla vain mun olo, mutta tuntuu kuin kätilöt ei aina uskoiskaan, että se vauva on just nyt tulossa, eikä mamma vain hötkyile. Ikään kuin olisi kunniakasta odotella riittävän pitkään. Toisaalta niitä tarinoita kuulee, että on odoteltu liian pitkää ja bebe putkahtaa jo ambulanssiin tai kotiovelle. No, kyse on varmasti vain siitä, että koskaan ei voi todella tietää, milloin se vauva tulee ja hötkyileviä äitejä riittää.



Saksassa todella suosittelen sitä ilmoittautumista. Ja muista allekirjoitella paperia toisensa perään, että ne oikeesti tietää sun olevan tulossa. Mä itse kävin ilmoittautumassa, mutta kaiketi (kielitaitoni petti tässä suhteessa ehkä) kätilö suositteli, että mietin vielä uudelleen sairaalan valintaa ja palaan asiaan. Pienen lapsen kanssa keskellä päivää ilman autoa paisuneena tönkkönä en niin hirveen mielellään tehnyt turhia reissuja mihinkään sairaaloihin. Niinpä sitten eräänä su-iltana kun vauva alkoi tulla, sairaalassa oltiiin äimänä, että kukas sinä olet. Yritin selittää, että olen jo käynyt täällä näyttäytymässä, mutta kun papereita ei ollut. Senhetkinen kätilö oli aivan posessa, että mitä tehdään: siis kuka maksaa synnytyksen, jos me häivytään salaa vauva kainalossa. (tällaiseen Saksan kokoisessa maassa ymmärrettävästi varaudutaan, Suomessa ei niin ehkä. Melkein jo sanoin, että voin todistaa käyntini sairaalan valvontakameroista, eli niitä vain selailemaan...). Ymmärrettävästi olin itse aika hermostuksissani, kun tuskat päällä ja aloin siinä itkeäkin, että en ole tervetullut tänne. Niisk :)! Onneksi tutkiva lääkäri oli afrikkalainen maahanmuuttja ja osasi lohdutella mua. Päästiin siinä sitten heittämään läppää järjestyksestä, kurista ja paperitöistä. Hiihaa!



Hyvin siellä hoidettiin sekä äitiä että vauvaa. Lasta ultrattiin lonkkia myöten ja äitiä jälkitarkastuksessa myös. Vähän ne ihmettelivät, kun meille ei tullut lahjoja, ilmapalloja, vieraita tms. (ei tunnettu vielä ketään) ja lisäksi pysyin itse huoneessa koko ajan, sillä halusin vain levätä. Tulivat sitten välillä katsomaan, onko kaikki hyvin. Ihan lämpimiä muistoja siis, kun näin innostuin kirjoittelemaan.



Tsemppiä sinulle! Ja lapsen nimeähän ne kysyy melkein heti syntymän jälkeen, kuten varmaan tiedätkin.

Niin, tuli vain mieleen kun edellinen sanoi etta:



" Tosin kärvistelin odotushuoneessa aivan liian pitkään ja siinä mielessä olisin voinut saada epiduraalin jo aikaisemminkin. Kaksi tuntia se silti ehti vaikuttaa. Olen synnyttänyt myös Suomessa ja jotenkin mulla on sellainen olo, että joka paikassa aina viimeiseen asti odotellaan, ennen kuin mitään tehdään."



Eli siis mina karvistelin Saksassa SYNNYTYSSALISSA useamman tunnin, ainakin 5 h, ennen kuin sain epiduraalin. Sita ennen tietysti odotushuoneessa ja pihalla viela ainakin tunnin. Uskoivat siis ihan selkeasti etta synnytan kylla, mutta eivat voineet sita antaa. Siksi siis marmatan, minusta tuo menee jo huonon hoidon piikkiin, varsinkin kun heti lahtiessa oli selvaa etta lapsi on vaarassa tarjonnassa (ei kasvotarjonnassa vaan " sivuttain" kanavassa) ja sita katilokin koko ajan sanoi etta " tama lapsi ei voi tulla ulos nain" ja tosiaan olin kivusta kirjaimellisesti halvaantunut, taysin liikunta- ja toimintakyvyton. Ensisynnyttaja kun olin niin en osannut vaatia, enka oikeastaan ollut enaa siina tilassa etta olisin pystynytkaan vaatimaan yhtaan mitaan vaikka olisin osannutkin. Sitten kun vauvan sydanaanet laski 13h aktiivisynnytyksen jalkeen niin _sitten_ vasta kaikkiin tuli elamaa ja paikalle haettiin lastenlaakari ja pihdit. On suoranainen ihme etta tytto selvisi tuosta synnytyksesta ilman vaurioita (paan muoto oli tosin erikoinen pitkan aikaan). Mutta tosiaan varmaankin kyseessa oli ennemminkin tama nimenomainen sairaala (ja siella valinpitamattoman oloinen katilo) eika suinkaan Saksan erittain suuri maa sinansa.

hurjalta kuulostaa. Eroja paikkojen ja kätilöiden välillä tosiaan löytyy.

Nuo riskiraskaudet tietysti pitäisi olla vielä asia erikseen ja tarkemman syynin alaisena.