TVT-leikkaus

Heippa, olen 31-vuotias 3 lapsen äiti ja minua kiinnostaa myös kovasti tämä leikkausasia. Kerro, miten olet päätynyt leikkaukseen. Millaisia oireita sinulla oli? Treenasitko itse, vai kävitkö oikein jumpparilla? Miten kauan olet treenannut itse? Menitkö urogynekologille? Käytätkö yksityistä lääkäriä? Entä millaista ehkäisyä nyt käytät? Tässä nyt monta kysymystä sinulle ja miksei muillekin, kiitos jos viitsitte vastata!



Itselläni on joka lapsen jälkeen pissankarkaaminen (ponnistusinkontinenssivaivat) pahentunut. Ei jaksa enää jännittää yskimistä tai hyppelyä. Syksyn olen treenannut Instrun kuulilla itse, mutta tulokset mitättömiä. Ylipainoa on vain pari kiloa, että tuskin helpottaa laihdutuskaan. Kertoilkaa leikkauksesta! Terv Asila

Nuorimmaiseni on nyt kahden vanha ja samoilla instrusta saatavilla kuulilla olen harjoitellut siitä lähtien, kun poika oli 7kk. Välillä ollut taukoja mutta pääsääntöisesti säännöllisesti kyllä. Lisäksi olen harjoitellut ihan normaalisti lantionpohjanlihaksia ilman kuulia. Itsellä ongelma ilmenee niin, että pystyn esim juoksemaan 45min ilman mitään ongelmia mutta sen jälkeen karkailu vain alkaa ja mitään en voi tehdä. Myös hyppyjen alastulot aiheuttavat saman. Kävin nyt gynellä (yksityinen, jolla olen käynyt jo vuosia) ja kun siinä pöydällä piti yskästä niin falskasihan se rakko. Hän sanoi heti, että vaivani on korjattavissa tuolla leikkauksella. Ilmeeni oli kait niin kauhistunut (inhoan leikkuksia), että antoi vielä 3kk armon aikaa harjoitella mutta en usko enää itsekään sen voimaan. Juttelin fysioterapeuttien kanssa asiasta mutta kun itsekin olen alalla niin tulimme tulokseen, että hallitsen liikkeet. Sähköä en ole koekillut, kun kuitenkin suurin työ tehdään kotiharjoittelussa arjen askareissa (on aika arvokasta hoitoa). Ja eihän leikkaus tuon harjoitelun suhteen autuaaksi tee, harjoittelun on jatkuttava myös sen jälkeen. Vuosi sitten minulle tehtiin sterilisaatio, joten sen puoleen ei ole ongelmia. Kaikki tämä " ilkeys" on minun kohdalla ullut nyt tämän viimeisen syynytyksen yhteydessä. Gyne oli kyllä " iloinen" , kun totesi, että tämä on korjattavissa helposti!



Nyt kun on toimenpiteestä lukenut niin pelkkää hyväähän se on ollut mutta jotenkin miettii, että kun vaiva ei ole mallia " koko ajan täytyy olla varuillaan" niin sitten miettii, että voiko leikkuksessa sittenkin tapahtua jotain, että vaiva pahenisi (jos siis kaikki menee pieleen). Toisaalta puntarissa on halu liikkua äärettömän paljon ihan miten vaan ja milloin vaan ilman tätä karkailua! Aiheesta löytyy ihan kiitettävästi artikkeleita mutta keskustelua ja kokemuksia ei niinkään.



Että tällälailla :)

Kiitokset vastauksista! Menetkö muuten yksityiselle vai julkiselle puolelle leikkaukseen? Mä mietin kanssa vakavasti tätä leikkausasiaa. Netistä olen lukenut pääsääntöisesti positiivisia kokemuksia leikkauksesta, mutta jännittää kuitenkin ottaa suuri askel. Olen sairaanhoitaja, joten uskon myös tietäväni mistä lihaksista on kyse. Tuntuu, että joskus ovulaation paikkeilla lihakset ovat tosi löysät tai jos olen ollut paljon liikkeellä. Keväisin olen koivun siitepölylle allerginen ja jo kauhistuttaa, että pitää aivastella jatkuvasti. Saisin pitää sitten sidettä koko ajan.



Ajattelin joulun jälkeen mennä yksityiselle gynelle. Onko sinulla todettu kohdunlaskeumaa tms.? Minun pitää vielä miettiä ehkäisykin, lapsiluku tuntuisi olevan nyt täynnä.

Toisen lapsen jälkeen alkoi varsin hurja ponnistusinkontinenssi, joka ei juuri lihastreenistä parantunut. Olen itse lääkäri ja kävin Naistenklinikan fysioterapiaa myöten hakemassa apua. Leikkaus siirtyi, koska teimme vielä kolmannen lapsosen. Sillä ei ihme kyllä ollut mitään vaikutusta enää asiaan. Kun imetys oli loppusuoralla, pääsin prof. Nilssonin operoitavaksi, siis julkisella sektorilla. Koko homma tehtiin pelkällä paikallispuudutuksella, en siis tarvinnut mitään kipulääkkeitä salissa. Toimenpiteen jälkeen olin kyllä tosi kipeä ekan illan ja vielä pari päivää oli varsin vaikea olla, mutta sitten alkoi toipuminen. Pari kk leikkauksesta uskalsin lähteä lenkille ja IHANAA! karkailu on poissa. En edelleenkään oikein uskalla hyppiä esim. iso lapsi sylissä tai pikkuisen lirahtaa, mutta ihan eri tilanne on nyt kuin ennen leikkausta. Käytännössä koko asian on voinut unohtaa, samoin kuin sen kyllästyttävän lantionpohjajumpan. Kuten professori itsekin sanoi, rajansa se on jumpallakin, unohda se nyt kokonaan.



Suosittelen hakeutumaan hoitoon, ponnistusinkontinenssista on turha kärisä. Nuorin leikattu on kuulemma ollut 20-vuotias. Sitä ei vielä tiedetä, kuinka kauan tulos kestää, mutta ainahan toimenpiteen voi uusia, jos tarvetta on, sen verran pienestä jutusta kuitenkin on kyse.

ja Asilalle vielä tiedoksi, että ainakin minulle gyne anoi, että julkisella puolella ei " lähetettä oteta todesta" , jos siinä ei ole nähtävissä 3kk lantiopohjan jumppaa. Siksi hän antoi sen 3kk aikaa ja sitten kun menen joulun jälkeen uudestaan niin lähete laitetaan eteenpäin. Eli jos olet jo kovasti leikkaukseen haluamassa niin ei kannta siirtää gynelle menoa. Jonojen pituudesta en tiedä mitään, kait aikamoiset koska kiirrellisiä emme ole. Ja riippuu tietenkin paikkakunnasta. Itse ole Valkeakosken aluesairaalan tai TAYS:n potilaista.



Kuulumisiin :)

Asun itse Turun lähistöllä, en tiedä jonotilannetta. Olen heinäkuun lopusta käyttänyt Instrun Aquaflex-kuulia aika aktiivisesti ja nyt vielä jumppaillut ilmankin. Niissähän on se idea, että pystyasennossa lihakset pitävät automaattisesti kuulan sisällä, eikä varsinaisesti jumppaliikettä tarvitse tehdä. Minulla pysyy se isompi kuula ja 30 grammaa painoja joten kuten. Pidän 20 min kerrallaan. Joskus onnistuu, joskus ei. Mutta jos hyppään kuula sisällä, niin varmasti putoaa paikaltaan.



Leikkaus kuulostaa kyllä ihanalta ratkaisulta. Vielä kun keksisi ehkäisyn...

Niin.., kysymys kuuluukin, että kuinka paljon treeni auttaa? Itselläni pysyy jo se pienempi kuula maksimipainoilla yleensä aamulla niinkauan kuin haluan (iltaisin pitää olla kevyempi) mutta kuten aikaisemmin sanoin niin silti karkailua tapahtuu. Ja niinkuin Nipa tuolla kommentoi, ei treenillä kaikkea kuitenkaan saa...



Jos Nipa vielä luet tätä ketjua niin, olitko ihan hirmuisen kipeä sen toimenpideillan?? (ei hirvitä yhtään, ei... :) Itsellä tuntui, että sterilisaation jälkeinen yökin oli tosi ilkeä... Oliko sinun vaikea pissata sen jälkeen? Kuinka paljon nostamista tms. on varottava sairasloman aikana?



Kyllähän minä siihen leikkaukseen menen mutta kyllä se suoraan sanottuna hirvittää!!!



Ja taas ollaan kuulolla...

Ihan totta, sulla pysyy se pienikin kuula ja maksimipainoilla! No huh huh, mulla on sitten varmaan tosi huonossa kunnossa lihakset. plääh... Kyllä se leikkaus varmaan on edessä. Tosiaan, myös sterilisaatio hirvittää myös sen laparoskopian takia. Mulle on kerran tehty endometrioosiepäilyn (ei ollut) takia ja olin aika kipeä sen jälkeen melkein viikon. Hormonikierukka ehkä olisi toinen vaihtoehto, vaikka en kyllä jaksa hormoneistakaan innostua. Aikoinaan olen syönyt pillereitä monta vuotta ja nyt ollaan pelattu kondomilla. Välillä tekisi mieli päästä koko kohdusta eroon. Mutta se ei taida olla ihan helppo nakki. Ja olen vasta 31 v. Kyllä miehet pääsevät helpolla!

Pitänee nyt vaan rohkeasti varata aika gynelle. Asila P.S Minua kiinnostaa myös tuo toipumispuoli tvt-leikkauksesta, kun nuorimmainen lapseni on vasta 1 v 2kk ja täytyy vielä nostella häntä paljon. Leikkaus olisi kuitenkin hyvä tehdä nyt, kun en ole vielä työelämässä vaan hoitovapaalla.

Huomasin keskustelunne vasta tänään ja ajattelin liittyä jonon jatkoksi. Kyselenkin teiltä, joilla leikkaus edessä tai jo tehty, minkä ikäisenä teidät leikattiin? Toisaalta kuinka olette jaksaneet oireiden kanssa?



Mulla on kaksi synnytystä takana (11/01 ja 01/05) ja ponnistusinkontinenssi ilmeni vasta 1 1/2 vuotta ekasta synnytyksestä. Olin aika ihmeissäni, koska olen ikäni kilpaurheillut ja odotusaikana sekä ekan lapsen syntymän jälkeenkin olen liikkunut aktiivisesti ja jumpannut myös lantionpohjan lihaksia. No, taustalla mulla on aktiivinen, kerran leikattu endometrioosi ja ekan synnytyksen lähes tunnin ponnistusvaihe, mutta silti olin aika ihmeissäni. Käyn yksityisellä gynellä, joka sitten laittoi lähetteen keskussairaalaan (E-KKS). Sain aika nopeasti ajan vastaanotolle ja sitä kautta fysioterapiaan. Lääkäri vaan kauhiteli nuorta ikääni ja endometrioosia, jäi vähän huono maku...



Jumpasta ja fysioterapiasta huolimatta vaiva senkun pahenee. En juurikaan enää pysty juoksemaan saati sitten aivastelut, hyppimiset ja yskimiset, vaikka just ois käynyt vessassa niin silti vaan lorottaa =(



.Olen luokanope ammatiltani, ja täytyy myöntää et on aika hirveetä olla välitunnilla tai liikuntatunnilla, kun koko ajan saa jännittää milloin housut kastuu - enkä todellakaan HALUA olla 26-v. siteisiin sidottu....



Toisen synnytyksen jälkeen olen jatkanut jumppailua ja tuossa kesällä soittelin taas keskussairaalaan asian tiimoilta. Sattui olemaan kiireinen lääkäri eikä perehtynyt papereihini, joten sain passituksen aloittaa alusta oman lääkäri kautta vaivan hoito. Onneksi kävin kuin kävinkin tarkastuksessa omalla gynellä joka komensi soittamaan sairaalaan uudestaan. Minun onnekseni ylilääkäri oli juuri väitellyt kyseisestä asiasta tohtoriksi ja on yksi maan huippukirurgeista, sain ainakin tyhjentävän vastauksen: minulla on luontainen sidekudosheikkous todennäköisesti, jolloin jumppaaminen ylläpitää lp-lihasten kuntoa, mutta venyneet sidekudoksen virtsarakon ympärillä aiheuttavat inkontinenssin. Lääkäri korosti, että ainut keino auttaa asiaa on leikkaus ja että vika ei ole minussa tai huonossa lihastenhallinnassa, mikä kyllä helpotti. Toisaalta lapsiluvun pitää olla täynnä, mikä tuntuu jotekin liian lopulliselta ratkaisulta. Haaveissamme olisi vielä yksi lapsi parin vuoden sisällä, mutta inkontinenssi rajoittaa jo nyt hurjasti elämääni.... Toisaalta endon vuoksi edessä olisi kuitenkin radikaali leikkaus (kohdun jne. poisto) jossain vaiheessa kuitenkin....



Lääkäri myös kertoi, että nuorimman leikatut, joilla on lapsia, ovat yli 30-vuotiaita ja ne 20-vuotiaat ovat kärsineet jo ns. synnynnäiseti ponnistusinkontinenssista. Hän myös neuvoi olemaan yhteydessä uudestaan noin vuoden kuluttua, jollei yritetä enää lasta. Sitten valmistauduttais leikkaukseen...



Tässäpä oli oikein vuodatus - itsellä on vaan niin mahdottoman ristiriitainen olo.

Hassua, minäkin olen " mielissäni" , kun teitä on muitakin " samanlaisia" !

.... on kertynyt 40v, joten teitä vanhempi olen. Vanhimmat tyttäret ovat jo 14 ja 12v ja heidän jälkeen ei ongelmaa juurikaan ollut. Nyt vasta tämän iltatähden synnyttyä haittaa enemmän. Olen siis siinä mielessä helpommassa tilanteessa teihin nähden, kun lapset on tehty. Ei tarvitse sen asian kanssa enää puntaroida.



Edelleen olen kuulolla vielä kokemuksista, miten siitä leikkauksesta voi " hengissä" selvitä :)

Eikö kellään ole kokemuksia kerrottavana?