Haluan lapsen NYT, mutta mies ei suostu
Mitä tehdä? Mieheni ei suostu lapsen tekoon. Olemme olleet yhdessä 5v ja minusta olisi jo aika tehdä lapsu. Mies haluaisi vielä odottaa muutaman vuoden. Minä taas haluan lapsen nyt! Tuntuu, että mä räjähdän, jos en raskaudu. Olen yrittänyt maanitella ja puhua ympäri. Olen myös yrittänyt vietellä miestä kun se on väsynyt,mutta aina se muistaa sen v*un kondomin.
Eroaminen ei tule kyseeseen, koska muuten mies on täydellinen enkä todellakaan ala "kouluttamaan" enää toista.
Kommentit (27)
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 20:30"]
Fiksu mies, tietää mitä tahtoo. Minäkin tiesin eli lapsettoman tulevaisuuden ja välttelinkin seksiä naiseni kanssa otollisina aikoina.
Sitten eräänä kesäisenä viikonloppuna olimme juhlimassa tuttavien mökillä jossa tuli otettua varsin rankasti. Aamyöstä sitten kännissäni huomasin panevani eläimellisesti naistani joka oli ihan innoissaan ja todella aktiivsesti mukana. Seuraava päivänä kävikin ilmi miksi olin suorastaan nymfomaanin käsittelyssä, eli ns otollinen hetki suvunjatkamisen kannalta. Ja siitähän se sitten napsahti kerrasta. 9 kk myöhemmin olin "onnellinen" isi, ja nyt 11 vuotta edelleen helvetin katkera tuosta tempusta. Kimpassa ollaan edelleen, mutta vain lasten takia. Ai miksikö toinenkin lapsi? No samaan "konkurssiin" piti tehdä sitten toinen kaveriksi tuolle ekalle, jota en halunnutkaan alkujaan.
Tässä sitä sitten eletään keskiluokkaisen miehen "unelmaelämää" kaikkine akkainlehtien kliseineen joita rouva seuraa orjallisesti. Aivan kuin katsoisi jotain helvetin surkeaa draamakomediaa johon minut on kirjoitettu vasten tahtoani merkittävään sivuosaan (maksajaksi ainakin). Poika (nuorempi) skitsoilee kun alkanut vaistota etten niin välitä jälkikasvusta, tyttö vanhempana jostain syystä on sokea tuolle asialle. Koko ajan kerään rohkeutta lähteä omilleni ja jättää tämä paskapainajainen taakseni.
Lyhyesti: jos miehesi ei halua lapsia, niin vaihda miestä. Ainoastaan toiselle miehelle paksuksi hankkiutuminen on paskempi temppu kuin teettää miehellä väkisin lapsi, tämän tahtoa vasten.
[/quote]
Itse olet soppasi keittänyt. Ryystä nyt vain kiltisti.
t. velamies
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:19"]

Eiköhän sopan keittänyt se pimpillään ajatteleva lisääntymiskone, joka käytti miestä hyväkseen. Kyllä humalaan juomiseen pitäisi olla silloin tällöin oikeus ja mahdollisuus ilman että tulee heti lähimmäistensä hyväksikäyttämäksi :(
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:28"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:19"]

Miksi kyseinen mies oli yhdessä lapsia haluavan naisen kanssa? Oikein piti vältellä seksiä otollisina aikoina. Hah.
Ap voi hyvin odotella vielä 6 vuotta ja yrittää nauttia monipuolisesti elämästään sillä aikaa.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:28"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:19"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 20:30"]
Fiksu mies, tietää mitä tahtoo. Minäkin tiesin eli lapsettoman tulevaisuuden ja välttelinkin seksiä naiseni kanssa otollisina aikoina.
Sitten eräänä kesäisenä viikonloppuna olimme juhlimassa tuttavien mökillä jossa tuli otettua varsin rankasti. Aamyöstä sitten kännissäni huomasin panevani eläimellisesti naistani joka oli ihan innoissaan ja todella aktiivsesti mukana. Seuraava päivänä kävikin ilmi miksi olin suorastaan nymfomaanin käsittelyssä, eli ns otollinen hetki suvunjatkamisen kannalta. Ja siitähän se sitten napsahti kerrasta. 9 kk myöhemmin olin "onnellinen" isi, ja nyt 11 vuotta edelleen helvetin katkera tuosta tempusta. Kimpassa ollaan edelleen, mutta vain lasten takia. Ai miksikö toinenkin lapsi? No samaan "konkurssiin" piti tehdä sitten toinen kaveriksi tuolle ekalle, jota en halunnutkaan alkujaan.
Tässä sitä sitten eletään keskiluokkaisen miehen "unelmaelämää" kaikkine akkainlehtien kliseineen joita rouva seuraa orjallisesti. Aivan kuin katsoisi jotain helvetin surkeaa draamakomediaa johon minut on kirjoitettu vasten tahtoani merkittävään sivuosaan (maksajaksi ainakin). Poika (nuorempi) skitsoilee kun alkanut vaistota etten niin välitä jälkikasvusta, tyttö vanhempana jostain syystä on sokea tuolle asialle. Koko ajan kerään rohkeutta lähteä omilleni ja jättää tämä paskapainajainen taakseni.
Lyhyesti: jos miehesi ei halua lapsia, niin vaihda miestä. Ainoastaan toiselle miehelle paksuksi hankkiutuminen on paskempi temppu kuin teettää miehellä väkisin lapsi, tämän tahtoa vasten.
[/quote]
Itse olet soppasi keittänyt. Ryystä nyt vain kiltisti.
t. velamies
[/quote]
Eiköhän sopan keittänyt se pimpillään ajatteleva lisääntymiskone, joka käytti miestä hyväkseen. Kyllä humalaan juomiseen pitäisi olla silloin tällöin oikeus ja mahdollisuus ilman että tulee heti lähimmäistensä hyväksikäyttämäksi :(
[/quote]
Voishan sitä vaikka päästää sen lisää tymishamjisen vapaaksi etsimään isäehdokasta.
Jos kerran pillu ei ole nuorille miehille tärkeää niin silloin ei ole myöskään raskautuminen naisille. Tämä on sitä tasa-arvoa jos mikä.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:32"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:28"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:19"] [quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 20:30"] Fiksu mies, tietää mitä tahtoo. Minäkin tiesin eli lapsettoman tulevaisuuden ja välttelinkin seksiä naiseni kanssa otollisina aikoina. Sitten eräänä kesäisenä viikonloppuna olimme juhlimassa tuttavien mökillä jossa tuli otettua varsin rankasti. Aamyöstä sitten kännissäni huomasin panevani eläimellisesti naistani joka oli ihan innoissaan ja todella aktiivsesti mukana. Seuraava päivänä kävikin ilmi miksi olin suorastaan nymfomaanin käsittelyssä, eli ns otollinen hetki suvunjatkamisen kannalta. Ja siitähän se sitten napsahti kerrasta. 9 kk myöhemmin olin "onnellinen" isi, ja nyt 11 vuotta edelleen helvetin katkera tuosta tempusta. Kimpassa ollaan edelleen, mutta vain lasten takia. Ai miksikö toinenkin lapsi? No samaan "konkurssiin" piti tehdä sitten toinen kaveriksi tuolle ekalle, jota en halunnutkaan alkujaan. Tässä sitä sitten eletään keskiluokkaisen miehen "unelmaelämää" kaikkine akkainlehtien kliseineen joita rouva seuraa orjallisesti. Aivan kuin katsoisi jotain helvetin surkeaa draamakomediaa johon minut on kirjoitettu vasten tahtoani merkittävään sivuosaan (maksajaksi ainakin). Poika (nuorempi) skitsoilee kun alkanut vaistota etten niin välitä jälkikasvusta, tyttö vanhempana jostain syystä on sokea tuolle asialle. Koko ajan kerään rohkeutta lähteä omilleni ja jättää tämä paskapainajainen taakseni. Lyhyesti: jos miehesi ei halua lapsia, niin vaihda miestä. Ainoastaan toiselle miehelle paksuksi hankkiutuminen on paskempi temppu kuin teettää miehellä väkisin lapsi, tämän tahtoa vasten. [/quote] Itse olet soppasi keittänyt. Ryystä nyt vain kiltisti. t. velamies [/quote] Eiköhän sopan keittänyt se pimpillään ajatteleva lisääntymiskone, joka käytti miestä hyväkseen. Kyllä humalaan juomiseen pitäisi olla silloin tällöin oikeus ja mahdollisuus ilman että tulee heti lähimmäistensä hyväksikäyttämäksi :( [/quote] Miksi kyseinen mies oli yhdessä lapsia haluavan naisen kanssa? Oikein piti vältellä seksiä otollisina aikoina. Hah.
[/quote]
Miksi kyseinen muija oli yhdessä lapsia haluamattoman äijän kanssa? Oikein piti huiputtaa otollisina aikoina. Hah.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:36"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:32"]

Taisi nainen saada tässä tapauksessa viimeisen naurun :D sitäpaitsi mitä huiputtamista on harrastaa seksiä kun molemmat haluavat?
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:36"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:32"] [quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:28"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:19"] [quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 20:30"] Fiksu mies, tietää mitä tahtoo. Minäkin tiesin eli lapsettoman tulevaisuuden ja välttelinkin seksiä naiseni kanssa otollisina aikoina. Sitten eräänä kesäisenä viikonloppuna olimme juhlimassa tuttavien mökillä jossa tuli otettua varsin rankasti. Aamyöstä sitten kännissäni huomasin panevani eläimellisesti naistani joka oli ihan innoissaan ja todella aktiivsesti mukana. Seuraava päivänä kävikin ilmi miksi olin suorastaan nymfomaanin käsittelyssä, eli ns otollinen hetki suvunjatkamisen kannalta. Ja siitähän se sitten napsahti kerrasta. 9 kk myöhemmin olin "onnellinen" isi, ja nyt 11 vuotta edelleen helvetin katkera tuosta tempusta. Kimpassa ollaan edelleen, mutta vain lasten takia. Ai miksikö toinenkin lapsi? No samaan "konkurssiin" piti tehdä sitten toinen kaveriksi tuolle ekalle, jota en halunnutkaan alkujaan. Tässä sitä sitten eletään keskiluokkaisen miehen "unelmaelämää" kaikkine akkainlehtien kliseineen joita rouva seuraa orjallisesti. Aivan kuin katsoisi jotain helvetin surkeaa draamakomediaa johon minut on kirjoitettu vasten tahtoani merkittävään sivuosaan (maksajaksi ainakin). Poika (nuorempi) skitsoilee kun alkanut vaistota etten niin välitä jälkikasvusta, tyttö vanhempana jostain syystä on sokea tuolle asialle. Koko ajan kerään rohkeutta lähteä omilleni ja jättää tämä paskapainajainen taakseni. Lyhyesti: jos miehesi ei halua lapsia, niin vaihda miestä. Ainoastaan toiselle miehelle paksuksi hankkiutuminen on paskempi temppu kuin teettää miehellä väkisin lapsi, tämän tahtoa vasten. [/quote] Itse olet soppasi keittänyt. Ryystä nyt vain kiltisti. t. velamies [/quote] Eiköhän sopan keittänyt se pimpillään ajatteleva lisääntymiskone, joka käytti miestä hyväkseen. Kyllä humalaan juomiseen pitäisi olla silloin tällöin oikeus ja mahdollisuus ilman että tulee heti lähimmäistensä hyväksikäyttämäksi :( [/quote] Miksi kyseinen mies oli yhdessä lapsia haluavan naisen kanssa? Oikein piti vältellä seksiä otollisina aikoina. Hah. [/quote] Miksi kyseinen muija oli yhdessä lapsia haluamattoman äijän kanssa? Oikein piti huiputtaa otollisina aikoina. Hah. [/quote] Taisi nainen saada tässä tapauksessa viimeisen naurun :D sitäpaitsi mitä huiputtamista on harrastaa seksiä kun molemmat haluavat?
[/quote]
Mitä huiputtamista on harrastaa seksiä kun molemmat haluavat sitä eri syistä? :D Et ymmärrä mitä eroa on haluta seksiä tai haluta kakaraa. Vahinkohan tämä ei ollut akalle.
Meillä oli samanlainen tilanne jokunen vuosi sitten, ap. Mies kyllä halusi lapsia, muttei "vielä". Olin ihan murtunut, ilmeisesti olin hedelmällisesti huipussani tuolloin 24-vuotiaana, mies oli 30. Se lapsenkaipuu oli hurjaa ja vauvakuume todella kova. Juttelimme miehen kanssa asiasta paljon ja lopulta hän kerran halusi panna paljaalla. Ja olin kertalaakista heti paksuna. :) Mies oli heti ihan onnessaan ja on edelleen, kun lapsemme on 3. Mies olisi heti halunnut toisen lapsen, mutta siinä menikin vähän pidempään sitten. Nyt olen raskaana. :) Tsemppiä ap, älä painosta miestäsi, mutta puhukaa asiat selväksi! Haluaako mies joskus lapsia ja milloin? Pitäisikö hänen mielestään olla esim. oma talo ja opiskelut valmiina ennen lapsia? Sopikaa joku aikaraja jolloin alatte yrittää, esim. vuoden tai kahden päästä? Kovin pitkään ei kannata lykätä, naisen hedelmälöisyys alkaa laskea 30-vuotiaana ja silloin voi olla vaikeampi raskautua.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:55"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:36"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:32"] [quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:28"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:19"] [quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 20:30"] Fiksu mies, tietää mitä tahtoo. Minäkin tiesin eli lapsettoman tulevaisuuden ja välttelinkin seksiä naiseni kanssa otollisina aikoina. Sitten eräänä kesäisenä viikonloppuna olimme juhlimassa tuttavien mökillä jossa tuli otettua varsin rankasti. Aamyöstä sitten kännissäni huomasin panevani eläimellisesti naistani joka oli ihan innoissaan ja todella aktiivsesti mukana. Seuraava päivänä kävikin ilmi miksi olin suorastaan nymfomaanin käsittelyssä, eli ns otollinen hetki suvunjatkamisen kannalta. Ja siitähän se sitten napsahti kerrasta. 9 kk myöhemmin olin "onnellinen" isi, ja nyt 11 vuotta edelleen helvetin katkera tuosta tempusta. Kimpassa ollaan edelleen, mutta vain lasten takia. Ai miksikö toinenkin lapsi? No samaan "konkurssiin" piti tehdä sitten toinen kaveriksi tuolle ekalle, jota en halunnutkaan alkujaan. Tässä sitä sitten eletään keskiluokkaisen miehen "unelmaelämää" kaikkine akkainlehtien kliseineen joita rouva seuraa orjallisesti. Aivan kuin katsoisi jotain helvetin surkeaa draamakomediaa johon minut on kirjoitettu vasten tahtoani merkittävään sivuosaan (maksajaksi ainakin). Poika (nuorempi) skitsoilee kun alkanut vaistota etten niin välitä jälkikasvusta, tyttö vanhempana jostain syystä on sokea tuolle asialle. Koko ajan kerään rohkeutta lähteä omilleni ja jättää tämä paskapainajainen taakseni. Lyhyesti: jos miehesi ei halua lapsia, niin vaihda miestä. Ainoastaan toiselle miehelle paksuksi hankkiutuminen on paskempi temppu kuin teettää miehellä väkisin lapsi, tämän tahtoa vasten. [/quote] Itse olet soppasi keittänyt. Ryystä nyt vain kiltisti. t. velamies [/quote] Eiköhän sopan keittänyt se pimpillään ajatteleva lisääntymiskone, joka käytti miestä hyväkseen. Kyllä humalaan juomiseen pitäisi olla silloin tällöin oikeus ja mahdollisuus ilman että tulee heti lähimmäistensä hyväksikäyttämäksi :( [/quote] Miksi kyseinen mies oli yhdessä lapsia haluavan naisen kanssa? Oikein piti vältellä seksiä otollisina aikoina. Hah. [/quote] Miksi kyseinen muija oli yhdessä lapsia haluamattoman äijän kanssa? Oikein piti huiputtaa otollisina aikoina. Hah. [/quote] Taisi nainen saada tässä tapauksessa viimeisen naurun :D sitäpaitsi mitä huiputtamista on harrastaa seksiä kun molemmat haluavat?
[/quote]
Mitä huiputtamista on harrastaa seksiä kun molemmat haluavat sitä eri syistä? :D Et ymmärrä mitä eroa on haluta seksiä tai haluta kakaraa. Vahinkohan tämä ei ollut akalle.
[/quote]
Jos mies tiesi naisen haluavan lasta, en ymmärrä miten kyse voisi olla huiputtamisesta.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:57"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:55"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:40"] [quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:36"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:32"] [quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:28"][quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 21:19"] [quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 20:30"] Fiksu mies, tietää mitä tahtoo. Minäkin tiesin eli lapsettoman tulevaisuuden ja välttelinkin seksiä naiseni kanssa otollisina aikoina. Sitten eräänä kesäisenä viikonloppuna olimme juhlimassa tuttavien mökillä jossa tuli otettua varsin rankasti. Aamyöstä sitten kännissäni huomasin panevani eläimellisesti naistani joka oli ihan innoissaan ja todella aktiivsesti mukana. Seuraava päivänä kävikin ilmi miksi olin suorastaan nymfomaanin käsittelyssä, eli ns otollinen hetki suvunjatkamisen kannalta. Ja siitähän se sitten napsahti kerrasta. 9 kk myöhemmin olin "onnellinen" isi, ja nyt 11 vuotta edelleen helvetin katkera tuosta tempusta. Kimpassa ollaan edelleen, mutta vain lasten takia. Ai miksikö toinenkin lapsi? No samaan "konkurssiin" piti tehdä sitten toinen kaveriksi tuolle ekalle, jota en halunnutkaan alkujaan. Tässä sitä sitten eletään keskiluokkaisen miehen "unelmaelämää" kaikkine akkainlehtien kliseineen joita rouva seuraa orjallisesti. Aivan kuin katsoisi jotain helvetin surkeaa draamakomediaa johon minut on kirjoitettu vasten tahtoani merkittävään sivuosaan (maksajaksi ainakin). Poika (nuorempi) skitsoilee kun alkanut vaistota etten niin välitä jälkikasvusta, tyttö vanhempana jostain syystä on sokea tuolle asialle. Koko ajan kerään rohkeutta lähteä omilleni ja jättää tämä paskapainajainen taakseni. Lyhyesti: jos miehesi ei halua lapsia, niin vaihda miestä. Ainoastaan toiselle miehelle paksuksi hankkiutuminen on paskempi temppu kuin teettää miehellä väkisin lapsi, tämän tahtoa vasten. [/quote] Itse olet soppasi keittänyt. Ryystä nyt vain kiltisti. t. velamies [/quote] Eiköhän sopan keittänyt se pimpillään ajatteleva lisääntymiskone, joka käytti miestä hyväkseen. Kyllä humalaan juomiseen pitäisi olla silloin tällöin oikeus ja mahdollisuus ilman että tulee heti lähimmäistensä hyväksikäyttämäksi :( [/quote] Miksi kyseinen mies oli yhdessä lapsia haluavan naisen kanssa? Oikein piti vältellä seksiä otollisina aikoina. Hah. [/quote] Miksi kyseinen muija oli yhdessä lapsia haluamattoman äijän kanssa? Oikein piti huiputtaa otollisina aikoina. Hah. [/quote] Taisi nainen saada tässä tapauksessa viimeisen naurun :D sitäpaitsi mitä huiputtamista on harrastaa seksiä kun molemmat haluavat? [/quote] Mitä huiputtamista on harrastaa seksiä kun molemmat haluavat sitä eri syistä? :D Et ymmärrä mitä eroa on haluta seksiä tai haluta kakaraa. Vahinkohan tämä ei ollut akalle. [/quote] Jos mies tiesi naisen haluavan lasta, en ymmärrä miten kyse voisi olla huiputtamisesta.
[/quote]
Jos ämmä tiesi ettei mies halua lasta, en ymmärrä miten kyse ei voisi olla huiputtamisesta.
Mieti AP kumpi on mukavampaa: tulla raskaaksi niin, että molemmat iloitsevat positiivisesta raskaustestistä vai niin, että toinen tuntee olonsa luhistuneeksi, petetyksi ja ahdistuneeksi, eikä pysty iloitsemaan raskaudesta ainakaan alkuun. Haluatko, että raskauden alkuvaiheesta jää paskat muistot miehelle ja siitä syystä myös sinulle? Haluatko kertoa tulevalle lapsellesi, että isäsi ei olisi edes halunnut sinua?
Minkä ikäisiä olette?
Mulla oli vähän sama tilanne päälle vuosi sitten. Mies ehdotti ensin, että odotellaan vielä muutama vuosi. Mulla on kuitenkin ikää kohta 30v ja mieskin sen vihdoin tajusi, ettei kannata enää kovin kauaa odotella. Raskautumisen kanssa ei ollut ongelmia, mutta sainkin sitten pari keskenmenoa peräkkäin. Mikään ei ole itestään selvää.
Ei kannata painostaa, vaan antaa miehen itse miettiä asiaa.
Kuinka vanha olet, ap? Muutama vuosi voi olla ihan ok, jos olette melko nuoria vielä. Niistä kannattaa tehdä hyviä. Ja voit valmistautua äitiytee hankkimalla hyyvän kunnon, sopivan asunnon jne.
Olen 24, mies 26. En haluaisi odottaa liian pitkään...
Et voi oikeastaan tehdä mitään muuta kuin odottaa.
Ymmärrän tuskasi, koska meillä oli samanlaista. Oli raskasta kun toinen ei halunnut edes yrittää ja samaan aikaan läheisille syntyi lapsia. Meillä auttoi aika.
Ehkä kannattaa lopettaa asiasta jankuttaminen ja antaa miehelle aikaa sulatella asiaa. Älä nyt vaan mitään kepulikonsteja edes mieti, koska parisuhde perustuu luottamukseen. Pikkulapsiaikana parisuhde saattaa muutenkin joutua koetukselle, joten tuollainen huijaus ei ainakaan siinä kohtaa auta asiaa.
Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2015 klo 20:30"]Fiksu mies, tietää mitä tahtoo. Minäkin tiesin eli lapsettoman tulevaisuuden ja välttelinkin seksiä naiseni kanssa otollisina aikoina. Sitten eräänä kesäisenä viikonloppuna olimme juhlimassa tuttavien mökillä jossa tuli otettua varsin rankasti. Aamyöstä sitten kännissäni huomasin panevani eläimellisesti naistani joka oli ihan innoissaan ja todella aktiivsesti mukana. Seuraava päivänä kävikin ilmi miksi olin suorastaan nymfomaanin käsittelyssä, eli ns otollinen hetki suvunjatkamisen kannalta. Ja siitähän se sitten napsahti kerrasta. 9 kk myöhemmin olin "onnellinen" isi, ja nyt 11 vuotta edelleen helvetin katkera tuosta tempusta. Kimpassa ollaan edelleen, mutta vain lasten takia. Ai miksikö toinenkin lapsi? No samaan "konkurssiin" piti tehdä sitten toinen kaveriksi tuolle ekalle, jota en halunnutkaan alkujaan. Tässä sitä sitten eletään keskiluokkaisen miehen "unelmaelämää" kaikkine akkainlehtien kliseineen joita rouva seuraa orjallisesti. Aivan kuin katsoisi jotain helvetin surkeaa draamakomediaa johon minut on kirjoitettu vasten tahtoani merkittävään sivuosaan (maksajaksi ainakin). Poika (nuorempi) skitsoilee kun alkanut vaistota etten niin välitä jälkikasvusta, tyttö vanhempana jostain syystä on sokea tuolle asialle. Koko ajan kerään rohkeutta lähteä omilleni ja jättää tämä paskapainajainen taakseni. Lyhyesti: jos miehesi ei halua lapsia, niin vaihda miestä. Ainoastaan toiselle miehelle paksuksi hankkiutuminen on paskempi temppu kuin teettää miehellä väkisin lapsi, tämän tahtoa vasten. [/quote] Vittu mikä mulkku sä olet. Yök.
[/quote]
En kirjoittanut lainaamaasi tekstiä mutta olen täysin samaa mieltä sen kirjoittajan kanssa. Mikä tämä sinun vajakki komenttisi on...?