Kolmas vai ei?

Meillä on myös kaksi lasta, -03 ja -05 syntyneet. Olen ollut kotona lasten kanssa tämän ajan ja vauvakuume alkoi taas hiipiä kuopuksen ollessa vuoden ikäinen. Mieskin lähti silloin kuumeiluun ja yrittämiseen pienen mietintä hetken jälkeen mukaan. Meillä vaan raskautuminen on niin vaikeaa, että eipä ole yli vuoden yrittämisen jälkeen onnistunut. Mies jo totesi, ettei hän enää tiedä haluaako kolmatta ollenkaan. Minulle tämä oli aika shokki; vaikka odotuksen odottajan aika on piiitkä, niin olen ajatellut että tulee kun aika on. Nyt taas pienen tauon jälkeen jatkamme yrittämistä.



Itse olen lähtöisin kolmilapsisesta perheestä. Koen että kaipaan myös omaan perheeseeni vielä sitä yhtä lasta lisää... Sitä vaikea selittää miksei tämä jo saatu riittäisi, kun sydän sanoo toisin. Toki rakastan älyttömästi meille jo siunattuja lapsia.



Itse jaksan uskoa, että pärjäisimme arjessa kolmen kanssa. Mieheni tätä kohdaltaan joskus puntaroi. Lapsiemme syntyessä elämänmuutoksen aiheuttama stressi ja uuteen sopeutuminen on paikoitellen ollut hyvinkin hankalaa, mutta valoa on onneksi löytynyt aina jostain. Itse koin lievää masentuneisuutta nuorimmaisen synnyttyä, kun parisuhde oli tiukoilla. Haimme ja saimme tällöin onneksi apua kotiin ja kävimme perheneuvonnassa.



Itse haluaisin lapset pienellä ikäerolla. Kahdella lapsellamme ikäeroa on 1v.8kk. Nythän ikäeroa tulisi jo melkein puolet enemmän, mutta itse en toivoisi monien monien vuosien ikäeroa. Tämä tosin ei tunnu olevan meidän käsissämme, toivotaan vaan parasta.



Tällaisia ajatuksia täällä...

Haluaisin kirjoittaa oman kokemukseni sinulle.



Eli meillä on 3 poikaa, 2 ensimmäistä ovat 1 v 9 kk ikäerolla ja syntyneet 1/02 ja 10/03. Tämä kolmas poika on nyt 2 kk 1,5 vk vanha ja hyvin meillä on mennyt. Toki kyllä huomaa, että hermot ovat kyllä enemmän koetuksella mitä kahden kanssa, mutta kaikesta selviää kyllä.



Samoja asioita minäkin pähkäilin aikanani, mutta en kyllä yhtään ole ratkaisua katunut vaikka välillä onkin raskasta. Isommat ovat kyllä jo sen verran isompia, että niistä on ollut jopa apua jossain tilanteessa.



Meillä mies ei olisi millään halunnut kolmatta lasta ja minä halusin. Välillä poden huonoa omaa tuntoa siitä, että tavallaan hän alistui minun tahtooni ja tehtiin vielä se kolmas. Miehellä oli raskausaikana vähän vaikeuksia sulattaa asiaa kun hänen mielestään 2 olisi riittänyt, mutta kun minä halusin sen kolmannen niin saan sen myös sitten hoitaa...



No vauvan syntymän jälkeen mies on ollut sulaa vahaa, kuka nyt tuollaisesta pienestä ihmisen taimesta voisi olla tykkäämättä. Muutaman kerran todennutkin ääneen, että ja iskä ei olisi tällaista poikaa halunnut...



Eli minä en voi kun suositella. Meilläkin tämä kolmas on ollut selvästi vaativin tapaus näistä kolmesta, mutta silti kyllä helppo vauva. Esikoinen oli superhelppo ja kakkonen siltä väliltä ja kaikki raskausajat olleet suunnilleen samantapaisia, tämä kolmas oli helpoin.



En tiedä oliko tästä kirjoituksestasi mitään apua, tuskin, mutta kirjoitinpa kuitenkin vähän omaa kokemusta!



LapaLepa kera kolmen prinssin

Me hieman samassa tilanteessa. Lapset 02 ja 05 syntyneet. Kolmatta mietin lähes päivittäin ja ajatus kääntyilee puoleen ja toiseen. Kaikki vauvakamat olen jo myynyt eikä tähän asuntoonkaan oikein mahduttaisi hyvin. Mutta silti jokin minussa haikailee jotain... en tiedä. Eikä mulla todella ole sitä vastausta sullekaan :)



Mies haluaisi kyllä lapsia lisää, tai olisi valmis siihen kolmanteen. Mutta minä en halua tähän asuntoon ja miestä en tiedä saanko suostuteltua asunnonvaihtoon.



Lisäksi olen palannut töihin ja se vie aina jonkun verran voimia, että pääsee äitiysloman jälkeen " kartalle" vaativassa työssä.



Meillä ekan ja tokan välillä on kolme vuotta, joka mielestäni on tosi hyvä ikäero. Olen antanut meille nyt vielä vuoden mietintäaikaa ja sitten joko ryhdytään " tositoimiin" tai sitten käyn laittamassa kierukan ja lapset on tässä. Jos kolmas olisi tulossa, niin haluaisin olla kotona kun esikoinen lähtee kouluun. Jos ei siihen mennessä ole tulossa, niin sitten saa jäädäkin näin.



Meille raskautuminen on tapahtunut kahdesta ekasta heti ekalla kierrolla, mutta eihän sitä koskaan tiedä...

eilen kirjotinitkän pätkän ja kone tilttasi... yritetään uudestaan



tilanteeni lapset 09/02 ja 03/04



Kamala vauvakuume menossa. Mieheni ei ole innostunut ajatuksesta. ehkä pelkäen että masennun.



Toisen lapsen jälkeen minulla oli vaikea masennus ja mies joutui ottamaan vastuun lapsista.



Nyt kuitenkinhaaveena minulla on kolmas. haluaisin olla kotona lasten kanssa. Työelämän oravan pyörä ei kiinnosta. tuntuu ettei lapsille jää aikaa.

Lapseni ovat sen verran isoja etten voi jädä niitä kotiin hoitamaan. en saisi minkäänlaista tukea mistää. edes työttömänä en voi olla kotona sillä miehellni on sen verran tuloja että työttömyys rahani olisi ihan onneton.

Minulla on kaksi tyttöä ja salaa haaveilen pojasta. mutta kyllä tyttökin olisi toivottu.

Mietin juuri miten taloudellisesti pärjättäisiin kolmen lapsen kanssa ja riittääkö minulla hermot ja energiat hoitaa kolmea alle kouluikäistä lasta. S

Serkullani on kolme lasta 1,5 vuoden ikäeroilla ja onhan noita muitakin äitejä joilla on kolme alle kouluikäistä.

Asennoitumisesta sehän on kiinni. Toisaalta lapseni ovat jo varsin omatoimisia ja alkaa helpottaa heidän kanssa liikkuminen ja kyläily. jakaako sitä nyt aloitta " alusta"

Ikää minulla on vasta 24 joten aikaa niitä lapsia olisi tehdä, mutta jotenkin tuntuisi oikealta tehdä lapsi nyt. Yritän siirtää ajatusta ensi vuoeen sillä olemme juuri ostaneet remotoitavan talon. remontti ja pieni lapsi ei ole hyvä yhtälö. Esikoisen ollessa vauva tehtiin kanssa remonttia ja siinä oli kyllä monesti hermot ja aika kortilla.



nyt joutuu kyllä vain haaveilemaan ja katsoa sitten vuoden vaihteessa mikä on tilanne jos vaikka mieskin olisi saanut ajatella asia ja suostuisi kolmanteen. ja onhan näitä vuosi vielä edessä päin.



Tuntuu että jokapuolella on vain raskaana olevia naisia ja tuntuu että melkein jokainen lähipiirissä on saanut alle 6kk aikana vauvan. Vauva maha olisi ihana ja se onnen tunne kun saa lapsen ensi kertaa syliin on niin ihana. Vasta syntynyt on niin ihana. rauhallinen tuhina ja imettäminen. tuntuu että vauva aika on vain ihanaa.

Ehkä se johtuu siitä että että molemmat lapset on olleet helppoja. onhan yöhuutamisia ollut mutta en ole kokenut että lapseni olisi olleet mitenkään erityisen vaatiivia.



" Kuumeilen"



Zemppiä teille pohdintoihin.

Itse pohdin vielä lisäkisi sitä, että onko järkeä ottaa " riskiä" että kolmas lapsi ei olisikaan terve eli kun on jo kaksi tervettä lasta. Siis pitäisikö tyytyä siihen kun on saanut kaksi tervettä lasta ja elämä nyt mallillaan.



Nyt sitten odotan kolmatta ja varsinkin tuo edellinen tuntuu typerältä ajattelulta, minulla ei ikänikään puolesta vielä ole mitään kohonnutta riskiä - ja maailmassahan voi aina tapahtua mitä vaan, ei asioita voi noin järkeillä etukäteen.



Meidän perheessä päätös syntyi siltä pohjalta, että mietititin sitä tulossa olevaa raskasta vauvaikaa ja verrattiin niihin tuleviin vuosikymmeniin, jotka uusi lapsi on elämässämme. Eli aion jaksaa vauva-ajan kun tiedän että sisaruksilla on toisensa seuranaan toivon mukaan ainakin kahdeksankymmentä vuotta ja meillä vanhemmilla rakkaita ihmisiä ympärillämme läpi elämän (toivottavasti tulevaisuudessa myös paljon lapsenlapsia, olen aikalailla sukurakas!)



Lisäksi olen järjestänyt tällä kertaa asioita niin, että jaksan vauva-ajan paremmin. Edellisellä keralla hoisin vauvaa ja taaperoa (ikä ero 1v 7 kk) aika väsyneenä läpi talven ilman muuta kuin mieheni apu (tilanne sellainen ettei auttajia oikein ole). Nyt minulla on ollut ostettuna edullista taloudenhoitoapua jota käytän jatkossakin ja lisäksi olen hakenut isommille lapsille (3v. ja 4v.) hoitopaikat talvenajaksi pariksi päiväksi viikossa (siis käytän sitä paljon puhuttua subjektiivista päivähoito-oikeutta, meilläpäin kun ei ole esim. avoimia päiväkoteja). Uskon että lapset ovat innoissaan kun pääsevät ikäänkuin kerhoilemaan kavereiden kanssa parina päivinä viikossa (kaverit heille tosi tärkeitä) ja saavat vielä askarrella, itse aion näinä hoitopäivinä levätä ja ottaa päiväunia vauvan kanssa.



Näin meillä on siis kolmanteen lapseen päädytty ja edellisin keinoin siitä meinataan selvitä. Nyt kun raskaus on jo yli puolenvälin, tuntuu tämä ratkaisu meille juuri oikealta. Mutta niinhän se on, ettei kukaan voi teidän puolestanne valintaa tehdä -antaako kolmennelle luvan tulla vai ei. Toivottavasti kuitenkin saat/saatte ratkaisun tehtyä!



Kaikkea hyvää koko perheelle!



Luhtavilla

Eka sarja syntyi vuosina 98-99 (1v3kk ikäerolla). Oli sellaista hulinaa, etten kunnolla muista, miten olen siitä selvinnyt :)



Vauvakuume yllätti uudelleen esikoisen mentyä kouluun ja tässäpä sitä nyt ollaan kolmen lapsen äitinä :) Elämä todellakin hymyilee. Kuopus syntyi loppuvuodesta 2006. Ikäeroa lapsilla on, mutta neljäskin on jo toivotettu tervetulleeksi kaveriksi kolmannelle, jos vain tulee :) Enkä todellakaan olisi uskonut neljännestä enää unelmoivani.



Kuuntele sydämen ääntä. Se on minun neuvoni. Kolmen lapsen kanssa ei ole niinkään pelkoa, että se esikoinen jäisi vähemmälle, vaan pikemminkin käy niin, että keskimmäinen on se " huomaamattomin" perheenjäsen. Esikoinen kyllä vaatii huomionsa vaikka väkisin, ainakin meillä ;)



Meillä kävi niin, että kaksi vanhempaa lasta ovat olleet melkoisen haastavia luonteiltaan ihan vauvasta saakka. Odotusajat (kaikki kolme) ovat kohdallani olleet myös ihan silkkaa kärsimystä. Olen silti jaksanut nekin tarpoa eteenpäin.



Tämä meidän kolmonen on osoittautunut todella helpoksi, rauhaa rakastavaksi, iloiseksi ja kaikin puolin koko perhettä yhdistäväksi tekijäksi, etten voi todellakaan muuta kuin suositella, jos vähänkään siltä tuntuu ;) Toki olisin kyllä jaksanut kolmannen kanssa ihan yhtä hyvin, vaikka hän olisi ollut luonteeltaan itse piru :) Olin niin motivoituneen vihkiytynyt tähän perheenlisäykseen, samoin kuin mieheni, joka on mukana ihan toisenlaisella innolla tässä kuin kahden ekan kanssa aikanaan.



Miksi ihmeessä kaikki lopettavat perheenrakentamisen siihen toiseen lapseen? Kolmannen synnyttyä kaikki oli minulle ainakin jo " selvää pässinlihaa" . Enää en hötkyile turhista asioista ja tiedän miten lapsen kanssa ollaan, miten hän kehittyy. Nautin siitä, että saan olla lasten kanssa kotona. Tämäkin asia piti oppia vasta myöhemmällä iällä, kun on nähnyt, miten lyhyt aika lapsuus onkaan. Nautin tästä täydellä sydämellä ja olisin takuulla katunut lopun ikääni, mikäli olisin jättänyt kolmannen lapsen vain haaveeksi taka-alalle.



Kaikkea hyvää sinulle, mitä sitten päätättekin tehdä :)



Kanelisokeri

Kiitoksia kaikille jo vastanneille! Samoja asioita olette pyöritelleet/pyörittelette kuin mekin. Tai lähinnä minähän tätä meidän perheessä veivaan edestakaisin. Olen kyllä varsinainen tuuliviiri, tänään tätä mieltä ja huomenna toista.



Jaksaminen ja hermojen kestäminen ovat nyt keskeisimpiä mietteitä. Minulla on perussairaus, joka pahenee unenpuutteesta, joten mahdollinen vauva-aika yöheräilyineen hirvittää. En myöskään ole luonteeltani missään määrin pitkäpinnainen, joten pelkään purkavani väsymyksen ja kiukun sitten noihin kahteen vanhempaa lapseen. Ja aivan syyttä.



Pelkään myös parisuhteen puolesta. Huoliiko kukaan enää kolmea lasta hoitoon, jotta pääsemme miehen kanssa kahdestaan liikkeelle? Jääkö parisuhteelle enää muutenkaan tilaa?



Minäkin olen pohtinut jonkin verran tuota mitä Luhtavillakin (bongasin sut muuten jo aiemmin tänä vuonna tuolta kolmoskuumeilijoista!) eli mitä jos tulokas ei olekaan terve? Ja vielä enemmän kauhua aiheuttaa mielikuva kaksosista... Kun pelottaa jo selviäminen yhdenkin uuden vauvan kanssa....



Hassuinta tässä tilanteessa on se, että en koe potevani vauvakuumetta, enkä myöskään kaipaa enää sitä vauvamahaa. Haluaisin kovasti LAPSEN. Pitkällä tähtäimellä, kymmenien vuosien projektiksi. En siis haikaile vauvantuoksun ja ensihymyjen perään, vaan toivon kolmatta lasta. Jos nyt joku ymmärsi mitä tarkoitan.



Kaveri on saamassa esikoisensa ja kyselee meidän vauvatavaroiden perään. Myös talon suunnitteluun vaikuttaa lapsiluku. Kun vaan osaisi tulkita itseään.... :)



Kirjoitelkaa vielä muutkin!

Olen pitkään seurannut tätä palstaa anonyymisti ja nyt on pakko jo kirjoittaa. Sain vahvistusta omiin tuskailuihin näistä vastauksista. Meillä lapset 02 ja 03 syntyneet, 2 koliikkivauvaa peräkkäin, rankkaa oli + raskaudet vaivalloisia. Niin vaan huomasin kaipaavani lisää juuri kun piti jo keskittyä keski-ikäistymiseen ja työelämään.



Mies ensin vastusti, mutta yritetty on tammikuusta asti. Ahdistaa vaan, kun joka ikinen päivä mieli muuttuu. Aamuisin harmittaa, kun ei ole jo tärpännyt ja iltaisin ja öisin kauhistuttaa koko ajatus. Lapsemme haahuilevat vieläkin öisin toisinaan. Yritän puskea eteenpäin juuri sillä mentaliteetilla, että haluan vielä yhden lapsen ja isomman sisarusparven tulevaisuutta ajatellen. Vauvasta ja varsinkaan vauvamahasta en haaveile. Ne tuntuvat raskaalta, vaikkei tätä kai ääneen saisi sanoa.



Mukava huomata, etten tosiaan ole ainoa näin kaksijakoinen tässä asiassa. Välillä jo mietin, että pitääkö ottaa yhteys psykologille, että mitä tämä leidi oikein haluaa. Meillä tulee jo ikä vastaan, eli en voi enää kypsytellä ajatusta, vaan täytyy tässä pohtiessa jo yrittääkin. Tulosta ei siis vielä ole.



Välillä vaan tuntuu, että näin sekavilla mietteillä on parempi antaa koko asian olla. Että ikään kuin en tiedä tarpeeksi tarkkaan mitä olen tekemässä ja kaikille muille asia olisi paljon helpompi ja selkeämpi. Ehkä en siis ole ainoa.



Toivottavasti meistä kukin löytää sen itselle parhaan ratkaisun. Kiitos kun jaksoitte lukea tämän hieman sekavan selostuksen.

Olen tosiaan jo heikkoina hetkinäni ajatellut, että minussa on jotain vikaa, kun en osaa tehdä päätöstä suuntaan enkä toiseen.



Mullakin on semmonen olo, että en voi toimia vielä mitenkään, kun en tavallaan ole saanut asiaa päässäni loppuunkäsiteltyä. Pitäisi ikään kuin olla valmis ratkaisu tehtynä, ennen toimintaa. Toisaalta siinä varmaan sitten käy niin, että kun kuukausien pohdinnan jälkeen päätämme että kolmas olisi tervetullut, niin sitten sitä ei kuulukaan. Helpolla eivät ole tulleet nämä kaksi edellistäkään.



Mitä jos vauva onkin sitten itkuinen ja tuolloin mietin, että miksi ihmeessä piti kolmaskin hankkia?!? Tai jos nyt päätämme, että kaksi riittää, pohdinko joskus myöhemmin, että miksi ihmeessä emme sitä hankkineet? Hankalaa.



Aurinkoista mieltä kaikille kanssani pähkäileville ja niille, jotka ovat jaksaneet kirjoittaa!!

Reilun vuoden halusin kolmatta lasta ja mieheni totutteli ajatukseen ja rakensi taloa. Meillä on kaksi lasta, 2/04 ja 2/06. Molemmat kilttejä ja helppoja, ei ongelmia, allergioita tms. Mieheni sanoi tuossa muutama viikko sitten, että yritetään vain kolmatta lasta. Esikoista teimme ½ vuotta, toista lasta reilun vuoden (clomifenit apuna tokassa). Nyt tärppäsi sitten heti ekasta kierrosta ja ollaan ihan pihalla! ;) Hyvässä mielessä siis.



Mietin pitkään tuon vuoden kuumeilun aikana, että kannattaako enää ottaa sitä " riskiä" kun on jo kaksi ihanaa ja tervettä lasta. Joku muukin tässä ketjussa oli miettinyt samaa. Mutta nyt kun olen raskaana, en sitä edes mieti, ainakaan vielä. Olen vasta alussa, jossain rv4+ viikoilla varmaankin ja olo on muutenkin kovin epäuskoinen.



Mutta meille on näillä näkymin tulossa taas 2 vuoden ikäero ja jo kolmas helmikuun vauva. Olin palaamassa töihin syyskuussa, mutta täytyy nyt katsoa kannattaako 4 kuukauden takia edes palata ja viedä lapsia hoitoon. Vähän riippuu mitä pankki sanoo, saadaanko vielä kolme kuukautta lisää aikaa maksaa pelkkiä korkoja (talomme valmistui juuri ja muutto ensi viikolla). Jos emme saa maksaa vain korkoja, on minun pakko mennä töihin neljäksi kuukaudeksi ja jäädä sitten äitiyslomalle. Muuten on talous ihan kuralla, koska olen hoitovapaalla nyt.



Mutta tällainen päätös tuli siis meidän kolmosen pohdinnalle. Ja tosiaankin oltiin varauduttu taas monen kuukauden yritykseen, siksi en ollut miettinytkään MITÄÄN ennalta, koska ei tod. uskottu että olisi mahdollista raskautua heti. Eli nyt pitäisi sitten miettiä mitä teen syksyn kanssa, palaanko töihin hetkeksi vai en. Pomo ei varmastikaan tykkää teen sitten kumman päätöksen tahansa, mutta onneksi siitä ei kannata välittää (vaikka saankin morkkiksia helposti).





Onnea kaikille muillekin pähkäilyjen sekalaisessa maailmassa :)

ja jo kaksi lasta joten kolmannen haaveilulle on aikaa useita vuosia 15 vuotta... periaatteessa, mutta toisaalta haluaisin sen kolmannen nyt jotta kerralla olisi kaikki tehty ja toisaalta jäisi " optio" iltatähdelle. Haaveilen isosta lapsi määrästä, mutta mies on aika vakaasti kannalla että kaksi riittää. miten siis puhua mies ympäri??

Minulla ei ole mitään mielenkiintoa lähtä töihin kun olen ollut jo 6kkk saikulla. pelkään että jos lekuri ei krjota sairaslomaa lisää niin pakko olisi töihin lähtä. nuorin on 3,5vuotta niin minulla ei olisi mitään tuloja joilla voisin olla kotona. miehelläni sen verran hyvä palkka etten saa edes työttömyys korvausta



ostimme juuri remontoitavan talon ja syksystä tulee muutenkin rankka kun remontoimme asuntoa ja vuoden päästä olisi tarkoitus laajentaa taloa meille sopivammaksi. nyt siinä on vain kaksi makuuhuonetta joka jo nyt on liian vähän meille. haluan lapsille omat huoneet



Olen katsellut talonrakentamista ja taloja joissa olisi 160m2 j a 4-5 makuuhuonetta. Iso olohuone jotta kaikki mahtuisivat kunnolla oleskelemaan. pääsääntöisesti eniten vietetään perheen kesken aikaa keittiössä ja olohuoneessa. haaveilen isosta keittiöstä jossa voisin tehdä ruokaa kunnolla ja leipoa. Nytkin kun teen ruokaa jää siitä puolet syömättä. eli teen kyllä suurperheen määrän sapuskaa. puuttuu vain syöjät. Kaupassa olen kamala hamstraaja ja kaapit pullollaan " pahan päivän varalle"



Nuorena kun olen aloittanut niin suurperhe olisi mahdollista tehdä. jos olisin aloittanut lasten teon 30:nä niin kysymykseen olisi tullut silloin max 3 lasta



Taloudellinen puoli ei minua mietitytä. ollaan kaksi lasta ksvatettu minimiäippärahalla ja yksillä palkkatuloilla. kyllä sitä pärjää ja nyt kun olen ollut hyvä palkkaisessa työssä niin saisin ihan kivan äippärahan.





kirjoitellaan ajatuksista. nitä on kiva lukea, tietää ettei ole ihan yksin ajatusten kanssa joita ei välttämättä voi sanoa kotona ääneen



ainiin saan juhannukseksi siskon pojan hoitoon 5 päiväksi. ikää pojalla on 9kk joten se ehkä hieman tyynnyttää vauvakuumettani tai sitten se vaan kasvaa. ainaskin voi kokeilla miten kolmen lapsen kanssa arki sujuu.

Nuorena haaveilin kahdesta lapsesta, tytöstä ja pojasta, ja ne saimmekin, mutta jo ennen esikoisen odotusta mieli alkoi muuttua ja lapsiluvuksi toivoin kolmea. Mieskin on sitä mieltä että jos meille vielä joku haluaa tulla, on hän tervetullut, vaikka alunperin kaksi taisi olla hänen mielessään. Talonkin rakennus alkaa olla takanapäin ja kyllähän tänne vielä mahtuisi...



En epäile jaksamistani vauvan ja kahden taaperon kanssa, nautin kovasti lasten kanssa kotona olemisesta ja puuhastelusta. Lisäksi haluan vielä kerran olla ylpeä isosta masustani ja kokea kaiken ihanan vauvaan liittyvän. Ja ennenkaikkea haluaisin lapsilleni tulevaisuutta ajatellen enemmän sisarusseuraa. Heidän aikuisikäänkin asti ajatellen se on mielestäni vain rikkaus.



Toisaalta taas.. En odota plussan tulevan helposti, saatikka että kolmas raskaus olisi helppo saamani " kaluston repsahduksen" vuoksi... kaksi tässä jo sujuikin kuin unelma. Mietin myös kolmannen terveyttä... Kieltämättä myös taloudelliset seikat mietityttävät. Kolmen kanssa eläminen ja matkat ja harrastukset maksavat tietysti enenmmän. Ja kaipa kahden kanssa pääsee helpommalla kaikenkaikkiaan.



Luulen että meille kyllä aletaan kolmatta yrittämään, saaminen ei ole itsestäänselvyys. Vaikka olenkin järki-ihmisiä, tunne vie minua enmmän tässä asiassa, tuntuu vain että joku puuttuu...

Kaikki tuo kuulostaa kovin tutulta. Raha-asiat, väsymys, masennus, terveys, talon/auton koko, isompien lasten huomion tarve, hoitajien löytäminen...



Kaikkia noita olen pähkäillyt päivästä toiseen, nyt kuitenkin vauvakuume on niin voimakas että järkisyyt ei auta... Meidän esikoinen on kehitysvammainen, tuo " peikko" jota kaikki niin pelkää. Toisen odotus oli paniikinomainen, pieni perinnöllisyysriski kun on olemassa. Mutta istukkanäytteen tutkimisella pelot hälvenivät, kun vastauksena oli terveen lapsen kromosomit. Silti odotus oli jotenkin todella raskas, lapsi terve mutta erittäin vaativa. Kolme vuotta yöheräilyä ja itkua... Masentuneisuutta molempien synnytysten jälkeen.



Molempien vauva-ajat olen opiskellut, vieläpä 150km päässä. Etänä, paikalla, keplotellen. Nyt olen vihdoin valmis ja töihinkin ehkä pitäisi mennä, mutten raaski. Esikoinen on sen verran vaativa ja koulukin kohta alkamassa, eli lisää vaatimuksia tiedossa.



Täytyy yrittää pärjätä omaishoidontuella ja sairaan lapsen hoitotuella, kotihoidotukea/opintotukea kun en enää saa. Työttömäksi työnhakijaksikaan en kelpaa, kun olen omaishoitaja (kykenemätön kokopäivätyöhön) ja miehellä kun on oma yritys.



Molempia odottaessa on muutettu uuteen isompaan asuntoon, jälkimmäinen rakennettiin itse, raskausaikana. Nyt siis ei enää olisi kouluhuolia eikä rakennus/muuttopuuhia, jos vielä tärppäisi. Yläkerran tekoa olen vitsaillut miehelle, eikö sekin tehtäisi samalla kun olen raskaana, sais taas haastetta lisää...



Silti tuntuu, että voimia voisi riittää vielä yhteen, ehkä kahteenkin. Meillä kun on nyt " vain yksi" mahdollinen suvunjatkaja tehtynä, jotenkin ajattelen jo niin pitkälle kuin lastenlapsiin. Kuinka olisi ihana, jos niitäkin joskus olisi. Ja olen kuullut aikuisilta, kehitysvammaisen sisaruksilta, kuinka sitä aikuistuessaan kaipasi että olisi ollut se " tervekin" sisarus, jonka kanssa jakaa kokemuksia. Esim. Vauvojen saannista, lapsilla olisi serkkuja...



Rohkaisen kaikkia pohtivia luottamaan siihen tunteeseen, joka jää järkisyiden jalkoihin. Eikä kehitysvammaisuus ole aina pahasta, ainakin näkökulma elämään avartuu. Nykyisin kuitenkin vammaisia ja vammaisten perheitä tuetaan monin tavoin, yksin ei jää. Haiku tulee jo ajatuksesta että kymmenen vuoden päästä meidänkin lapsi luultavasti muuttaa jo pois, koulun asuntolaan. Siksi haluan tulevaisuuteemme lisää säpinää!

Meillä on 7v ja 4v lapset. Aina ollaan puhuttu että kolme lasta ainakin ja sit kattotaan miltä tuntuu.

Kun esikoisen koulun alku lähestyy ajateltiin että nyt olisi kolmannen aika. 05/06 aloitettiin yritys.

Aluksi olin aika kauhuissani että taas kaikki alkaa alusta kun just olis päässy lasten kanssa jo vähä helpommalla. Huoli raskausajasta ja lapsen terveydestä painoi kans mieltä sekä omasta jaksamisesta.

Raskaus antoi kuitenkin odottaa itseään ja siinä vaiheessa ajatus vaihtui, enkö saiskaan kokea enää raskautta ja pientä tuhisevaa nyyttiä.

Vihdoin tulin raskaaksi mutta sain keskenmenon 7viikolla.

Suru ja tuska oli kova meillä molemmilla. yllätyin kuinka raskaasti miehenikin sen otti. Km liitti meidät entistä tiiviimmin yhteen. Kysyin haluaako hän vielä yrittää ja vastaus oli entistä varmempi. Tietysti.

Muutama kuukausi meni taas yrittäessä.

Onneksi tulin uudelleen raskaaksi. Ja ainakin vielä raskaus jatkuu, 21 viikkoa elellään.

Nyt on sellainen olo että ei millään muulla ole väliä kunhan saan tämän nyytin onnellisesti syliin. Ja ihmettelen omia mietteitäni ennemmin kuinka murehdin tavallaan " nyt turhilta" tuntuvia asioita.

Onnellisena silittelen masuani ja hymyilen kun vauva oikein jumppaa.Ja monesti on tippa silmäkulmassa kun ajattelen sitä mahdollisuutta että tämä kaikki olisi jäänyt kokematta. Mieheni on aivan myyty masuuni. Silittelee ja hoivailee mitä teki paljon vähemmän edellisten aikana. Ja lapset ovat ihan innoissaan tulevasta vauvasta, kovasti tekevät suunnitelmia loppu vuoteen. Enkä menisi vannomaan että tämä olisi viimmeinen...



Näin meillä. Sinulle sanoisin että kuuntele itseäsi ja toimi sen mukaan. Jos päätät vielä jaksaa niin kyllä asiat järjestyy ajallaan vaikka murehtimatta ei koskaan osaa olla.

Toivon sinulle voimia päätökseesi, onhan kyse isosta asiasta.



Hyvää juhannusta sinulle ja perheellesi!

Nostan tän ketjun, jos tulis lisää keskustelua.



Itse vielä samalla lailla miettii, että kolmas vai ei?



T.Jaffa

Olipa kiva ku löysin teidät muutki jotka mietitte samaa.Meillä -00 ja -04 synt muksut ja nyt mietin et onko se kohtalon uhmaamista jos viel yhen tahtoo?mulla myös masennusta viimesen jälkeen ja nyt sit mietin et miten nyt käy???mies vähän vastustelee kun jo melko helpolla pääsee lastenhoidos nyt.ja tuntuu et kait sitä katuu loppuelämänsä jos ei nyt tee.(saa vauvaa).aikaisemmin ollu itellekin täys selviö vauvojen haluaminen mut nyt mietityttää....mut saapa nähä.ties vaik olis jo " hakemus" hyväksytty:)))

Olen miettinyt, että olenko ihan pöljä. Just kun lapset on helpossa iässä ja voi jo tehdä omia juttuja: harrastaa ja nukkua rauhassa, niin eikö mitä, pitäis saada käärö ja tekemistä vähintääkin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Rinnatkin varmaan rupsahtais ja mahanahka jäis roikkumaan. Alkais taas yöheräämiset, sairastelut ja hoitopaikkaan kuskaamiset. Ja mitä, jos lapsi onkin vaikeasti vammainen tai syntyy keskosena niinkuin edellisetkin (10-v. kaksoset)?



Silti me on jätetty ehkäisy pois ja annetaan vauvalle mahdollisuus, jos on tullakseen. Ja voishan sieltä tulla taas kaksoset =)

Olin aina ajatellut, että haluaisin 3-4 lasta (itselläni on 3 sisarusta, ja he ovat mielestäni todellinen rikkaus). Jostain syystä kuvittelin, että lapset tulisivat kahden sarjoissa. Kaksi lastamme ovat syntyneet -03 ja -05, ja olin ajatellut, että nyt olisi sitten muutaman vuoden tauko.



No, kävi niin, että väliaikaiseksi ajateltu muutto toiselle paikkakunnalle pitkittyy. Olen hoitovapaalla ensi kesään, mutta sitten olisi palattava töihin ja työt ovat siellä entisellä kotipaikalla. Tai sitten irtisanouduttava.



Kolmas lapsi toisi ratkaisun tähän tilanteeseen, kun voisin jäädä hoitovapaalta suoraan äitiyslomalle. Mutta pasmat meni sekaisin - olin kuvitellut käyväni muutaman vuoden töissä ja sitten taas uudella innolla äitiyslomalle.



Nyt jos emme yritä ja saa kolmatta, niin saattaa hyvin olla, että joudun työttömäksi, koska vanha työpaikkani on liian kaukana ja uutta ei tästä kaupungista niin helpolla löydy. Mieluummin hoitaisin kotona vauvaa kuin olisin työttömänä. Kolmannen aika tuntuisi siinä mielessä sopivalta.



Kuopukselle ja kolmoselle tulisi myös mukava 3 vuoden ikäero. Jos lapsia ei tule koskaan neljää, niin kolmosella olisi myös seuraa isommista, toisin kuin jos odotamme muutaman vuoden.



Pohdin ja puntaroin, mutta en saa asiaan kunnon päätöstä. Hormonikierukan aion kuitenkin poistaa huomenna ja tunnustelen sitten miltä tuntuu (kondomit käyttöön tai sitten ei...)

oletko se sama Jaffa, jonka kanssa joskus pari vuotta sitten jännäsin/pelkäsin punktiovastauksia? Minulla on pojat 04 ja 05 syntyneet. Nyt siis haluaisin kolmannen.

meillä on siskon poika 8kk hoidossa torstaista maanantaihin jaolen päässyt kokeilemaan miltä kolmen lapsen kanssa oleminen.



Omasta mielestä on mennyt loistavasti. siskonpoikaon hyvin kilttiä ja tyytyväinen kokoajan. Tuntuu että omatkin lapset ovat syöneet ja touhunneet palkin kiltimmin kun pieni talossa. kovasti tykkäävät hoitaa poikaa.



jotenkin " perhe" kolmen lapsen kanssa on täydellinen. Aikasemmin on tuntunut että meitä puuttuu se yksi ja olisimme sitten vasta täysilukuisia. Tunne on voimistunut hoitolapsen myötä.



Mieheni on vastaan kolmatta lasta, mutta hoitolasta on kovasti hoitanut ja huomannut miehen kasvoilla erityistä iloa joka vain vauva voi antaa kasvoille. tietenkin isommat lapset tuovat onnea, mutta vauvat tuovat erityisesti. niille ei vboi niin suuttua kun ovat niin pieni ja viattomia.



Yritystä voisi aloittaa vasta aikaisintaan vuoden päästä. olemme just ostaneet remontoitavan talon ja minulla on lääkitys joka pitää lopettaa ennen raskautta. en halua raskausaikana syödä lääkkeitä joten tasapainoon olisi päästävä pääni kanssa.



Jotenkin sairaslomalla ollessani haluisin jälleen olla kotona lasten kanssa. ne kun niin kasvavat nopeasti en haluisi mennä takaisin työelämän pyörteisiin. työni on nopeatempoista ja ennalta arvaamatonta. osittain myös fyysistä ja monesti olen työpäivän jälkeen väsynyt. illalla vielä monesti soi vielä puhelin työasioista.



Kumpa saisin miehen pään käännettyä. ei tässä iän puolesta ole kiire mutta haluaisin pienen ikä eron. jos nykyiset lapset ovat kouluikäisiä kun ruvetaan kolmatta tekemään voi olla suurempi kaipuu saada neljäs melkein perään että olisi samanikäinen sisarrus. nyt nämä kaksi leikkivät niin hyvin keskenään ja heistä on todella paljon seuraa toisilleen.