Mies käyttää kaljaan ja tupakkaan n 2000 e/vuosi
Ahdistaa tämä tilanne, meillä kaksi lasta (4 v ja 1 v). Yhdessä ollaan oltu rapiat 6 vuotta ja ikää molemmilla n 35v.
Mies on " aina" ollut tissuttelija ja asia on hiertänyt välejämme etenkin lasten syntymän jälkeen. Olutta menee 2-3 ( 0,5 l) tölkkiä arki-iltaisin ja sunnuntaisin sekä viikonloppuna varmaankin sellainen 5-8 tölkkiä (0,5l) tai pulloa. Sekä aski tupakkaa 1-2 päivässä.
Olen yrittänyt kannustaa, motivoida, kiukutella, perustella lasten hyvinvoinnilla että mies vähentäisi juomistaan tai edes joisi vain viikonloppuna muutaman pulloa.
En halua antaa lapsille sellaista kuvaa perhe-elämästä että siihen kuuluu kaljapullon kanssa kävely iltapäivästä eteenpäin. Nykyisin mies pyrkii tissuttelemaan kylläkin " salaa" lapsilta. Mies ymmärtää kyllä terveysvaarat, mitä tuollainen juominen esim. maksalle tekee. Olen kertonut että lapset varmasti haluavat pitää isänsä mahdollisimman pitkään omassa elämässään,että tuolla juomisella hän vain tuhoaa elimistönsä. Hermostollisia oireita hänellä jo on -nukkuminen on vaikeaa ja äänet häiritsevät.
Sitten vielä tuo rahan kuluminen , tulot ei kuitenkaan ole mitään suuria. Kaikki laskut saa maksettua, mutta esim. aikoinaan yhdessä huonekaluihin ottamamme 2 000 e kulutusluotto ei ole miehellä lyhentynyt kuin marginaalisesti kun ei " ole varaa" . Minä olen saanut maksettua omani pois aikoja sitten, vaikka meillä on suunnilleen sama tulo (miehellä vähän suurempi kk-palkka.)
Itse haaveilen mm yhteisistä matkoista perheen kesken, mutta miehellä ei ole ikinä varaa. Muuten hän on tosi pihi, mutta oluen ja tupakan suhteen ei laske kuluja. " Kaljahan on tosi halpaa" on hänen kommenttinsa, mutta punasteli aika pahasti kun iskin tuon 2000 e/vuodessa hänelle, ja sekin on laskettu minimikulutuksen perusteella.
Olen alkanut miettimään eroa jo ainakin puolittain tosissaan, sillä en JAKSA katsoa tuota kaljan kittaamista päivästä toiseen. Enkä MISSÄÄN nimessä halua että lapseni elävät tuollaisen vaikuttaminen alaisuudessa. Olutta ja viiniä voi ihan hyvin juoda, mutta minun mielestäni pitää olla kohtuus kaikessa. Ja sitten vielä tuo ihan tajuton rahan meno.
Mies aina lupaa lopettaa, mutta just sillä hetkellä on " vaikeaa" . Esim. valvottavat lapset, töissä hankalaa jne. Aina löytyy syitä.
Perheneuvolassa on käyty ja se hieman helpotti. Jouduimme lopettamaan käynnit kun muutimme ja uudella asuinpaikalla ei ole ko mahdollisuutta. Nyt yritän saada itselleni aikaa kirkon perheasiainneuvottelukeskukseen.
Kommentteja?
Kommentit (4)
Mies on ollut muutaman illan juomatta, kun olen " kieltänyt" viikkojuomisen. Mutta asia hiertää häntä ihan selvästi.
Muistan kun olin viimeisillään raskaana ja mies joi iltaisin niin paljon ettei olisi ollut ajokunnnossa. Kun mainitsin asiasta niin totesi että pääseehän sairaalaan taksilla. No niin pääsee, mutta ei varmasti oteta synnytyssaliin kännisiä.
No, olen saanut itselleni keskustelu-ajan. On niin paljon ahdistusta kertynyt sisälle, että pakko päästä puhumaan jonkun kanssa.
Hei vaan, meillä kaatui uusperhesysteemi miehen kaljanjuontiin. Mies ei kestänyt että minä en kestänyt, eli nalkutin jatkuvasti asiasta. Hän ei halunnut tissutteluaan lopettaa, joten ero tuli. Meillä se oli 2-3 kertaa viikossa mäyräkoiran tyhjentämistä tietsikan tai telkkarin edessä. Yhteinen lapsemme ei siitä vielä mitään kerinnyt tajuamaan, mutta omien isojen lastensa kanssa tissutteli ihan avoimesti. Varsinkin jos minä olin pienen kanssa pois. Sinuna kertoisin miehelle että harkitset eroa vakavasti etkä jaksa juomista. Mutta varaudu siihen että riippuvainen valitsee useimmiten huumeensa, siinä ei perhe paljoa paina. Sairaudestahan loppuviimeksi on kysymys. Voimia ja rohkeutta sinulle, tee se minkä koet oikeaksi.
siltä että mies valitsisi kaljan perheensä sijasta. Tuntuu ihan kamalalta koko ajatus, uskomaton huume se voi olla sekin. Ongelma on tosiaan sekin ettei mies jaksa sitä etten minä jaksa.
Mies välillä kaupassa näyttää mulle että katso toikin sai ostaa noin paljon kaljaa ja toikin... Miksen minä saa. Olen esittänyt vastakysymyksen, että mahtaako niillä on pieniä lapsia ja mahtaako niiden vaimot/tyttöystävät myöskään tykätä miestensä juomisesta. On se alkoholi hirveeen tärkeä osa miehen elämää.
miehesi on alkoholisti. hän ei kyllä lopeta juomista ellei itse sitä päätöstä tee ja halua muuttaa tapojaan. ikävää sinun ja lasten kannalta, mutta käyttäisin vielä sen oljenkorren, että pääsisitte sinne seurakunnan neuvojalle.
toivotan sinulle voimia olla vahva.
- Pirkko