Haaveilu kolmannesta?Ottakaahan kantaa...kaikenlainen käy! :)

Joopa joo... Meillä haaveillään siitä neljännestä :o) Eli esikko aloittaa kolmannen luokan, keskimmäinen ekaluokkalainen ja sit tämä meidän kuopus, joka on tammikuussa syntynyt. Eli pieni on nuorimmainen, mut jo suunnitellaan, josko hänellekin " kaveri" hankittaisiin...



Ikäero ekan " parin" välissä 1v4kk ja nyt on nelkulla lupa tulla... Minuakin mietityttää monet asiat, eniten tällä hetkellä se että kuinka itse jaksan. Ikää on kuitenkin enemmän kuin viimeksi, miten yöt ja päivät kahden pikkuisen kanssa? Ja ongelmia tuottaa mm auto, viisi henkeä mahtuu, kuusi ei. Ja ollaan melkoisia mökkeilijöitä, joten kulkupeli pitäisi olla. Mutta asiat ovat materialistisia...Makuuhuoneitakin on " vain" neljä...



Rakkautta ja huolenpitoa mielestäni riittää jokaiselle. Lapsetkin ovat toki erilaisia ja haluavat erilaisia asioita. Mutta kun ikäeroa on, niin isompien kanssa pyrin touhuamaan kuin nuorimmainen on päiväunilla. Ja koululaisia kun ovat, niin kavereitten kanssa olo on tällä hetkellä tosi tärkeää. Äitiä ei enää joka kohdassa tarvitakaan, seuraa pitämään ainakaan. Syli kelpaa kyllä isommasta pienimpään, mutta äidillä on iso sydän ja iso syli :o) Ihaninta on ollut se rakkaus ja hellyys jota on sisarusten välillä, isommat tekevät kaikkensa pienimmän eteen. Ja isommat meillä sitä yhtä pientä vielä kyselevätkin. Eivät ilmeisestikään koe jäävänsä mistään paitsi, päinvastoin.



Ehkä on parempi ollakin suunnittelematta ja pohtimatta asioita niin paljon, antaa asioiden tapahtua ja kaikki kuitenkin järjestyy parhain päin. Onnea matkaan!

että mitä enemmän lapsia, sen vähemmän aikaa kahdestaan. Mutta ainakin meillä on puhuttu, että kunhan lapset kasvavat niin jää enemmän " omaa" aikaa. Nyt puuhataan pääasiassa lasten ehdoilla ja onhan nämä illat, jolloin talossa on hiljaista ja voi käpertyä kahden sohvalle ja puhua höpöjä toisen korvaan. Meillä lapset ovat vain lähentäneet meitä.

Meillä on kolme lasta: esikoinen aloittaa nyt koulun,keskimmäinen on 5,5v ja kuopus 1v 3kk.Ihanaa on ollut kolmen kanssa! Mielestäni lapsilla on kivat ikäerot,2 ekaa leikkivät keskenään ja leikittävät kuopusta.Muutenkin oli hyvä ajankohta kolmannelle kun esikoinen aloitti juuri silloin eskarin.Kuopus on vasta oppinut kävelemään ja sisarukset ottavat pikkuveikan mielellään mukaan (ei tietenkään aina...!).Joskus ajattelin että kaksi lasta riittää,olin niin tolkuttoman väsynyt kahden pienen kanssa (ikäeroa 1v ja risat).Olen onnellinen että uskalsimme sittenkin yrittää ;).Jos aikaa olisi kulunut liikaa,niin tuskin olisin enää halunnut aloittaa kaikkea alusta.Vauva-aika oli ihanaa kun sai nauttia yhdestä vauvasta,kaiken lisäksi kuopus nukkui täydet yöt 3kk lähtien.

Sit ois kysymys monilapsisen perheen äideille (toisaalta joistakin voi kuullostaa tyhmältäkin)mutta kuinka koette Riittääkö teidän aika ja hellyys lapsille tasapuolisesti? Siitä oon (ehkä hölmöstikin)huolissani. Tuntuu, että kuinka sitä oikeesti saa päivän jaettua niin että kaikki saavat vanhempien/äidin jakamatonta huomioita, varsinkin jos ikäero on suuri ja lasten kiinnostuksen kohteet niin erilaisia(esim. kun kaikkien lapsien välissä 4 vuotta). Entäs parisuhde? Kahdesta on kunnialla selvitty...onko nuorallakävelyä ajatella että mihinkä se kolmas lapsi siinä vaikuttaisi...?

Kauheesti siis ajatuksia...outoa...koska en ole koskaan ajatellut että löytäisin itseni näin analysoimasta maailman ihaninta asiaa....mutta näin vain kävi...auttakeehan kanssasisaret!



Meillä ainakin parisuhde voi hyvin.Mies osallistuu arkeen ja touhuaa paljon lasten kanssa.Lapset käy samaan aikaan nukkumaan (klo 20-21,vauva kävi samaan aikaan unille jo 3kk lähtien,joten meillä jäi hyvin aikaa iltaisin).Pyrimme tekemään isompien lasten kanssa jotain ekstraa silloin tällöin! Tyttöjen kesken käydään välillä kaupungilla ja pojat käy leffassa tms.

Meillä nyt kolmannelle annettu tervetulotoivotus. Kaksi ensimmäistä meillä 2v8kk ja 1v5kk, joten hieman erilaista arki kuin teillä. Kotona touhuilu riittää vielä pitkälle.



Mutta varsinaiseen kysymykseesi: tätä kyllä pohdittiin sata kertaa enemmän kuin edellisiä. Puoleen jos toiseen soudettiin ja huovattiin. Ehkä enemmän kuin olisi ollut hyväksi, koska eihän niitä lapsia tämän maailman järjellä hankittaisi;)



Jaksan uskoa sylini riittävän. Suunnitelmallisuutta tarvii varmaan enemmän, että riittää perheen yhteistä, jakamatonta huomiota jokaiselle (=esim. kaupunkireissu mehuhetkineen esikon kanssa), aikaa parisuhteelle ja myös molemmille vanhemmille omaa rentoutumisaikaa. Kysyin serkultani, joka on pienen neljän lapsen isä ja työskentelee pitkää päivää omassa yrityksessään, kuinka he jaksavat. Hän sanoi, että heillä tulee kerran viikossa hoitaja (SÄÄNNÖLLISESTI) kotiin, ja he lähtevät vaimon kanssa ulos. Muuten ei kuulemma jaksaisi. Jotain semmoista pitäisi varmaankin järkätä, koska hyvinvoivasta parisuhteestahan koko perheen hyvinvointikin lähtee.



Nykyään meillä iltoisin on kyllä aikaa, kun lapset menevät nukkumaan jo klo 20 aikaan, mutta aika menee kyllä helposti telkkarin edessä makaamiseksi. Ja tietty sitten kun on itse taas 24/7 kotona, muualle lähteminen olisi varmasti virkistävää.



Itseä harmittaa jo etukäteen se, että sosiaaliset suhteet nuivettuvat niin helposti. Mammakavereita löytää kyllä suht helposti, mutta semmoinen koko perheen kyläily jää aika vähäiseksi. No, pitää yrittää olla sitten aktiivinen ja kutsua enemmän meille porukkaa, jos se lähteminen on hankalaa. Muutenkin pitää miettiä uusia juttuja, mitä voikaan nyt tehdä. Tänä kesänä käytiinkin jo Muumimaailmassa ja eläintarhassa, ja oli huisin hauskaa!



Tällä hetkellä pinnalla mulla eniten pelko raskauspahoinvoinnista, niin mitättömältä asialta kuin se oikeasti onkin! Viime kerralla kaatoi sänkyyn aika tehokkaasti, ja nyt opiskeluissa sen verran tiukka jakso, että breikit aika hankalia. Kuten huomaat, käytännön seikat mullakin mielessä. Harmittaa, koska eka raskauden ihmeellistä kihelmöintiä on niin hankala saada takaisin.



Toisaalta ehkä nyt osaamme entistä paremmin VARAUTUA tulevaan ja saamme huomata sitten, että kaikkia kauhukuvia ei tapahtunutkaan. Ja että se vauva osaakin hurmata niin perusteellisesti, että loppujenlopuksi niillä lopuillakaan asioilla ei ole niin suurta merkitystä...



ps. Olin minäkin joskus väsynyt kahden pienen kanssa, mutta yhtään päivää en olisi vaihtanut pois!!!

Jaksaminen on yksilöllistä.Itse olin väsynyt 2 pienen hoitamisesta,toinen roikkui lahkeeessa ja vauvalla oli koliikkia,molemmat heräilivät enemmän ja vähemmän.1-vuotias oli täysin hoidettava ja vauvaa piti kanniskella tuntitolkulla.Kaiken lisäksi asuimme tuolloin ulkomailla,tukiverkostoa ei ollut.Olin tuolloin 100% varma,että lapsiluku jää kahteen.Siksi olen nauttinut vain yhdestä vauvasta,ihanaa kun on pystynyt antamaan 100% huomion yhdelle pienelle,eikä ole aivan kuoleman väsynyt jatkuvasti.Kolmas lapsi oli (ja on) ihana kokemus! Olen nauttinut kotona olemisestakin ihan erilailla :)

Siellä on paljon kohtalotovereita ja samoja mietteitä omaavia, joten varmasti juttuseuraa löytyy:-)



LapaLepa rv 7+4

...ompa ihana kuulla, etten painiskele ihan yksin tällästen tosiaan välillä tyhmiltäkin tuntuvien ajatusten keskellä. Tosi ihana vinkki oli lapsenlikan käynti säännöllisesti kerran viikossa. Meillä monesti tuollaiset hyvät ideat jäävät suunnitteluasteelle. Parisuhdetta hoidetaan, kuten varmaan suurinosa vanhemmista, sitten kun lapset nukkuu...ja silloinkin monesti telkku vie otteen :) Kumpa osaiskin olla kaukonäköinen, että parisuhde tosiaan tarvii hoitamista myös lapsien aikaan...

Jatketaanhan juttua siellä toisen ketjun alla jos niin on kätevämpää :)



Lämmintä syksyä ja ihania hetkiä parisuhteisiinne...niin että saadaan ensi kesänä nauttia taasen vauvantuoksuista!

kuinka tällä palstalla joskus suhtaudutaan uuteen ihmiseen ja hänen maailmansaattamiseensa kevyesti? Itseäni se hiukan hirvittää. Jokainen lapsi vaatii paljon vanhemmiltaan. Ei lapsi paikkaa parisuhdetta tai ole suloinen nukke jota on ihana pukea vaaleanpunaisiin. Aikuisikään asti hän tarvitsee paljon aikaa ja rakkautta, kasvatusta, hoivaa ja kiinnostusta!

Niin meilläkin kaksi lasta, esikoinen 4 v ja nuorin täyttää 1 v. Itse asiassa olin ajatellut lapsilukumme olevan tässä... mutta mutta, täältä vauvakuumepalstaltahan sitä itsensä näköjään löytää :)



Kovasti asia pyörii mielessä, mies kyllä haluaisi vielä lapsia. Itse olen miettinyt juuri tuota ikäeroa, mikä teillä ap olisi jos kolmas tulisi. Että sitten kun eka kouluun...



Kyllähän sitä tulee pohdittua parisuhdetta ja miten aikaa riittää kullekin lapselle. Mutta myös tilakysymyksiä ja käytännön kysymyksiä kolmen kanssa. Millaistahan olis?



Mukava oli lukea muidenkin mietteitä! Täällä pitäisi olla oma pino kolmosen triplaajille :)

Me saadaan ylläri vauva ja iloinen asia onkin, vaikka ei suunniteltu. Meillä ennestään kaksi lasta 3-vuotias ja 1.2-vuotias. Hiukan tuo ensi keväinen arki hirvittää, mutta mulla on vahva usko siitä että asiat menee omalla painollaan. Ainakin toivon mukaan=)