1,5 v. ikäero sisaruksilla,mielipiteitä,kokemuksia???

Meillä neideillä juuri tuo ikäero enkä parempaa voisi toivoa. Itse asiassa yritin kovasti saada samaa kolmannellekkin, mutta ei ihan onnistunut. Saapi nähdä onnistuuko ylipäätään.



Toki alussa oli mustasukkasuutta ja on jossain määrin vieläkin. Mutta pääosin isosisko tykkää ihan hirveesti vauvasta ja hoitamisesta yms!Tärkein pointti oli minusta siinä, että kaiken väsymyksen ja muun tohinan keskellä ei unohda sitä pientä isosiskoa/veikkaa. Sillä hänkin on vielä hyvin pieni. Multa meinas tuo välillä unohtua ja piti oikein muistutella sitä itselle sillon tällön.

Lisäks pitää kyllä olla aikamoiset haukansilmät ettei isompi pääse nostelemaan ja muutenkaan riepottelemaan vauvaa, se nimittäin tapahtuu tosi nopeesti.

Oi, tästä aiheesta voisin naputella iät ja ajat, mutta nyt on pakko mennä nukuttamaan pikku riiviö!

Nyt nuorempi kohta 1,5 vuotta, ja on saanut isosiskon varpailleen.. Isosisko ei välitä nuoremmasta kovinkaan, vaan mieluiten puuhailee omiaan, kun taas nuorempi mieluusti sekoittaa kaikki siskon leikit.. Nyt he saivat vajaa 2 viikkoa sitten pikkuveljen, ja pikkuveikkaa on tämä nuorempi nyt kovin kiinnostunut katselemaan (=tökkimään) ja ihmettelemään.. Isompi ei osoita minkäänlaista kiinnostusta, tosin ei myöskään mustasukkaisuutta.



Kaikenkaikkiaan, kyllä kahden pienen kanssa pärjää, ja alkutuntuma nyt kolmenkin kanssa hyvä, esikko siis täyttää maaliskuussa 3 vuotta, joten kyllähän tässä hulinaa riittää, mutta ihanaa aikaa tämä on kaikesta yövalvomisesta ja vaipparumbasta huolimatta.. :)



Niin, ja minulle jouduttiin tekemään ensimmäisestä raskaudesta sektio raskausmyrkytyksen takia, mutta seuraavat kaksi tulikin sitten " normaalisti" alateitse, mistä olen ollut tyytyväinen. Molemmat kokeneena pidän alatiesynnytystä huomattavasti mieluisampana tapana saattaa lapsi maailmaan.. Tosin aina ei ole vaihtoehtoja, mutta näin siis meillä...



Joten rohkeasti vain pikkukakkosta puuhaamaan, jos tuntuu siltä! :)



Dem@

eli isompi täyttää tammikuussa kaksi ja nuorempi on reilu 6 kk. Kateellisena luen teidän muiden positiivisia kokemuksia pienestä ikäerosta :o/ Mun pitää kyllä todeta, että en oisi ikinä kuvitellut tämän näin rankkaa olevan!



Tosin alussa oli koliikki kolmisen kuukautta ja isosisko on enemmän ja vähemmän mustasukkainen koko ajan ja mies paljon poissa. Uuteen taloon kerittiin muuttaa juuri ennen kuopuksen syntymää, joten sekin tietty on tuonut paljon lisätyötä tullessaan. Välillä on kyllä päiviä, kun on itkenyt äiti ja lapset yhtäaikaa ja kuorossa. Esikoinen on vielä luonteeltaan sellainen, ettei viihdy sitten hetkeäkään yksin/huomiotta, vaan alkaa heti siskolta oppimansa taktiikan huomion saamiseksi - eli huudon.



TOISAALTA, vaan mitäs minä täällä teenkään lukemassa Vauvakuumepalstaa :-O Kun kummallinen pahoinvointi paljastuikin perinteiseksi vatsataudiksi, niin jäi ajatus kytemään ja nyt siitä ei pääse irti. Mieskin vaikutti aika pettyneeltä, kun toinen viiva jäikin tulematta. Kakkosen odotusaikana puhuttiin, että taitaa olla nämä lapset tässä, mutta jo pari viikkoa synnytyksen jälkeen järkyttyneenä kuuntelin miestä joka lipsautteli kolmostoiveita.



Kuinka ihmeessä siis saa arjen toimimaan kolmen kanssa, kun kahdenkin kera on rankkaa?

Olen aivan samoilla linjoilla mi_ma:n kanssa. Rankkuus yllätti minutkin. Meidän lapsilla on 1,7 v. ikäeroa enkä missään nimessä ajatellut kakkosen jälkeen, että olisin voinut ajatella kolmatta heti perään samalla ikäerolla. Nyt vasta kun kuopus on 1,9 v. alamme yrittämään kolmosta. Mutta kadu en tottakai yhtään pientä ikäeroa, nyt kun leikit on suht samat ja lapset osaavat leikkiä (ja tapella) yhdessä helpottaa paljon!



Tottakai paljon vaikuttaa millaiset lapset ovat, onko koliikkia, nukkuvatko muuten vain huonosti/hyvin jalasten luonne kun tulee uhmaikä jne. Meillä lapset ovat nukkuneet aina suht hyvin mutta esikoisen uhma yllätti täysin, en voinut kuvitella että lapsi voi muuttua luonteeltaan niin paljon. Myös miehen panos on tärkeää!! Meillä mies ei silloin osallistunut kotona yhtään mihinkään vaan oli koko ajan töissä joten näiltä osin tunsin sen ajan rankaksi, olin käytännössä yksin lasten kanssa kun sukulaisetkin asuvat kaukana. Uskon sen olevankin suurin syy rankkuuteen!! Nyt kun mies on vaihtanut työpaikkaa ja vapaa-aikaakin löytyy ei ole mahdoton ajatus jos tekisi taas kaksi lasta pienellä ikäerolla. Eli huolimatta siitä, että alku voi olla todella rankkaa kannustan kyllä, on aivan mahtava seurata nyt kun kotoa löytyy kaveri leikkeihin!