Vaatepaljous/ Helsingin monikkoperheiden kirppis
Tässä, kun meinaan hukkua tyttöjen vaatteisiin ja hermo meinaa mennä valokuvatessa kaikkea huutikseen, niin olisin kysellyt monikkoperheiden kirppiksistä. Kokemuksia, hintataso ym
Kannattaako lähetä myymään ja missä hinnoissa vaatteet liikkuvat? Meillä on tosi paljon jäänyt siistikuntoisia vaatteita/settejä, kun äiti on vähän haksahtanut lastenvaatteisiin ;) enkä kuitenkaan haluaisi ihan ilmankaan pois antaa, kun itsekin näistä on tullut euro poikineen maksettua
Kommentit (7)
Olen yrittänyt myydä huutonetissä jonkin verran kaksosten vaatteita nimenomaan kaksosille eli kaksin kappalein kutakin vaatetta tai settiä. Ja ei mene kaupaksi! Sitten myyn vaatteen tai setin yhtenä kappaleena niin johan tulee huutoja. Siitä HMP:n kirppiksestä ei ole kokemuksia, mutta muakin kiinnostaisi, koska painin samojen ongelmien kanssa kuin sinä. Kaksospojiltani jää koko ajan vermettä pieneksi ja kotimme säilytystiloissa ei ole liioin hurraamista..
Olen ollut HMP:n kirppiksellä sekä myyjänä että ostajana. Hinnat ovat mielestäni siellä selvästi halvempia kuin Huutonetissä, ja toisaalta, tavara on hyväkuntoista. Huutonetissä voisit siis tienata enemmän, mutta kirppis on kyllä miljoona kertaa vaivattomampi vaihtoehto. Ainakin Lauttasaaren kirppiksillä on ollut ostajia ruuhkaksi asti, ja tavara kyllä menee kaupaksi, jos hinnat ovat kohtuullisia. Suosittelen! Pääset kerralla eroon tavarapaljoudesta. (Kirppiksillä on ainakin joskus ollut mahdollisuus lahjoittaa myymättä jääneet vaatteet hyväntekeväisyyteen, eli kotiin ei ole tarvinnut kantaa yhtään mitään takaisin, jos ei ole halunnut.)
Onko sulla minkä kokosia tyttöjen vaatteita myytävänä? Käytiin viikonloppuna Oulussa monikkoperheitten kirpparilla, mutta mä en löytäny sieltä yhtään mitää ostettavaa. Laitatko vaikka sähköpostia, jos sulla on vielä tyttöjen vaatteita myytävänä, tuulianttila@gmail.com. Meillä tytöt on 3kk ja käyttävät 62cm vaatteita, mutta " tarvista" ois enemmän 68-74cm.
HMP:n kirpputorilla niin kuin kirpputoreilla ylipäänsä on kyllä halvemmat hinnat kuin huuto.netissä. Itse olen myynyt selvästi kalliimmat vaatteet Huuto.netissä ( Reimatecit, Burberryt, Ellet, Timberlandit jne. ) Niistä saa paljon paremman hinnan huuto.netissä, koska ostaja haluaa juuri sen merkkisen vaatteen ja on valmis siitä maksamaan. Vaatteet olen laittanut yksittäisinä tai parin vaatteen seteissä myyntiin. Mieti mistä vaatteista haluaisit kunnon hinnan ja mitkä voisit myydä halvemmalla.
Kirpputorilla olen myynyt tavallisempaa vaatetusta kuten H&M, Lindex ja jotain jo vähän huonompikuntoisia merkkivaatteita. Nämä yleensä eivät mene niin hyvin huuto.netissä kaupaksi. Koska HMP:n kirppiksen hinta on niin edullinen, siellä voi myydäkin edullisemmin. Useamman kerran siellä käyneenä ja kerran myyneenä voin väittää, että siellä ei vaatteista kauheasti kannata pyytää eikä saakaan. Siellä on ihan kivoja käyttövaatteita myynnissä mutta turha odottaa mitään jättipottia. Loput tavarat voikin sitten lahjoittaa Venäjälle, mä vein kummankin äitiyspakkaukset melkein sellaisenaan sinne.
Päädyin laittamaan osan kuitenkin huutikseen, kun en jaksa vielä lähteä noita ihan pieniä kirpparille kauppamaan. Täytynee viikonlopun aikana laittaa sitten loppuja pikkuisia vaatteita. Osa löysikin jo uuden kodin helposti tutun kautta =)
Unohtui kysyä, että onko ihmisillä yleisesti ottaen kiinnostusta huutaa vaatteita kaksosille samassa paketissa vai kannattaisiko laittaa kaksi samanlaista pakettia? Tarkoitan, kun meilläkin on moni vaate samanlaisena tai samantyylisenä niin laitanko yhteen vai kahteen pakettiin, jos päädyn huutiksessa myymään? Ostavatko ihmiset sieltä kaksosille ( kaksi tyttöä)? Kysymys tällä hetkellä vauvanvaatteista.