Kun eduskuntavaalien jälkeen muododtetaan uusi hallitus,
sosiaaliturvaa aletaan leikkaamaan kokoomuksen ja persujen aloitteesta. Persut haluavat työllisyyden ylös ja paras kannustin siihen on tukien leikkaus tai vastikkeellisuus. Ansiosidonnaisen aikaa myös lyhennetään jotta saadaan ihmiset aiemmin töihin.
Tämä koskee siis jokaikistä suomen kansalaista väristä ja koulutuksesta riippumatta. Eli niin kauan kun kansa huutelee että sosiaaliturva on ihan liian iso ja sillä saa rattaita tai jotain muuta, siihen toki kiinnitetään huomiota ja sen tasoa aletaan laskea kansan näin halutessa. Ja sitähän ei voi laskea vain ruskeilta tai keltaisilta suomalaisilta vaan sitä alennetaan ihan kaikilta kansalaisilta.
Jos minä saisin jotain tukia, olisin kyllä ihan hissukseen enkä riehuisi pitkin nettiä kaivamassa omaa kuoppaani.
Kommentit (12)
Persut ei tule olemaan hallituksessa ja toivottavasti ei myöskään nättinenät.
On paljon mahdollista, että seuraavassa hallituksessa ovat sekä persut että kepu. Minä en aio äänestää yhtäkään puoluetta, joka tässä hallituksessa on ollut. Luulen monen muunkin ajattelevan samoin.
Eli seuraavassa hallituksessa keskusta ja äärikeskusta. Sekä tietenkin rkp.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2014 klo 16:01"]
On paljon mahdollista, että seuraavassa hallituksessa ovat sekä persut että kepu. Minä en aio äänestää yhtäkään puoluetta, joka tässä hallituksessa on ollut. Luulen monen muunkin ajattelevan samoin.
[/quote]
RKP on taitavasti asemoinut itsensä vastuullisten äänestäjien apajille Nato-myönteisyydellään. On päivänselvää että mieluummin kansa katsoo RKP:ta hallituksessa ja maata Natossa, kuin persuja hallituksessa ja maata venäläisten etupiirinä.
Persut tuskin lähtevät hallitukseen tälläkään kertaa. Tulevan hallituksen muodostanevat Kokoomus ja Keskusta, tällä hetkellä arvelen että Keskustan johdolla. Mitä taas siihen sosiaaliturvaan tulee, niin sietääkin vähän leikata.
Tällä hetkellä näyttää siltä että kepu ja kok kilpailevat suurimman puolueen paikasta, sdp ja persut jännittävät kumman kannatus romahtaa. RKP tulee luultavasti olemaan suuri voittaja, koska osa sivistyskokoomuslaisista ja oikeistodemareista antaa äänensä Natolle. Jos demarit romahtavat, voi vasemmisto saada myös paljon ääniä, parhaimmillaan jopa ohittaa demarit. Se edellyttää että demareiden sivistyneistö lähtee Naton perään ja punasiipi hullaantuu vasemmistoliiton nuorista supernaisista.
Soini on jo tehnyt poliittisen itsemurhan natovastaisuudellaan. Olen aiemmin ajatellut äänestää persuja, enää en.
Seuraavalla hallituksella on järjetön urakka korjailla nykyisen koplan sekoiluja.
Vierailija kirjoitti:
Soini on jo tehnyt poliittisen itsemurhan natovastaisuudellaan. Olen aiemmin ajatellut äänestää persuja, enää en.
Ihan sellainen pikku vinkki että soini ei enää kuulu persuihin. Piti ministerin paikan vaikka menetti perustamansa puolueen. Ihan oikein jabballe.
Asia ei näytä kiinnostavan ketään.