pino: miltä maan vaihto tuntuu?
Tässä pähkäillään taas kerran kaikkia vaihtoehtoja ja tuskailen samalla houkutusten keskellä sitä rasitusta, mikä maan vaihdosta taas seuraa... Siitä tuli idea mieleen tätä pinoa varten. Varmaan olis apua " aloittelijolle" ja myös vähän tukea meille jo useemman kerran muuttaneelle, ettei ainakaan olla yksin... :)
Eli kysymyksenä: miltä maan vaihto tuntui? Kauanko kesti sopeutua niin, että tuntui että arki maistuu mukavan tavalliselta?
Mun ekat kolme muuttoa oli ennen lapsia, sopeutumiseen meni reilu puoli vuotta, maksimissaan vuosi, mutta suhtellisen nopeasti tuntui, että löysi oman kuvion ja elämä maistui mukavalle.
Viimesin muutto lapsen kanssa, se oli aika tuskaa. Taas puolen vuoden päästä alkoi tuntua, että no loksahtaahan tämä taas kohdalleen, sitten tuli takapakkia ja väsytti hurjasti (adrenaliini varmaan loppui yllättäin kesken, kun tulikin vähän rauhallisempi tilanne kaiken tsemppaamisen jälkeen...), noin vuoden päästä taas helpotti, mutta just se eka vuosi jäi kummituksena mieleen... olo oli usein kuin zombiella, kun paikasta toiseen piti keretä ja asiat saada järjestymään, ja energiaa ei meinannut olla tarpeeksi mihinkään... Itku oli herkässä, kun väsytti niin armottomasti ja tuntui että pakko on vaan sopeutua ei auta muu. Miehelle kiukkusin usein, että mitä ihmettä me täällä tehdään, vaikka tietysti olin ollut itsekin päätöksessä mukana ja heti kun pääsin pahimman ajan yli, niin tyytyväinen oli itsekin...Voi mies-parkaa... (no, aviomiehet on tehty kestämään... ;) ) Sitten alkoi sujua hyvin ja mikäs tässä on ollut ollessa. Taidan olla vaan vanhentunut!?! , kun ei suju enää sopeutumiset niin sujuvasti... Tätä viimestä muuttoa tehdessä useat tuttavat ihmettelivät, että voi hyvänen aika mikä homma on kaiken pakkaamisessa ja käytännön muuttamisessa... itse jo vähän viisastuneena koitin muistuttaa, että ei siinä pakkaamisessa mitään, mutta siinä mikä taas edessä odottaa! eihän sitä kukaan käsittänyt, joka ei ole toiseen maahan muuttanut.
Kerrothan tuntemuksiasi...
Kommentit (4)
olen kanssasi IinesA. Me olemme 10 vuoden aikana muuttaneet viisi kertaa maasta toiseen, asuneet kylläkin (Suomen lisäksi) vain kolmessa eri maassa (pientä siksak-liikettä...). Aluksi muutot ja sopeutumiset sujuivat melkein " tuosta vain" . Meitä oli vain kaksi, mieheni ja minä, molemmat intoa täynnä ja komennuksella, joten firma auttoi jonkun verran käytännön järjestelyissä. Mutta sitten ei enää oltukaan komennuksella, vaan " omatoimisesti" liikkeellä ja lapsi(a)kin oli mukana kuvioissa. Ja kuten sanoit, rankinta ei todellakaan ole se kamojen pakkaaminen ja purkaminen, vaan kaikkien ns. paperiasioiden kuntoon saaminen, asunto, lääkärit, tarhat/koulut ym. ym. normaaliin arkeen liittyvät jutut. Viimeisin muutto otti minulle tiukimmalle jo ihan siksikin, että muutimme maahan, jonka kieltä en osannut. Mies reissuhommissa, joten siinähän nökötin yksin lapsen kanssa kielitaidottomana, ihmettelin, että mitenhän tämän elämän saisi edes jotenkin mielekkääksi... Ja kyllähän se siitä, pikkuhiljaa. Nyt kun lähes viisi vuotta täällä asuttuamme olemme jälleen tekemässä muuttoa ja palaamassa Suomeen, täytyy vähän harmitella, että JUST kun oltiin kotiuduttu tänne ja elämä oli asettunut uomiinsa (no ei se ehkä ihan noin kauaa ottanut ;). Hienoa aikaa on ollut, mutta kyllä välillä pirun rankkaakin. Mies reissussa, ja minä täällä kahden pienen lapsen kanssa, joilla oli reilun parin vuoden ajan valehtelematta jatkuvasti korva-, keuhkoputken- tai joku hemmetin tulehdus päällä. Edellisestä syksystä en esim. muista juurikaan mitään, niin sumussa on välillä kuljettu. Nyt siis on jälleen muutto edessä, ja vaikka palaammekin Suomeen, on se kuitenkin taas iso muutos, 10 kiertolaisvuoden jälkeen. No, kieltä ei ainakaan tarvitse lähteä ihan alkeista opettelemaan ;) Voi olla, ja hyvin todennäköistä onkin, että meille tarjoutuu tulevaisuudessakin mahdollisuus taas lähteä maailmalle, mutta mietitään sitä sitten... nyt tämä reissuista väsynyt (mutta onnellinen!) nainen tahtoo edes vähäksi aikaa jämähtää Suomeen ja päästä saunomaan kaikkien näiden vuosien edestä!
Me muutimme perheena Englantiin suoraan Suomesta 1v 3kk sitten ja vasta nyt tuntuu, etta arki alkaa pikkuhiljaa olla uomissaan ja maan hyvat ja huonot puolet kutakuinkin hyvaksytty hetkeksi (sanon hetkeksi koska naita kulttuurishokki vaiheita suuntaan ja toiseen kaydaan viela varmasti monta kertaa lapi).
Nyt on mieluinen talo (vuokra!) kivalla paikalla kohtalaisen mieleisesti siustettuna (tama siis ei suinkaan ensimmainen kotimme taalla). Pojat ovat hyvassa paivakodissa ja asettuneet sinne hyvin (vanhempi aloittaa syksylla koulun joten sitten taas muutosta luvassa ...). Paperisotaa riittaa edelleen tassa maassa, mutta suurimmat jo hoidettu ja tietaa ainakin miten toimia. Ystavapiiria on yllattavan kivasti ja kaikilla meilla omia mukavia harrastuksia. Nyt tiedamme mista tykkaamme ostaa ruoat, mista tuoreet vihannekset ... missa on mukava kayda kahvilla ja missa lasten kanssa syomassa tai ratsastamassa tai elaimia syottamassa ...
Meista kumpikaan ei tullut varsinaiseti komennukselle, mutta molemmat tavallaan. Mies on edelleen samassa yrityksessa toissa, mutta mina palasin muutama kuukausi sitten takaisin tayspaivaiseen tyoelamaan ja sain paikan paikallisesta kansainvalisesta yrityksesta.
Monta muutosta ja isoa asiaa on siis tapahtunut viimeisen puolen toista vuoden aikana ja monta asiaa on siis taytynyt jarjestaa, loksahtaa paikoilleen, taistella. On ollut ylamakia ja alamakia ja tasaista. Lapsilla omat sopeutumisensa ja kielimuurinsa ... etta ei taalta viitsi kylla ihan heti takisin Suomeen muuttaa tai minnekaan muualle ! :-)
Mutta kaduttu ei olla patkaakaan ja hyvin viihdytaan ja kaikki nelja opitaan vaikka mita koko ajan :-)
Fedjaseta ja pojat
P.S. Olen myos asunut ulkomailla yksikseni ja ei voi edes verrata, helppoa oli perheen kanssa muuttamiseen verrattuna niin Aasiassa kuin Saksassakin :-)
Muutimme Saksaan kohta 2kk sitten, minä ja mieheni sekä kaksi lasta (melki 5v ja 1v3kk). Olemme halunneet tänne jo pitkään ja käyneet täällä useamman kerran lomailemassa. Kaikki on mennyt enemmän kuin hyvin. Olemme sopeutuneet ja kotiutuneet nopeasti. Arki tuntuu jo arjelta. Suomeen ei todellakaan ole ikävä!
Itse olen aiemmin asunut englannissa ja jenkeissä. Suomea en ole koskaan tuntenut kotimaakseni. Tänne kun tuli niin tuntui kuin kotiin olisi saapunut. On todella rauhallinen, ihana, seesteinen ja kaikin puolin hyvä olo. Myös mies ja lapset viihtyvät erinomaisesti.
Olemme saaneet jo ystäviä paikallisista joilta saa apua tarvittaessa ja joiden kanssa vietetään myös vapaa-aikaa. Meillä on myös kontakteja muihin suomalaisiin perheisiin.
Mitään kovin negatiivista ei ole tullut vastaan. Emme edes odota, että asiat hoidettaisiin samalla tavalla kuin suomessa (ja hyvä kun ei hoidetakkaan). Otimme paljon selvää asioista jo ennen muuttoa mikä on osoittautunut hyväksi. Maassa maan tavalla, se kannattaa pitää mielessä kun muuttaa toiseen maahan :)
Birdy
Se piti lisätä, että näin jälkikäteen ajateltuna taitaa olla niin, että mulla on ekaa kahta muuttoa lukuunottamatta tainnut mennä aina 2vuotta siihen, että oikein alkaa olla " joukkoonkuuluva-tunne" ja sitä myötä sellanen asettuminen/oikea syvempi kotiutuminen. Ekan vuoden jälkeen pärjää ja on ihan hyvä olo, mutta vasta toisen vuoden jälkeen oon kiinnittynyt tosissaan... Onko teillä muilla samanlaisia havaintoja??? :)