Onko sinua koulukiusattu?

Kiusattiin. Piti keksiä kiusaajan heikko kohta niin loppui. Sanoisin, että jo silloin tiesin, että teissä kiusaajissa on se ongelma.

Jes hyvä sinä :) kiitoksia viestistä!

Tavallaan kyllä. Opettajatkin kiusasivat tietynlaisella käytöksellä. Olen oikeastaan vasta viime aikoina kouluaikoja muistellessa ruvennut ajattelemaan että itseasiassa olin kiusattu, syrjitty. Minulla oli kuitenkin vahva sisäinen maailma ja pärjäsin koulussa hyvin. Ehkä en siksi edes oikein huomannut kiusaamista.

Kiusattiin 3-6 luokalla. Kiusaaminen oli nimittelyä ja hakkaamista. Koulumatkoilla sai juosta/ajaa pyörällä tuhatta ja sataa karkuun, ettei kiusaajat sais kiinni. En tiedä mitä olisivat tehneet jos olisivat saaneet kiinni.Kiusaajat olivat isompia poikia, minä pieni ja hiljainen tyttö. En tiedä mitä sanoisin jos nyt näkisin. Toivon heille kaikkea pahaa....

Kyllä kousattiin, loppui kun päsin koulusta, jatkui tosin seuraavassa. Totta vitussa vaikuttaa, tuhosi itsetunnon viimisetkin rippeet, ystäviä ei ole eikä tukiverkkoa. Teini tytön elämä yksin kotona. Jäin paitsi ksikesta kivasta kun jätettiin kylmästi ulkopuolelle ja pilkattiin. Kyllä nyt jo 36 on ihan ok, mieskin läyty ensimmäisen kerran 2 vuottaja naimisi menemme tässä kuussa ja lapsi on. Tilauksessa:) mutta olisin tämän kaiken halunnut jo paljon nuorempana, mutta kiusaamisesta aiheutunut kiltin tytön syndrooma teki sen mahdottomaksi, miehet kun eivät halunneet seurustella liian kiltin tytön kanssa. No nykyiseni haluaa onneksi. Heille kaikille haluaisin haistatta vSin pitkän vitun.

Kiusattiin peruskoulu ja lukio. Se loppui siihen kun menin yliopistoon toiseen kaupunkiin, eikä niitä tyyppejä enää sen jälkeen nähnyt.

kiusaaminen teki minusta varovaisen ja epäluuloisen, etäiseltä ja kylmältä vaikuttavan ihmisen. Pikäksi aikaa myös hyvin epävarman ja pelokkaan, mutta kun sitä sitten oli pakko karistautua irti, se olikin niin tehoasta, että nykyään tiedän, mitä haluan enkä piittaa kuin hyvin harvojen valittujen mielipiteistä.

kiusaajilleni minulla ei ole tarvetta sanoa yhtään mitään.

Minua kiusattiin, koska olin uskovasta perheestä. Kiusaaminen oli törkeää ja rankkaa. En osannut puolustautua, koska olin kiltti ja rauhallinen lapsi (n. 11-13 v). Kiusaaminen kesti parisen vuotta, paheni kohti loppua. Kiusaamisen jälkeen aloin pelkäämään ihmisiä, ja olin hoidossa psykiatrisella klinikalla noin puoli vuotta. En vihaa kiusaajiani, mutta en voi kieltää sen suurta negatiivista vaikutusta. Oikeasti en tiedä mitä sanoisin, jos kohtaisin kiusaajani tänä päivänä. En ihmettelisi, vaikka sanoisin taas hyväuskoisesti "Terve, mitä kuuluu? Muistatko mut?" Ja jälkeen päin taas saisin katua omaa hyväuskoisuuttani.

Niin kauan kiusattiin, kunnes hakkasin 2 pahinta kiusaajaa.

6.luokalla jätettiin ulos porukasta. Esim kun piti kulkea parijonossa, kukaan ei suostunut parikseni, ja kun yksi toinenkin jäi parittomaksi, hän käveli vieressäni mutta sanoi ettei ole parini. Tätä ennen samojen luokkakavereiden kanssa olin ihan kuulunut joukkoon ja minulla oli kavereita. En vieläkään tiedä, miksi kaikki yhtäkkiä muuttui. Onneksi kuuluin useampaan harrastusjoukkoon, ja minulla oli kavereita niissä. Yksi pelastava juttu oli myös se, että harrastuksessa oli poika, joka oli hirmu ihastunut minuun. Siitä sain jotenkin sellaista positiivista fiilistä, etten ole ihan arvoton ja kamala. Kutosen ja seiskan välissä päätin, että nyt tilanne muuttuu, ja laadin strategian että kampean sen luokkalaistytön kaveriksi, jolla ei ollut parasta kaveria luokalla. Panostin myös kovisrooliin. Pikkuhiljaa pääsin taas kuvioihin.

Vuoteni kiusaamisen kohteena oli ihan kasvattava. Ymmärrän nyt paremmin, miten joukon ulkopuolelle jääminen satuttaa. Työpaikoilla en koskaan hyljeksi ketään, enkä lähde paskanjauhantaan mukaan. Joku pahemmin kiusattu ei pidä tuollaista varmaan juuri minään, vaikka aikanaan se oli minulle todella ahdistavaa. Kiusaajistani ajattelen, että he olivat typeriä laumasieluisia teinejä. Moni halusi varmaan vaan kuulua joukkoon, ja minun kanssani hengaaminen olisi vaarantanut oman aseman.

Kiusattiin jonkin verran ala-asteella. Se kuitenkin loppui kuin seinään, sillä minusta kasvoi pisin kaveri meidän luokalla. Koen, että kiusatuksi joutuminen on tehnyt minusta paremman, empaattisemman ihmisen. M21

Mua ei ole koskaan kiusattu ja todella ihmettelen sitä (olen oikeasti ihan helvetin ruma). Luulen, että se johtuu siitä, että mulla oli aina "suosittuja" kavereita niin mua ei uskallettu kiusata.

Lähes koko peruskouluaika. Kuristamista, lyömistä, nettikiusaamista, vainoamista, mustamaalaamista, päälleajoyrityksiä, päällekäymistä... Vihaan ihmisiä, enkä ole sosiaalinen. Olen myös ollut vuosikymmeniä masentunut.

Kyllä ja ei. Onnistuin tulemaan kiusatuksi ainoastaan koulumatkoilla, ja silloinkin eri koulun porukan toimesta. En todellakaan tajua miksi, mutta bussiin jolla minä tulin koulusta nousi puolimatkassa toisen koulun ihmisiä, joista pari otti tavakseen haukkua ulkonäköäni, esittää omituisia näkemyksiään siitä millainen olen, viedä pipoani tms. En tuntenut heitä mistään muualta, eli siis en tuntenut ollenkaan - he vain katsoivat asiakseen ruveta nokkimaan. Tätä kesti ehkä pari vuotta.

En tiedä vaikuttiko tämä elämääni jotenkin enemmänkin, silloin aikanaan se oli tietysti tosi epämiellyttävää. Minulla on ihan ok itsetunto, mikä onkin sikäli tarpeen että vastaavia urpoja on kyllä aikuisissakin yllättävän paljon. Varsinkin nuorena ja nättinä sai kuunnella ties mitä perseilyä kännisiltä miehiltä.

Mua alettiin kiusaamaan kun 7. Luokalla juuri vähän sen jälkeen kun isäni kuoli, eli ajankohta ei olisi voinut olla huonompi. Yritin itsemurhaa, viiltelin, rupesin käyttämään huumeita ja alkoholia. Yhdeksännellä oli jo pakko vaihtaa koulua, luokanvaihto ei auttanut. Uudessa koulussakin kiusaaminen jatkui hieman erilaisen tyylini takia. Käytin vaan enemmän ja enemmän huumeita sekä alkoholia. Sairastin syömishäiriönkin. Amiksessa kiusattiin myös ja lopetin koulun, sitten syrjäydyin. Tällä hetkellä olen erittäin ahdistunut, mulla on vaikea masennus sekä todella paha paniikkihäiriö. Olen juuri saanut lopetettua sekakäytön. Oloni rupeaa olemaan jo parempi.. Kiusaajilleni haluan sanoa, että te teitte elämästäni helvettiä ja melkein onnistuitte tehtävässänne hitaasti tappaa mut. Olette niin säälittäviä ettette edes onnistuneet siinä vaikka olin heikoimmillani. Ja niinkuin näette ja näitte, en muuttanut itseäni kenenkään takia. Edelleenkin olen oma itseni :)

Kiusaaminen on kamala asia. Mutta tuo termi "koulukiusaaminen" nostaa niskakarvani pystyyn: miten se koulu asiaan liitty muita ympäristöjä kiinteämmin, jos sitä kiusaamista esiintyy myös koulumatkoilla, vapaa-ajalla, harrastuksissa, netissä... Ja kouluajan jälkeen työpaikoilla. Kas kun työpaikkakiusaamistakin ei kutsuta koulukiusaamiseksi.

Kiusaaminen on kiusaamista, ja sitä tapahtuu myös kouluissa, kyllä. Mutta vain siitä syystä, että ne kiusaajat käyvät koulua niiden kiusattujen kanssa. Samat kiusaajat kiusaavat varmasti myös koulun ulkopuolella, eikö?

Muuten tämä niin haittaisi, mutta jotenkin tuntuu, että ne kiusaajat pakenevat sen koulun suojiin: "En mä kiusais, mutta kun se koulu..."

[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 23:37"]Mua alettiin kiusaamaan kun 7. Luokalla juuri vähän sen jälkeen kun isäni kuoli, eli ajankohta ei olisi voinut olla huonompi. Yritin itsemurhaa, viiltelin, rupesin käyttämään huumeita ja alkoholia. Yhdeksännellä oli jo pakko vaihtaa koulua, luokanvaihto ei auttanut. Uudessa koulussakin kiusaaminen jatkui hieman erilaisen tyylini takia. Käytin vaan enemmän ja enemmän huumeita sekä alkoholia. Sairastin syömishäiriönkin. Amiksessa kiusattiin myös ja lopetin koulun, sitten syrjäydyin. Tällä hetkellä olen erittäin ahdistunut, mulla on vaikea masennus sekä todella paha paniikkihäiriö. Olen juuri saanut lopetettua sekakäytön. Oloni rupeaa olemaan jo parempi.. Kiusaajilleni haluan sanoa, että te teitte elämästäni helvettiä ja melkein onnistuitte tehtävässänne hitaasti tappaa mut. Olette niin säälittäviä ettette edes onnistuneet siinä vaikka olin heikoimmillani. Ja niinkuin näette ja näitte, en muuttanut itseäni kenenkään takia. Edelleenkin olen oma itseni :)
[/quote]
Virtuaalihali sinulle! Ja onnittelut, että olet selvinnyt voittajana. <3
Tiedän miten pahalta sinusta on tuntunut.
t. samankaltaisen menneisyyden omaava

En tiedä, olen ilmeisesti sosiaalisesti hyvin tyhmä, koska kävelen porukkaan kuin porukkaan ja sanon moi, kuuntelen mitä he juttelevat ja kohta olen joko jutussa mukana tai ajattelen onpas outoa juttua ja yritän hipsiä huomaamatta pois. Lapsesta asti olen ollut samanlainen, olin pitkään ainut lapsi ja vanhempieni mielestä jotain ylivertaisen ihmeellistä, tästä johtuen uskon osittain vieläkin olevani jotain spesiaalia, toki järkeni sanoo että en kovin ihmeellinen ole, mutta se rajaton itsevarmuus.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 23:33"]

Lähes koko peruskouluaika. Kuristamista, lyömistä, nettikiusaamista, vainoamista, mustamaalaamista, päälleajoyrityksiä, päällekäymistä... Vihaan ihmisiä, enkä ole sosiaalinen. Olen myös ollut vuosikymmeniä masentunut.

[/quote]

Vuosikymmeniä sitten ei ollut edes nettiä, jossa kiusata.

17. Kiitos paljon, oikeasti! Haleja ja jaksamista myös sinulle! Me ollaan voittajia :)

[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 23:45"]

En tiedä, olen ilmeisesti sosiaalisesti hyvin tyhmä, koska kävelen porukkaan kuin porukkaan ja sanon moi, kuuntelen mitä he juttelevat ja kohta olen joko jutussa mukana tai ajattelen onpas outoa juttua ja yritän hipsiä huomaamatta pois. Lapsesta asti olen ollut samanlainen, olin pitkään ainut lapsi ja vanhempieni mielestä jotain ylivertaisen ihmeellistä, tästä johtuen uskon osittain vieläkin olevani jotain spesiaalia, toki järkeni sanoo että en kovin ihmeellinen ole, mutta se rajaton itsevarmuus.

[/quote]

Osa sosiaalisista "säännöistä" on äärettömän typeriä. Maailma on täynnä kaikenlaisia nokkimisjärjestyksiä, joille ei ole olemassa mitään järjellistä perustetta. Niinpä potkaisen perseelle ihan ketä huvittaa ja se näkyy vituttavan niitä, jotka ovat jollakin pelleilyllä sen säälittävän "asemansa" hankkineet.

Pitää muistaa, että polveudumma apinoista ja sosiaalinen käyttäytymisemme on nykyään se osa meitä, joka eniten muistuttaa menneisyydestä.