Lue keskustelun säännöt.
Voiko biologisia lapsia vain yhtäkkiä ruveta haluamaan?
09.08.2014 |
Helppo vastaus otsikkoon tietysti on että voi, koska tottahan toki niin on monelle käynyt. Tai ehkä vuosien saatossa eikä yhtäkkisesti, mutta kuitenkin.
Pointti on nyt siinä, että jos on raskautta, synnytystä ja lapsen ja itsensä terveyttä koskevia kauhukuvia, niin miten ne voivat muka koskaan lievittyä? Itse siis pelkään ihan hirveästi mm. kaikkia terveysriskejä, joita raskaus ja synnyttäminen aiheuttaa itselleni, samoin pelkään esteettisiä vaurioita joita prosessi aiheuttaa. Lapsen (ja samalla toki oman mielenterveyteni) puolesta pelkäisin mahdollisia vammoja ja periytyviä sairauksia, esim. kansantauteja suvussani on suunnilleen kaikki. No, myönnettäköön että esteettiseltä puolelta lapsen puolesta pelkäisin myös että hänestä tulisi ruma, koska en itsekään ole mikään kaunotar.
Aika iso liuta pelkoja, ja mukaan voisi lisätä vielä monia muita, esim. oman todellisen jaksamisen pienen lapsen kanssa, mitä jos lapsesta kasvaakin inhottava ihminen (jokin vakava mielenterveysongelma), mitä jos päätyy yksinhuoltajaksi... Onko kellään lapsia hankkineella ollut näitä pelkoja näin paljon?
Kommentit (14)
Kiitos vastauksestasi nro 2! Minäkin pelkään kaikenlaista - jos jokin on vähänkin poikkeavaa, pelkään aina pahinta. Jos jokin voi mennä pieleen, niin pelkään, että sehän myös menee. Olen varma, etten ikinä tulisi selviämään elämästäni esim. vammaisen lapsen kanssa. Pelkään ehkäpä eniten (kuolemanpelon jälkeen) sitä, että tulisin katumaan päätöstäni, että toivoisin etten olisi ikinä lasta tehnyt... kamalaa! - AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lasta kannata tehdä, jos se vähääkään epäilyttää. Kun tosiaan sitä ei voi palauttaa. Elämän suurin päätös. Hienoa, että olet noin analyyttinen.
En epäile sua, mutta on niin hirveetä kattella esim kaupassa, kun vanhemmat puhuu lapsilleen niin rumasti. En voi ymmärtää miten omille rakkaille viattomille lapsille puhutaan niin rumasti. Tulee tunne, ettei ne lapset sitten kuitenkaan ole niin rakkaita heille.
Nelonen jatkaa. Kerrankin yhden äidin puhelin soi ja puhelun loputtua lapsi kysyi kuka soittaja oli. Äidin vastaus oli, että mitä vittua se sulle kuuluu. Järkyttävää.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:12"]
Ei lasta kannata tehdä, jos se vähääkään epäilyttää. Kun tosiaan sitä ei voi palauttaa. Elämän suurin päätös. Hienoa, että olet noin analyyttinen.
En epäile sua, mutta on niin hirveetä kattella esim kaupassa, kun vanhemmat puhuu lapsilleen niin rumasti. En voi ymmärtää miten omille rakkaille viattomille lapsille puhutaan niin rumasti. Tulee tunne, ettei ne lapset sitten kuitenkaan ole niin rakkaita heille.
[/quote]
Näin on, ei toki kannata, enkä minä sellaisessa elämäntilanteessa nyt olekaan kun ei ole minkäänlaista kumppaniakaan edes näköpiirissä! Ikääkin minulla on vasta 23v, ja siksi tässä kyselenkin vähän, että millaisia kokemuksia on sellaisilla äideillä, jotka peloistaan huolimatta ovat lapsia hankkineet. Että ovatko ne pelot sitten vain väistyneet vai kulkevatko ne mukana koko loppuelämän ajan. Kukaan tuskin kehtaisi myöntää, että lastenteko kaduttaa...
Mietin myös sellaista, kun nyt tosiaan sinkku olen, että voisinko ryhtyä suhteeseen sellaisen miehen kanssa, joka haluaa biologisia lapsia. Ainakin minun olisi sanottava tietenkin näistä peloistani ja siitä, että en ole varma tulenko pääsemään niistä yli. Tavallaan voisin kuvitella kuitenkin olevani hyvä äiti, jos kävisikin niin että kaikki menisi hyvin. Mutta kun pelkään tuota pahinta, niin en tiedä tulenko lopulta kuitenkaan koskaan lapsia hankkimaan. - AP
Jos suoraan sanotaan, niin ei ehkä kannata hankkia lapsia, jos se tuntuu kaikin tavoin noin hankalalta. Toivottavasti et ala kirjoittelemaan tänne sektio- ja alapäätarinoitasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:05"]
Kiitos vastauksestasi nro 2! Minäkin pelkään kaikenlaista - jos jokin on vähänkin poikkeavaa, pelkään aina pahinta. Jos jokin voi mennä pieleen, niin pelkään, että sehän myös menee. Olen varma, etten ikinä tulisi selviämään elämästäni esim. vammaisen lapsen kanssa. Pelkään ehkäpä eniten (kuolemanpelon jälkeen) sitä, että tulisin katumaan päätöstäni, että toivoisin etten olisi ikinä lasta tehnyt... kamalaa! - AP
[/quote]
Nuo pelot eivät ole ihan normaaleja. Ei lasta VOI hankkia, jos ei ole valmis ottamaan vastaan mitä sieltä tulee, eli mahdollisesti vammaisen lapsen. Kukaan, ei kukaan, voi sinulle taata tervettä lasta eikä se selviä aina raskausaikana, ei todellakaan. Toisekseen, jos epäilet että alat katua lapsen hankintaa, ei todellakaan kannata. Kaikilla on joitain pelkoja, mutta eivät ne ole noin suuria. Sinun pelkosi vaikuttavat aika erikoisilta ja on ihan totta, että hyvin pelokas ihminen ei monellakaan tapaa ole välttämättä kovin hyvä vanhempi. Esim. synnytyspelkoon liittyy juuri tuollainen yleinen pelokkuus ja pelko, ettei osaa itse synnyttää ja lapsi vaurioituu tämän vuoksi. Se sinulla varmasti on, kun olet noin epävarman pelokas. Minusta kuvailemasi pelot eivät ole vain pelkoa, vaan vaikuttavat todella pahalta epävarmuudelta. Tuo ei kuulosta normaalilta.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:25"]
Jos suoraan sanotaan, niin ei ehkä kannata hankkia lapsia, jos se tuntuu kaikin tavoin noin hankalalta. Toivottavasti et ala kirjoittelemaan tänne sektio- ja alapäätarinoitasi.
[/quote]
En ole siinä tilanteessa, että ryhtyisinkään lapsia hankkimaan, ks. edellinen vastaukseni. - AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No hei, sun iässä mulla ei ollut minkäänlaista saada lapsia. Sitten vuosien kuluttua tuli se tunne, että nyt on oikea aika.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:29"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:05"]
Kiitos vastauksestasi nro 2! Minäkin pelkään kaikenlaista - jos jokin on vähänkin poikkeavaa, pelkään aina pahinta. Jos jokin voi mennä pieleen, niin pelkään, että sehän myös menee. Olen varma, etten ikinä tulisi selviämään elämästäni esim. vammaisen lapsen kanssa. Pelkään ehkäpä eniten (kuolemanpelon jälkeen) sitä, että tulisin katumaan päätöstäni, että toivoisin etten olisi ikinä lasta tehnyt... kamalaa! - AP
[/quote]
Nuo pelot eivät ole ihan normaaleja. Ei lasta VOI hankkia, jos ei ole valmis ottamaan vastaan mitä sieltä tulee, eli mahdollisesti vammaisen lapsen. Kukaan, ei kukaan, voi sinulle taata tervettä lasta eikä se selviä aina raskausaikana, ei todellakaan. Toisekseen, jos epäilet että alat katua lapsen hankintaa, ei todellakaan kannata. Kaikilla on joitain pelkoja, mutta eivät ne ole noin suuria. Sinun pelkosi vaikuttavat aika erikoisilta ja on ihan totta, että hyvin pelokas ihminen ei monellakaan tapaa ole välttämättä kovin hyvä vanhempi. Esim. synnytyspelkoon liittyy juuri tuollainen yleinen pelokkuus ja pelko, ettei osaa itse synnyttää ja lapsi vaurioituu tämän vuoksi. Se sinulla varmasti on, kun olet noin epävarman pelokas. Minusta kuvailemasi pelot eivät ole vain pelkoa, vaan vaikuttavat todella pahalta epävarmuudelta. Tuo ei kuulosta normaalilta.
[/quote]
Tuo voi olla aivan totta, siksipä täällä kokemuksia kyselenkin, että onko kellään lapsia lopulta hankkineella oikeasti ollut näin suuria pelkoja. Minä saatan hyvinkin kuulua siihen ihmisryhmään, joka ei tule koskaan lapsia hankkimaan. - AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:30"]
No hei, sun iässä mulla ei ollut minkäänlaista saada lapsia. Sitten vuosien kuluttua tuli se tunne, että nyt on oikea aika.
[/quote]
Hei, tiedostan kyllä olevani nuori. Minä en ajattele varsinaisesti, etten koskaan ikinä missään nimessä haluaisi hankkia lapsia. Pohdiskelen vain, että ovatkohan nämä pelkoni sellaisia, joista tulen joskus pääsemään yli, vai kenties sellaisia jotka johtavat siihen, että minä jään lapsettomaksi. - AP
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:32"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:30"]
No hei, sun iässä mulla ei ollut minkäänlaista saada lapsia. Sitten vuosien kuluttua tuli se tunne, että nyt on oikea aika.
[/quote]
Hei, tiedostan kyllä olevani nuori. Minä en ajattele varsinaisesti, etten koskaan ikinä missään nimessä haluaisi hankkia lapsia. Pohdiskelen vain, että ovatkohan nämä pelkoni sellaisia, joista tulen joskus pääsemään yli, vai kenties sellaisia jotka johtavat siihen, että minä jään lapsettomaksi. - AP
[/quote]
Ei kannata pelkojen vastaisesti alkaisi tehdä lapsia, koska pelot eivät sillä häviä. Saatat vain tulla entistä neuroottisemmaksi ja epävarmemmaksi. Varmasti tarvitset ammattiapua noiden asioiden käsittelyyn. Onko sinulla syömishäiriö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:32"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 11:30"]
No hei, sun iässä mulla ei ollut minkäänlaista saada lapsia. Sitten vuosien kuluttua tuli se tunne, että nyt on oikea aika.
[/quote]
Hei, tiedostan kyllä olevani nuori. Minä en ajattele varsinaisesti, etten koskaan ikinä missään nimessä haluaisi hankkia lapsia. Pohdiskelen vain, että ovatkohan nämä pelkoni sellaisia, joista tulen joskus pääsemään yli, vai kenties sellaisia jotka johtavat siihen, että minä jään lapsettomaksi. - AP
[/quote]
Ei kannata pelkojen vastaisesti alkaisi tehdä lapsia, koska pelot eivät sillä häviä. Saatat vain tulla entistä neuroottisemmaksi ja epävarmemmaksi. Varmasti tarvitset ammattiapua noiden asioiden käsittelyyn. Onko sinulla syömishäiriö?
[/quote]
Sinä taidat olla jonkin sortin trolli... No, vastaan silti. Ei, minulla ei ole syömishäiriötä eikä muutakaan mielenterveysongelmaa ainakaan tähän mennessä ole todettu. En myöskään ole ryhtymässä pelkojenvastaisesti hankkimaan lapsia, vaan kyselen täällä että mahtaako kellään olla sellaisia kokemuksia, että tämäntyyppiset pelot ovat elämän myötä hävinneet ja sitten onkin kyennyt lapsia hankkimaan. Jos pelkoni eivät väisty, en usko että hankkisin biologisia lapsia. - AP
Mulla oli samanlaisia pelkoja. . Silti tein lapsen ja edelleen on pelkoja. Menettämisen pelko on niin syvältä, se syö mua. En silti todellakaan kadu, että elämäni ihanimman asian ja ihmisen tein.
Mulla oli varmaan kaikki mahdolliset pelot ennen kun aloin odottaa esikoista. Olin jo sen verran vanha että tiesin että on toimittava jos joskus haluaa lapsia, ja järjellä ajatellen arvelin että katuisin jos en lapsia saisi, mitään sen kummempaa vauvakuumetta minulla ei ollut. Salaa melkein toivoin etten tulisi raskaaksi (jouduimme yrittämään suht kauan), jotta voisimme suosiolla adoptoida (mieheni ei hirveästi tykännyt siitä ajatuksesta mutta olisi suostunut jos biologista lasta ei olisi tullut), koska sitten ei itse olisi tarvinnut olla raskaana ja synnyttää. Pelkäsin paljon sekä vauvan kuolemaa että omaani, mutta myös kaikkia pienempiä asioita kuten imetystä, jonka uskoin olevan järjettömän vaikeaa ja kivuliasta.
Seuraavaa lasta odottaessani piehtaroin taas kuolemanpelossani, mutta peloista oli siinä vaiheessa karsiutunut muutama pienempi pois (imettämisen pelko, synnytyskivun pelko, oman mahanahan venymisen pelko [koska vahinko oli jo tapahtunut]). Kai pelkääminen on minulle jotenkin luontaista ylipäänsä, pelkään lentokoneessakin aina että se putoaa, ja vaikka lapset ovat jo kouluiässä niin edelleen pelkään koko ajan että niille sattuu jotain ja ne kuolevat. Vaikka siis vain nukkuisivat pitkään, alan huolestua. Ja pelkoja tulee koko ajan lisää: miten lapset pärjäävät koulussa, miten niillä menee kaverien kanssa, pääsevätkö ne sitten joskus hyviin ammatteihin jne.
Peloistani en selvästikään pääse, mutta onneksi en antanut niiden estää itseäni saamasta lapsia. Ovat niin tärkeitä minulle.