Olenko huono äiti, jos en viihdy lomalla?
Äitiysloma ja vanhempainvapaa ovat tuntuneet koko ajan lähinnä ahdistavilta, vaikka lapsi onkin ihana ja todella rakas. En vaan viihdy yhtään näillä lomilla vaan kaipaan arkeeni rutiinia, velvotteita, sitä tunnetta että viikonloppu on oikeasti viikonloppu. Kaipaan haasteita, aikuisten seuraa, aivojeni käyttöä, erilaista tekemistä. Koen olevani jopa masentunut kun päivät toistaa samaa kaavaa olematta kuitenkaan mitenkään sisällöltään aktiivisia. Vaikka touhuan lapsen kanssa ja käymme erinäisissä vauvaharrastuksissa, ei se täytä kaipuutani tehdä jotain oikeasti itseäni miellyttävää. Samalla tulee vähän syyllinen olo näistä tunteista, moni kaverini kun tuntuu nauttivan lapsen kanssa kotona olemisesta täysin rinnoin.
Vanhempainvapaani päättyy vuodenvaihteessa ja olen jo ajatellut palaavani opiskelemaan silloin. Lapsi ei menisi varsinaisesti päivähoitoon vaan isovanhempien luokse (eivät ole enää töissä).
Onko muita, jotka tunsivat samoin? Tuntuiko töihinpaluu hyvältä ratkaisulta?
Kommentit (5)
Itse jo ennen äitiysloman alkua manasin kotonaoloa, jäinkin äitiyslomalle vasta laskettuna aikana. Toki vauvan kanssa on ollut ihanaa, on ollut mahtavaa seurata hänen kehitystään ja olen oppinut itsestänikin enemmän kuin koskaan aiemmin. Toisaalta ehkä tylsyydentunnetta lisää se, että vauva on käsittämättömän helppo, jos näin voi sanoa. En siis koe olevani väsynyt tai uupunut vaan päinvastoin, täynnä tarmoa. Myös tylsistymistäni ehkä lisää se, että olen yksinhuoltaja eli arki rakentuu pääosin vain vauvan seurasta, toki myös ystäviä tapaan mutta Se Jokin puuttuu.
Älkääkä ymmärtäkö väärin, tuo pieni otus on elämäni valo enkä missään nimessä koe, että hän on minuuteni tiellä, ehkä siksikin poden syyllisyyttä kun en vain osaa nauttia siitä kotona olemisesta. Tuo on hyvä pointti, että lapsen kasvaessa siitäkin saa varmasti aivan eri tavalla irti, uskon näin tosiaan olevan.
Ajatukset vaan risteilevät ja mieli on vaihtoehtoja täynnä. Vielä on hetki aikaa miettiä...
Lisää mielipiteitäkin voisin lukea :) -ap
Et ole huono äiti, kyllä lapsen hoito on välillä aikamoista touhua. muista ottaa itsellesi omaa aikaa ettei pää hajoa. Itselläni todettiin jonkin aikaa sitten synnytyksen jälkeinen masennus ja vasta tän diagnoosin jälkeen olen ottanut itselleni aikaa ja relannut välillä. Kunhan tästä selviän (ilman miestäni en selviäisi) kaipaan varmasti työelämään takaisin, silloin jaksaisin paremmin kun elämässä on muutakin kuin kakkavaippojen vaihto.
Saan kyllä omaakin aikaa tarvittaessa, eli siinä mielessä en ole ahdingossa. Vauva viettää myös aikaa isänsä kanssa, olemme joko koko perhe yhdessä tai vauva ja isä kaksin, mutta toki nämä ovat vain hetkiä, pieniä sellaisia pääasiallisen arjen keskellä. -ap
Míkä sua estää käyttämästä aivojasi tai hakeutumadta myös aikuisten seuraan? Kyllä mä äitiyslomalla luin ja opiskelinkin, kertasin saksaa ja matkustelin. Kerrankin oli aikaa käydä tapaamassa sukulaisia, reissata ulkomailla yms. Vauvan kanssa se sujui erinomaisesti. Kokeilin toki ekaksi vauvan kanssa lentoa kotimaassa, ja kun sujui hienosti, niin sit mentiin kauemma. Kerran mies pääsi mukaan, mutta muutoin ilman. Ja kierrsin vauvan kanssa museoita, näyttelyitä ja muita paikkoja, johon ei normaalisti aika riittänyt. Ei nyt jokapäivä tartte olla tukka putkella menossa, mutta niin, ettei tylsistynyt.
Minä päätin etukäteen olla kaksi vuotta pois töistä, kun lapsi syntyisi. Kerrankin saisi ihan luvan kanssa olla pois oravanpyörästä ja hengähtää. Kun äitiysloma loppui ja vanhempainvapaa alkoi, olin jo täysin kyrsiintynyt kotona olemiseen. Nyt on tätä "kotoilua" edessä vielä puoli vuotta. Päivät rullaavat rutiinillaan eteenpäin hissukseen.
Se on kyllä mukavaa, että kasvaessaan lapsi ottaa kontaktia yhä enemmän, ja vaikkei hän vielä puhukaan, hän osaa esittää tahtonsa ja mielipiteensä kyllä selvästi. Leikkiminen ja ulkoilu on ihan erilaista kuin silloin vauva-aikaan. Tässä vaiheessa tästä kotona olemisesta saa jo jotain irtikin, kun on oikeasti toisen persoonan kanssa eikä vain jonkin omituisen rasittavan pötkäleen.