~~*^ 3-KUUMEILIJOIDEN ma-to viikko 42 ^*~~
Kommentit (17)
Omaan napaan ei mitään uutta. Viikonloppua odottelen jolloin ovisplussan pitäisi tulla. Toisaalta mies oli eilen jo laittamassa pieniä vaatteita roskiin, joten saas nähdä mitä tässä nyt sitten käy. Yritän saada miehen petiin kuitenkin. Ja ovista ajattelin tikuttaa vasta perjantaina kp 12. Nyt kp 8 tai 9/27-29.
GALLUP: Mitä vitamiineja syötte raskauden edistämiseksi?
Itse nappasin apteekista mukaan multitabs raskaus-vitamiineja, koska silmääni ei ainakaan sattunut muuta vastaavaa valmistetta.
Naureskellen luin tuolta heinähattujen viime viikon ketjusta, kuinka miehet suhtautuvat vauvakuumeeseen ja vauvan yrittämiseen. Meilläkin minä olen kuumeillut jo parin vuoden ajan, mutta vakavasti otin asian puheeksi vasta kesällä. Mies ei sanonut juuta eikä jaata asiaan, vaan vitsaili vain tavalliseen tapaansa. Nyt sitten yllättäen miehen aloitteesta pupuiltiin ilman ehkäisyä, joten se kai on tulkittavissa juuksi. =) Asian myöntäminen vaan on niin vaikeaa, vaikka olen nähnyt jo pidempään että pienoinen kuume on tainnut vaivata miestäkin, kun on tuttujen vauvoja niin innoissaan hoidellut!
On se ihmeellistä miten tämä kuumeilu valtaa ajatukset päivä päivältä yhä pahemmin. Nyt kun päästään vauvaa oikeasti yrittämään, niin olen jo mammavaatteita katsellut kaupasta ja vauvojen vaateosastot kierrellyt tarkkaan...
Tähtitiuku
Mä olen odotellut jotain ovulaatio oireita mutta kuten arvata saattaa, ei toivoakaan, niitä olisi pitänyt olla viikonloppuna jos olisi normaalikierto mutta ei niin ei. Nyt sitten vaan voi arvuutella kierron pituutta, tavallaan toivon, että jos kerran oikuttelee niin olis sitten kanssa pitkä. Mä pääsisin neuvolan kautta lääkäriin ja meillä on hyvä lääkäri ja mulla olis hyvät mahdollisuudet saada clomit ja terot, ainakin uskon niin. Kun tämä kierto on lähes aina mitä on, ei ole hirveästi mahdollisuuksia raskautua jos kuukautiset on muutaman kuukauden välein tai jotain. Nyt on iskenyt semmoinen hiljainen suru, niin kovasti toivoisin uutta raskautta mutta mahdollisuudet on niin huonot, ainakin lähihistorian perusteella. Ja mieleen kiertyy vain yksi kysymys; Miksi mun pitää odottaa, kun toive vauvasta oli jo toteutunut ja se otettiin pois ja kun se odotuksen odotus kesti sen reilut kaksi vuotta? Miksi mun kroppani ei toimi kuin kello???? No eihän se ole koskaan toiminut niin, edes pillereiden aikaan.
No siinäpä purkausta maanantaipäivän aluksi!
Rilla-ma-rilla
Mulla ei ole käytössä mitään vitamiineja, vain monipuolista kotiruokaa
Moi kaikki tutut ja tuntemattomat. Tänne onkin tullut paljon uusia kun olen itse siirtynyt tuonne kotiloihin odotuspuolelle. Olen kyllä käynyt täällä lukemassa tuttujen kuulumisia säännöllisesti.
Mulla alkaa huomenna 12. rv. On ollut aika hankala alku. Väsymystä, huonoa oloa ja oksentelua. Toivottavasti pian tilanne rauhoittuu. Onneksi ei ole kuitenkaan ollut mitään verenvuotoja tms niinkuin viime raskaudessa. Tammikuussa menen sitten töihin ja Maaliskuun vika päivä jäänkin äitiyslomalle.
Viola rv 10+6
Ja varpaat kans. Aika lupaavalta kuulostaa...
Galluppiin: Ladyvita plus ja silloin tällöin Möllerin tupla (siis se, missä ei A-vitamiinia) ja punaviiniä...
Mieli on aika lailla maassa tällä hetkellä. La-iltana sit naukkailtiin miehen kanssa viiniä, kun pojat nukkui. Puhuttiin pikkujouluista ja kuka onkaan kuskina. Mä tietysti sanoin, et no mä, jos on semmonen tilanne (= raskaana), en muuten. Mies siihen vaan tokaisi, et helppohan se on järjestää, ettet ole.. Keskustelu jatkui sitten sillä linjalla, et mies ei halua sitä kolmatta lasta (=valvomista, kitinää, ja yleistä vauvahössötystä). Mä tietysti järkytyin. Olen koko ajan luullut, et tää keskustelu käytiin jo. Tuntuu, et vasta nyt mä aloin kelaan, mitä se lapsen menettäminen (keskenmenossa) oikeastaan tarkoittikaan. Tähän asti mulla on ollut toivoa uudesta vauvasta, mutta nyt multa ollaan vetämässä mattoa alta...
No, eilen puhuttiin asiasta taas, ja kerroin omat tuntemukseni. Mies kyllä tuntui ymmärtävän mun kannan, mutta... Olen miettinyt omaa enkelivauvaani ja sitä, miksi tää kaikki on pitänyt sattua meille. Kai sitä kaikella on jokin tarkoitus.
Anteeksi tää tilitys, mutta en voi oikein puhua tästä muillekaan, kun kukaan ei tiedä tästä..
vuma, odottelee ovista.. tai sitten ei.
...NEGA!!!
Mä en tajua... Mitä nämä on nämä oireet? Ja aiemmin ovisoireet ja ovistestin plussat? Ja tätiäkään ei kuulu eikä näy... Tulis etes se, niin sais alkaa laskemaan alusta...
minä syön Beroccaa, helokkiöljykapseleita ja nyt olen aloittanut juomaan tuota greippimehua (yäk). Ja Gelee Royalea olen syönyt kaksi kiertoa, mutta luulen, että se pistää kierron sekaisin, koska viimeksi menkat alkoi kp 26. Mutta pms-oireseen on vaikuttanut postiiivisesti. Maitohappobakteerikapseleita syön välillä.
Ensi viikolla ehkä voi olla jotain hajua, että onko mitään tapahtumassa. Mulle vain plussatesti ei tarkoita yhtään mitään. Vasta alkuraskauden ultran jälkeen olen tilannut neuvolat sun muut. Miten niin pessimisti...
En syö mitään lisävitamiineja tms. Raskausaikoina olen syönyt joskus magnesiumia, kun olen muistanut (ts. on ollut suonenvetoja tai supistuksia liikaa liian aikaisin). En ymmärrä, miksi pitäisi syödä mitään, jos kerta syön normaalia ruokaa ja voin hyvin.
Ihan hävettää, että voi olla näin tampio... Viime viikolla en edes palstaillu kun harmitti niin että piti edellisviikolla kirjoittaa että kp 26/28 ja tätiä odotellaan perjantaiksi, kun todellisuudessa olikin vasta kp 19/28.. Huomaa kyllä ettei tämä " laskutaito" ole minun alaa.. Nyt kuitenkin sitten todella viimeviikolla perjantaina odottin " sitä oikeaa" tätiä, eikä se sitten tullutkaan (taaskaan;-), mutta mutta nyt sitten eilen testasin, ja plussaahan se näytti. :-)))
Olen tosi iloinen, mutta toisaalta tosi peloissani... Ei mitää oireita, ei kerrassaan mitään. Ei edes väsytä tai kuvota mikään. Todella outoa..
..eiköhän ne oireet sieltä vielä tule. Minullakaan ei esikosien alkuraskaudessa (siis heti plussattua) ollut oikein mitään oireita, no ehkä vähän rinnat kipeät ja alavatsaa jomotti vähän. Rv 5 lopussa alkoi sitten pahoinvointi ja hirveä närästys vähän myöhemmin. Oksentelin aamulla ja illalla. :/ Sitä kesti rv 15 asti. Poika tuli. :)
ON: Viikonloppua tässä odottelen ja ovista. Tietty käy niin, että kun viimeksi oli lyhyt kierto, niin nyt on tietty pidempi eikä ovis tule vielä sunnuntaita. Args... No, täytyy tikutella jo perjantainta. Kierrot on mitä on.
Nyt kp 9 tai 10/27-29.
Aloitetaanko kierron laskeminen muuten runsaasta vuodosta vai siitä kun menkat alkaa (vaikka vuoto vähäistä)? En ole ihan varma mistä se aletaan laskea.
Nyt täytyy mennä aamupalalle. Tänään mennään miehen kanssa kahdestaan illalla syömään, luksusta. :)
Plussatuulia kaikille! +++++++
Mulla ei ole ollut mitään ihmeempiä oireita (paitsi sellainen tunne, että menkat alkaa...) ennenkuin jotain rv 5-6 kummassakaan onnistuneessa raskaudessa (kaksi tyttöä). Kahvi alkaa jossain vaiheessa tökkiä ja hampaita pestessä yököttää, mutta sekin tullut vasta joskus rv 6-7. Ja sitten kaikki raskausoireet ovat loppuneet jotain rv 10-11 (jolloin paniikki iskenyt :-) ), mutta kaksi mukavaa, tervettä tytteliä meillä on ;-)
Omaa napaa ei sitten yhtään mitään, kai tässä joku " piinaviikko" pitäisi olla, kun nyt kai viikon päästä periaatteessa pitäisi menkat alkaa. Mä vain olen niin pessimistinen (varmuuden vuoksi nääs, ei tule pettymyksiä sitten ;-) ), ennenkuin toisin todistetaan.
Heippa kaikille!
Malttamattomana ihmisenä piti tänä aamuna kokeilla, että mitähän raskaustesti näyttää. Jotenkin plussa ei voi tuntua plussalta, jos alla ei ole miinusta. No tänään erotin hailakkaampaakin hailakamman viivan testissä. Menossa on kp 23/24? ja ovis oli selkeästi viime keskiviikkona. Jonkun sivuston mukaan munasolu kiinnittyy 4-6 päivän kuluttua ovulaatiosta, joten kai se on mahdollista, että plussa on tosiaan plussa. Onneksi on kaapit täynnä testejä, joita innoissani tilailin. Nyt alkaa sitten se kaikista vaikein osuus eli istukkanäytteen odottominen. Mies totesikin inhorealistisesti aamulla, että joko lapsia on kaksi tai sitten se on sairas.
Galluppiin voisi vastata, että Multitabs raskaus (lisättynä maitohappobakteerikapseleilla ja Canesten-kuurilla alakautta otettuna) tuntui nyt olevan mun resepti raskauteen 8-)
Omaan napaan ei mitään erikoista. Viikonloppua odottelen edelleen. 1-vuotiaamme valvotti kyllä niin pahasti viime yönä, että ajattelin siinä valvoessani klo 03 aikaan kun en saanut unta, että jaksaisinkohan jos olisin raskaana. Tällaisia mietteitä vauvakuumeesta. Ja kun mies ei ole enää niin kovin innostunut koko ajatuksesta, niin mieliala ei ole kovin korkealla. Mietin, että pitäisikö sittenkin lykätä kolmannen yritystä... ??Jotenkin vaan tympii tämä ainainen oviksen bongaaminen ym. Mutta niin on varmaan toisillakin. Ehkäpä nämä ajatukset johtuvat väsymyksestä.
Ja myös ajattelin, että jaksanko sitten kolmen pienen kanssa? Mies ei enää suostu jakamaan yövuoroja. Ei voi valvoa edes yhtä yötä viikonloppuisin. ... Lasten iät on 2v3kk ja 1v. 1kk. Tuleekohan liian pieni ikäero?
Vielä lisään, että syön Beroccaa ja helokkiöljyä senkin takia kun olen atoopikko. B-vitamiini on hyväksi iholle.
Mutta näin tänään. ZZZzzzzzzzzzzzzzzz... *väsyttää*
Niin tässä nyt on käynyt, että sen yhden haalean vaalean positiivisen jälkeen on kahtena aamuna ollut selkeääkin selkeämpi nega. Olo on ihan karmea (väsyttää, on huono olo, päätä särkee), mutta niin oli ennen edellisiäkin menkkoja (sitä edellisistä onkin kulunut yli neljä vuotta). Tätiä siis täällä odottelen. Mikähän ihme se tiistaiaamun positiivinen testi oikein oli? Sehän tuli hirveän aikaisinkin DPO 6 ja kp23/24.
Ja kierto näyttää siis tässä kuussa olevan pidempi kuin toi eka 24 päivää
Mulla onkin nyt tänään ja huomenna vapaapäivät (vuorotyöläisen " etuja" ). Hirveesti olis kotihommia! Ja muksujen kans pitäis jotain touhuta. Nyt ei näyttäis tulevan niin kylmäkään, että jos ei sada, niin vois lähteä huomenna vaikka metsäretkelle.
).( Pari viikkoa sitten sain ovisplussat ja -oireet, tänään menossa jo DPO16 eikä tätiä kuulu. Lauantaina testasin negan... Harmitti! Kuitenkin edelleen raskausoireita esim. lämmöt edelleen koholla, kahvi ällöttää, jotkin hajut tuntuu tosi voimakkaalta ja yököttää, palelee, rinnat turvoksissa, alamahaa nippailee, väsyttää... Mulla oli jäljellä yks ovistikku, niin tänä aamuna varsin testasin sillä, kun olen tältä palstalta joskus lukenu, että joillakin sekin on näyttäny plussaa. No, siihen ilmestyi kaksi ihan yhtä tummaa viivaa! Hmm... Pitää lähteä ostaan taas raskaustestiä! Jos se näyttää edelleen negaa, niin olen kyllä ihmeissäni, sillä mitään oireita tädin tulosta ei tunnu olevan...
OIKEIN PALJON PLUSSATUULIA KAIKILLE JA TSEMPPIÄ PIINAILIJOILLE!
-Mimmi75-