Lue keskustelun säännöt.
Kahden miehen loukussa ja valinta pitäisi tehdä
07.05.2015 |
Vaikea ja täysin moraaliton tilanne. Perheellinen ja rakastunut toiseenkin.
Olen ollut ns. suhteessa vuoden verran toisen miehen kanssa. Tykkään hänestä ihan kamalasti. Mutta välitän myös miehestäni, en haluaisi jättää häntä. Tai ehkä haluan, mutta pelkään mitä siitä seuraa. Suoraan sanottuna pelkään hänen tappavan itsensä, kun olen hänelle valitettavasti koko elämänsä.
Nykyinen mieheni on ns. hyvä mies, kaikki näennäisesti hyvin. Mutta tunnen olevani jokseenkin vankina enkä nauti elämästäni. Mutta jotnekin kuitenkin tunnen niin, että mieheni ansaitsee tämän perhe-elämän ja ei ole oikeutettu sitä menettämään, vaikka minä huono vaimo olenkin.
Kiitos ja anteeksi
Kommentit (21)
Provo. Kirjoitustyylisi kavalsi sinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole provo, kyllä tämä on ihan aito ongelma :)
Jätä se toinen mies. Sen jälkeen päätät, että haluatko erota oikeasta miehestäsi. Jos haluat, elä hetki yksin ja mieti sitten uutta parisuhdetta. Tuosta nykyisestä suunnitelmasta voit lukea vaikka kuinka paljon huonoja esimerkkejä, joten kaikkea ei kannata kokeilla itse.
Jos mä jätän tämän toisen miehen, mun maailmani murtuu.. Taidan olla tylsistynyt omassa elämässäni ja yritän piristää sitä tällä toisella. Hoitoon hoitoon..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla myös oli sama kuvio ihan tylsyyden takia. Miksi muut on tyytyväisiä tylsiin elämiinsä ja minä vaan tarvitsisin tunteen, että olen elossa? Että mun luonne käy mun hermoille.
Itse jätin mieheni ihan periaatteesta. En tosiaankaan rakastanut kun ajattelin koko ajan toista miestä.
Mikä ihme tuossa on ongelmana? Pidä molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottasko se toinen mies sinut kokonaan, siis arjenpyörityksineen? Taitaa hälle sopia hyvin rusinat-pullasta-suhde..
Koita saada aviomies jättämään sinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mietin myös sitä, että rakastanko omaa miestäni oikeasti, kun teen jatkuvasti tällaista? Voiko se olla aitoa rakkautta? Toki vuosien myötä välitän hänestä, mutta mitä oikeastaan kaipaan. Jotain tietysti kaipaan, jos oma mieheni ei siihen riitä.
ap
Enkä edes tiedä ottaisiko tämä toinen minua, en ole kysynyt. Minusta sellaista ei vaan sovi kysyä, jos itse on naimisissa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä kannattaa selvittää sen toisen miehen kanssa olisiko asiat toisin jos et olisi naimisissa? mitä jos hän katoaakin siinä kohtaa maisemista, jos vapaudutkin.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 15:16"]
mietin myös sitä, että rakastanko omaa miestäni oikeasti, kun teen jatkuvasti tällaista? Voiko se olla aitoa rakkautta? Toki vuosien myötä välitän hänestä, mutta mitä oikeastaan kaipaan. Jotain tietysti kaipaan, jos oma mieheni ei siihen riitä.
ap
[/quote]
Kuulostaa perusparisuhdekriisiltä. Sä et ratkaise sitä hyppäämällä jonkun toisen mukaan. Kaikkea ei voi saada, joten mä neuvon sua valitsemaan se turvallinen, mutta ehkä vähän tylsä mies. Sun pitää tehdä töitä liiton eteen, ei luovuttaa heti kun tulee vähän tylsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä on kestänyt jo ainakin 6 vuotta, en toki heti ole luovuttamassa ensimmäiseen hairahdukseen. Oletin alkuun, että käyn läpi jotain ikäkriisiä ja se menee ohi. Mutta ei se vaan mene. ENkä mä osaa ajatella, että pitäisi jotenkin tehdä töitä, jotain sellaista mikä ei tule minusta luonnostaan? Minkälaista tämä "tehdä työtä suhteen eteen" oikein on?
ap
Uskomatonta! Aloin jo oikeasti epäillä et olen kirjoittanut tämän aloituksen unissani tai jotain.. AIVAN sama tilanne päällä. No, kiva tietää et muillakin on samaa draamaa:(
Siis tietääkö miehesi? Mulla on ollut samantapainen tilanne, jossa mies tietää tilanteen. Mies sanoi että tutustu rauhassa ja tuki sitä toista suhdetta kehittymään. Huomasin, ettei se toinen mies haluakaan tehdä mua onnelliseksi ja että hän on antanut minulle omista tunteistaan lähtötilanteessa aivan väärät koordinaatit.
Nyt oon just siinä tilanteessa, että inhoan molempia miehiä, olen mieheni kanssa, en ole kuullut tästä toisesta enkä ole ottanut yhteyttä häneen. Kaipaan kaikkea sitä, mitä suhde minulle edusti, ennen kaikkea tunnetta, että minua rakastetaan, mutta minkäs teen, kun oon vitun tunnevajaa. Tilannetta on ollut päällä reilut 1,5 vuotta.
Tajusin, että en ole onnellinen vain koittaessani tehdä tästä toisesta miehestä onnellista (siitä sain kovasti kiksejä, toisin kuin suhteesta omaan mieheeni ikinä), kun hän ei tunne samoin, eikä koita tehdä MINUA onnelliseksi. En mä sellaista paskaa suhdetta halua.
Mun vittu pitäis itse löytää onnellisuuteni ja se on aivan hirveää ja täysin turhauttavaa puuhaa. Tosin tajusin asian tyyliin eilen, mutta silti. En käsitä, miten se oikein tapahtuu, mua on äitini taholta loukattu niin hirveästi elämäni aikana, että minulla tuskin on omaa persoonaa.
Olen elänyt tehden miestäni onnelliseksi vastahankaisesti, mutta mieheni tekee paljon jotta mä voisin hyvin. Siksi koen saaneenikin jotain. Mutta en silti saavuta onnellisuutta, koska äitini on kohdellut minua musertavan ilkeästi eikä minulle ole minää.
Ei mieheni tiedä. Hän ei sulattaisi tällaista.
Etkö juuri itse vastannut kysymykseesi? Josomasta mielestäsi "et uskalla elää ja OLLA ONNELLINEN", niin vastaus on selvä. Et ole onnellinen nyt, ajattelet olevasi toisen miehen kanssa. Kyllä noin pitkä salasuhde jo kertoo, että et kunnioita miestäsi ja perhettäsi... Eroa.