Missä MARRASKUISTEN SYNNÄRIKERTOMUKSET ????

up up...

jos niistä sais vinkkiä tulevaan koitokseen...

kopioinpa sen nyt tähänki, jos joku ei sitä sieltä pongannu...



No... sit siihen synnytyskertomukseen. Eli mulla oli la 6.11 ja olin varautunu, että yli menee, kun kaks edellistäki meni. Limatulppa irtos kuitenki " jo" 29.10 ja edellisillä kerroilla synnytys on alkanu aina seuraavan iltana limatulpan menosta, joten jotain osasin aavistella tapahtuvan. 30.10 sunnuntai-iltana alko sit sänkyyn mentyä supistella melko säännöllisesti ja napakasti. Yöllä kahen ja neljän välillä supistukset tuli kymmenen minuutin välein ja oli jo sen verran kivuliaita, että sai hammastapurra, jotta niitä kesti. Aamua kohti supistukset kuitenkin harveni ja laimeni. Mies lähti töihin ja minä vein isommat lapset hoitoon. Päivän aikana nukuin pari tuntia ja supistuksia tuli ehkä kerran tunnissa. Kun sitten kahden jälkeen menin hakemaan lapsia hoidosta, alkoi taas tuntua kivuliaita supistuksia, joita sitten alkoio tulla kymmenen minuutin välein. Soitin miehelle töihin, ettei kannata ainakaan ylitöihin jäädä. Tein lapsille ruuan ja se oli jo vaikeaa, kun vähän väliä piti puhallella supistusten kourissa. Mies tuli kotiin ja katseli kellosta, että 5-7 minuutin välein tullee suppareita. Soitin veljelle, että tulee meille lapsenlikaksi ja sairaalaan pääsimme lähtemään kuuden jälkeen.



Sairaalalla supistukset olikin jo tosi kipeitä: jalat tärisi ja oli pakko pitää kiinni jostain että pystyssä pysyi. Kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi, että reilut 6 senttiä on auki. Vaihdoin vaatetta ja tuskailin suppareiden kanssa. Siirryttiin saliin (hitaasti, kun koko ajan supisteli). Toivoin saavani kohdunkaulan puudutuksen (kun edellisellä kerralla se toimi hyvin). Lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot ajatuksena laittaa se puudute, mutta totesi siinä kalvoja puhkaistessa, että voit ponnistaa. Kätilö käski vähän jarrutella, että saa välineet paikoilleen. Lääkäri lähti tökkimään ja minä jäin kätilön ja miehen kans saliin odotteleen supistusta, jotta vois ponnistaa. Minä makasin kyljellään ja mies piti päälimmäistä jalkaa koholla, jottei se väsyis. Parin seuraavan supistuksen aikana ponnistin ulos pään ja kolmannella supistuksella tuli loputkin. Kaikista kivuliainta olivat viimeisen tunnin aikana tulleet supparit, pään ulos ponnistaminen sekä se, kun odoteltiin supparia silleen, että pää oli jo ulkona... silloin pääsi multakin huuto... vissiin oli niin harteikas tuo kaveri.



Eli 31.10 kello 19.40 syntyi meille poika 3800g ja 54cm. Mies leikkasi napanuoran ja kätilö nosti vauvan syömään rintaa. Istukka tuli ulos helposti eikä yhtään tikkiä tarvittu. Kävin suihkussa ja siirryin osastolle, jonka jälkeen kaikki onkin mennyt hyvin... Sairaalassa ehdimme siis olla vajaan tunnin ennen kuin poika oli syntynyt. En olis uskonu että niin äkkiä tulee... onneksi ei kauemmin kotona vitkuteltu lähtöä ja matka sairaalaan ei ollut kovin pitkä... muuten ois pian välille syntynyt. Mies vaan totes, että oli niin nopea tapaus, ettei oikein ehtiny mitään tekeen... evääksi otettu suklaalevykin jäi syömättä ;) ... niin ja että ponnistusvaiheessa oli kuulemma täysi työ pitää mun jalkaa, kun hanasin niin kovasti vastaan :)



Pitkähän tästä sepostuksesta tuli... mutta lukekoon ken jaksaa :)

...kunhan muisti palautuu;D Ja vauvan ihailulta ehdin:o)

Eli keskiviikkona 9.11 sairaalaan verenpaineiden takia. LA oli siis 8.11. Torstai-aamu alkoi supisteluilla, mutta niitä tuli tyyliin 4 kahdessa tunnissa, joskus jopa 6 tunnissa. Sitä ihmettelin etttä alusta saakka olivat kivuliaita, ja tiesin että kotiin en ilman vauvaa enää suostu lähtemään. Iltaa kohden muuttuivat säännölliseksi, mutta vain 10 min välein.

22.30 lekuri teki tutkimuksen ja sanoi että 2 cm auki ja kanavaa jäljellä. Lupasi tulla uudestaan tutkimaan yhdeltä jos vielä olen hereillä. No ennen puolta yötä oli pakko nousta sängystä kun sattui niin kova, enkä halunnut pitää huonekavereita hereillä. Supparit muuttuivat niin että niitä tuli noin 3 min välein. Lekuri teki tutkimuksen, en ollut auennut, mutta kyllä siitä saliin lähdettiin. Soitin sitten isännälle ja sanoin että en tiedä tuleeko tästä mitään, mutta yksin en aio kärvistellä, ala siis tulla. Sain petidiinipiikin, jolla kärvistelin tunnin. Ei vienyt kipua, mutta vei tajun kankaalle, Isäntä tuli puoli kolmen jälkeen ja sitten kätilö pyysi mua siirtymään ammeeseen. Siellä oli tunnin verran. Vesi ehkä hieman helpotti kipuja, ei kuitenkaan paljoa.



Puoli neljä jälkeen menin taas käyrälle ja hengittelemään ilokaasua. Siinä sitten kärvistelin pari tuntia, mutta tilanne ei juuri muuttunut. Suppareita minuutin välein, aloin olla kivusta sekaisin, mutta auki korkeintaan 4 cm. Kätilö ja lääkäri päättivät että annetaan epiduraali, puhkaistaan kalvot ja annetaan oksitosiini tippa. Näin tehtiin, ja pariksi tunniksi sain kipurauhan. Kahdeksalta epiduraalin vaikutus lakkasi, ja pyysin saada sitä lisää. Kun kätilö tutki kohdunsuun niin edistystä ei ollut tapahtunut kahteen tuntiin YHTÄÄN!

Mulla vain kivut yltyi, ja kappas vain katetri oli irronnut, No siinä meni aikansa että saatiin anestesia lääkäri ja olin tosi kipeä, joten kun kohdun suu tutkittiin, olinkin auki 6-7 cm. Kätilö totesi että otetaanpa sitten spinaalipuudutus, ei enää epiduraalia.



MInä rukoilin ja anoin armoa kivuista mutta anestesialekuri ei saanut pistettyä neulaa. Yritti eri neuloja ja pisteli 5-6 kertaa, mutta ei siitä mitään tullut ja mä en pystynyt enää edes paikoillaan olemaan kun olin niin kipeä. Sanoin että ponnistuttaa, ja olinkin täysin auki.



Kätilö sanoi että nyt sitten ei muuta kuin vauvaa synnyttämään, ja vauvan pää syöksähtikin kohdunsuulle samantien ja samalla myös romahti sydänäänet. Sitten paikalle lappasikin lisää kätilöitä, lääkäriä, opiskelijaa ja vaikka mitä ja kaikki huusivat mulle että vauva pitää työntää NYT ulos. Eli 10 min ja vauva ulkona, minä itkin shokista. OLin siis tosi järkyttynyt siitä että kaikki tapahtui tunnissa, kivunlievitys epäonnistui, enkä saanut edes hallitusti ponnistaa. Vauva repäistiin ulos, kun pää saatiin esiin, ja minuutti siinä meni, että vauva saatiin virkoamaan. Oli siis veltto ja hiljaa. Pisteet 7/9. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta hieno tai hyvä kokemus tämä ei ollut ei mulle eikä vauvalle. OLi todella huonoa tuuria, mutta onneksi asia nyt jo kolme päivää vanha. Nyt jo uudet huolet (mukula kun ei oikein syö).



Jos kittykatti jaksoit lukea, niin tämä ei ollut peloittelukertomus, ainoastaan fakta. Ja onhan se niinkin, että hullu on ihminen joka sanoo että synnytys pelkästään ihanaa olisi :)

Elikkäs rv 39+5 tiistai-iltana klo 17.00 meni lapsivedet. Olin juuri leipomassa korvapuusteja ja siihen ne sitten jäivät keittiönpöydälle, kun tuli lähtö synnärille. Hetken aikaa olin ihan sekaisin, lähinnä hysteerinen ja samaan aikaan mahottoman onnellinen ja huusinkin, että tänään saadaan nyytti. Eipä se sitten ihan niin mennytkään :).



Synnärille saavuttiin ja ottivat tarkkailuhuoneeseen. Supistuksista ei ollut tietoakaan, en edes tiennyt mitä ne olivat, kun en ollu niitä aiemmin tuntenut. Mies jäi uskollisena viereen nukkumaan, sai oman patjankin miun sängyn viereen :). Vihdoin supistukset alkoivat noin 22.00 aikoihin ja niitä jatkui koko yön. Kävelin ympäri pientä huonetta ja voivottelin, välillä mies hieroi selkää supistuksen aikana ja siitä oli kovasti apua. Aamulla supistukset taas lievenivät ja epäsäännöllistyi. Kätilö tutki ja totesi: kanava hävinnyt ja kohdunsuu 2 cm auki. Yöllä oli siis jotain sentään tapahtunut. Tulehdusarvoja ottivat ja crp 5, eli ei tulehdusta. Keskiviikkopäivä meni kärvistellessä ja toivossa, että jotain alkaisi tapahtumaan. Supistukset tuli ja meni ja olivat hyvin hyvin epäsäännöllisiä. Illalla tutkittiin ja kohdusuu edelleen sen 2 cm auki. Aloin olla tosi huolissani, olihan lapsiveden menosta mennyt jo aikaa. crp oli 31 ja infektio iski, sain antibiottia suun kautta.



Keskiviikko torstai välisenä yönä alkoi taas säännöllisemmät supistukset, jotka sitten torstai aamuna epäsäännöllistyi ja laimeni. Tässä vaiheessa alkoi V-käyrä nousemaan. Miksi ihmeessä ne ei käynnistä...



Torstai aamuna pääsin vihdoin viimein synnytysaliin ja synnytys piti käynnistää ja sain oksitosiinia siihen. Crp oli noussut jo 70:een ja kuume alkoi nousta ja vauva alkoi olla vaarassa. Aamulla kohdusuu oli 4 cm auki, eli jotain oli tapahtunut ke-to välisenä yönä. 10.00-15.00 odoteltiin supistuksia ja alkoihan niitä tipan ansiosta tulemaan. Sain myös antibioottia suonensisäisesti infektioon. Kohdusuu oli 5 cm auki. Neljän aikaan pyysin epiduraalin. Sain sen ja sain myös paracevicaalipuudutuksen, koska anestesialääkäri ei meinannut aluksi ehtiä, mutta onneksi ehti! Kivut olivat tipotiessään epiduraalin ansiosta. Kohdunsuu 7 cm auki.



Klo 20.00 alkoi tuntumaan supstuksia ja samalla lievää ponnistustarvetta. Aloitettiin koeponnistukset ja mitään ei saatu niillä aikaiseksi. Vauva oli hiukan vinossa asennossa ja miulla oli kohdusuulla reuna, joka ei meinannut millään mennä sivuun. Kätilöt yrittivät painaa reunaa samalla kun ponnistin, mutta tuloksetta.

Klo 20.45, päätettiin ottaa imukuppi avuksi. Lääkäri ja kaksi muuta kätilöä vetivät imukupista ja samalla ponnistin. Kolmannella vedolla poika tuli maailmaan. Jos poika ei olis syntynyt kolmannella vedolla olisin joutunut hätäsektioon. Helpotus oli suuri! Repeämiä ei pahemmin tullut, mutta episotomia 2 jouduttiin tekemään. Poika syntyi napanuora 1 x kaulanympärillä ja avosuisessa lakitarjonnassa. Onneksi saimme täysin terveen 9 pisteen pojan! Vauva joutui yöksi tarkkailuun teho-osastolle, mutta seuraavana päivänä sain pikku nyytin vierihoitoon. Antibioottia saimme molemmat.



Synnytys oli pitkä ja hyvin rankka, mutta olen siitä hyvin toipunut. Ei jääny kamalaa kammoakaan ja voisin hyvinkin vielä harkita synnyttäväni toisen nyytterön. Sekä vauva että äippä voivat hyvin!



T: Näpiskä ja pikku-Matti 11 vrk

Kyllä Kitty niitä täällä lukee =) Eikä tarvi mitään ruusunpunaisia tarinoita sepustella, ihan reilusti vaan totuus. Synnytykset on niin erilaisia ja eri ihmiset kokee asiat niin eri tavalla, ettei taatusti oo kahta samanlaista kokemusta.



Lisää vaan tarinoita!

päin jottei katoa...

toivottavasti saa kohta lisätä omankin tänne pinkkaan.

Ja tosiaan totuus. Kaikilla omanlaisensa synnytykset vaikka muilla menis mitä hyvin/huonosti.