Lue keskustelun säännöt.
Kuvittelitko penkkareissa, että sinulla on kaikki elämän avaimet käsissäsi?
13.02.2015 |
Kuvittelitko penkkareissa, että sinulla on kaikki elämän avaimet käsissäsi ja taivas pelkästään rajana kaikelle? Tavallaan, että tietää kaiken elämästä. Suuria suunnitelmia ja unelmia. Itselläni oli vähän sellaiset ajatukset. Penkkareiden jälkeen arjen ja lukuloman koittaessa pahimmat luulot menestyksestä karisivat ja viimeiset rippeet tulevina vuosina, kun yritin hakea opiskelemaan epäonnituminen toisensa jälkeen.
Kommentit (6)
Ei se mitään kuvitelmaa ollut. Tiesin silloin, mitä haluan, ja nyt olen saavuttanut sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmän pelotti muuttaa pois kotipaikkakunnalta ja lähteä omilleen tulevana syksynä. Elämä oli niin kivaa ja turvallista ollut koko kouluajan pienessä kunnassa.
Ei ollut mitään kuvitelmia. Ajattelin että haen opiskelemaan, kuten hainkin muttei sen enempää.
En minä ajatellut mitään, muuta kuin ehkä korkeintaan minne mennä jatkoille. Muistan kyllä penkkariajelun yhtenä elämäni kohokohdista, se oli huippuhienoa. Olin ollut vaikeasti masentunut vuosia, enkä oikein uskonut että koskaan saan lakkia. Ja tuossa vaiheessahan kirjoitukset olivat vielä edessä. Se tunne, kun tulin viimeisistä kirjoituksista ulos, oli jotenkin kauhea. Takki oli täysin tyhjä ja olin vuosikausia edennyt pelkästään kirjoituksia kohti, enkä suunnitellut mitään sen jälkeen. Pääsin kuitenkin yliopistoon seuraavana syksynä ja nyt olen maisteri. On kiva katsella penkkareita, kun muistaa sen tunteen.
Oli enemmän tai vähemmän varma opiskelupaikka (koska matemaattis-luonnontieteelliseen on niin helppo päästä) jo aiemmin kirjoittamieni matikan ja fysiikan perusteella, joten en stressannut sen kummemmin :) en kyllä tuntenut mitään isompaa voitonriemua silloin, sen sijaan tunsin sitä kyllä kun sain tietää syksyn YO-arvosanani :)
En penkkareissa mutta lakkiaispäivänä kyllä. Ja olihan se: kesällä tapasin tulevan mieheni, syksyllä aloitin yliopistossa ja muutin Helsinkiin.
Enemmän nyt vajaat 40-vuotiaana on alkanut miettimään miksen ole urallani vielä pidemmällä, tuntuu et miehet menee "ohi". En mä katkera ole, kunhan tuumiskelen.
Ja nyt tää tunnollinen nainen syventyy töihinsä:-)