Isäni ja alkoholi

Mun isä osaa olla tosi ihana ja huippu isä. Mutta ne asiat, mitä hän on tehnyt alkoholin vaikutuksen alaisena joskus kauan sitten, tuntuvat varjostavan jokaista iloistakin hetkeä enkä siksi voi olla täysin rentona ja vapautueena hänen seurassaan. Ei, hän ei ole koskaan hyväksikäyttänyt eikä tule todellakaan tekemään mitään sinne päinkään. En vain pysty unohtamaan niitä lukuisia kertoja, jolloin olen saanut kuulla olevani paskanaama, paskaperse, paskiainen, enkä pysty unohtamaan niitä kertoja, kuinka olen vapaa painumaan helvettiin ja häipymään talosta, jos satun mainitsemaan jotain talomme huonosta sijainnista sekä sen vaikutuksista mm. kavereiden kanssa tapaamisiin. Enkä ole koskaan kuullut sanoja anna anteeksi, olen pahoillani, en tarkoittanut, voinko mitenkään korvata tuon aikaisemman. Ei. Hän ajattelee olevansa oikeutettu moiseen ja se raastaa minua sisältä, tunkee kyyneleet väkisin silmiini ja saa hengityksen katkonaiseksi.
.
.
Kyllä mä surisin ja ehkä jopa itkisin, jos isälleni sattuisi jotain, mutta en voi sanoa rakastavani häntä, en. Enkä voi sanoa myöskään pitäväni hänestä. Hän on isäni ja ehkä se jollain tapaa velvoittaa minua olemaan kuitenkin olla vihaamatta häntä, kun hän kuitenkin tekisi mitä tahansa puolestani ja olen kiitollinen niistä asioista, joita olen saanut ja kuulemani mukaan ansainnut. Näihin asioihin lukeutuvat mm. mopo, stereot ja shoppailurahat, sekä muita pikkujuttuja. Kaikesta huolimatta hän on vain isäni, ei muuta enkä voi häntä silmiin katsoen ja täysin tuntein sanoa rakastavani häntä.
.
.
Miksi mä en lähtenyt? Täytyy sanoa, et se oli tosi lähellä pahimpina aikoina ja mä muistan, miten pitelin puhelinta tärisevin käsin ja verestävin silmin lastensuojelun numero puhelimessa. Mutta en mä soittanut. En kokenut sitä itselleni oikeaksi vaihtoehdoksi vaan pari vuotta sitten päätin jäähdyttää välini isääni niin, että tulisin olemaan mahdollisimman vähän hänen kanssaan tekemisissä. Huomenet ja tervehdykset sanon vaan sekin herättää pientä katkeruutta ja jopa vihaa, kun mun pitää sanoa ne ensin tai mä jään tervehtimättä. Tämä on naurettavan pieni asia, mutta ne minua varjostavat isäni sanomiset ja teot saavat pienetkin asiat tuntumaan raskailta. Olenkin isälleni kohtelias, kylmän etäinen ja neutraali enkä lörpöttele hänen kanssaan niitä näitä vaan pakolliset menot joudun setvimöön hänen kanssaan. Silloinkin tunnen sydämeni ahdistavan sykkeen ja kämmenieni hikoamisen ja puristavan tunteen kurkussani. Minä en tiedä, millaista on rakastaa omaa isäänsä.
.
.
Äitini on mulle hyvin rakas ja ihana henkilö, mutta hänkään ei tunnu voivan asialle mitään. Joskus harvoin riidellessämme saan toisinaan kuulla olevani kuin isäni ja se särähtää ikävästi korviin. En mä halua olla samanlainen kuin hän on ja mua pelottaa, et mä muutun sellaiseksi. Se ahdistaa ja pelottaa enkä halua, että kukaan joutuu kokemaan tuollaista. Ei oman isän, äidin, kiusaajien enkä tahdo itseäni muuttuvan samanlaiseksi. Isäni takia humalaiset ihmiset toilailessaan saavat minut ahdistuneeksi ja niskakarvat nousemaan pystyyn enkä aio alkoholia ikinä maistaa siinä pelossa, että muutun samanlaiseksi kuin hän. Jos joskus omia lapsia joskus todellakin saan, haluan perinpohjin varmistaa tulevan isän taustat sekä pitää huolen, ettei meillä alkoholia käytetä humalanhakuisesti, vaikka itse en tule maistamaan sitä koskaan.
.
.
Huokaus. Kiitos ihan todella, jos joku tän jaksoi lukea, ja anteeks sekavuudesta sekä kirjotusvirheistä. Mä en suoranaisesti tiiä, mitä tällä hain, koska en kaipaa apua tilanteeseen enkä protestoi alkoholia vastaan, vaikka sellaisen kuvan ehkä annoin. Kaipa mä halusin purkaa tunteitani johonkin..
.
.
T15