Kuinka kauan menee, ettei keskenmeno enää itketä?

Lopetettiin yrittäminen kohdunulkoisen jälkeen, jolloin päätettiin että tulee jos on tullakseen, mutta raskaaksi en ole enää tullut. Esikoista tehdessä käytiin lapsettomuustutkimuksissa, mutta vuosien varrella olen päättänyt, että hoitoihin ei kannata lähteä (niin paljon ongelmia ensimmäisessäkin raskaudessa)... Kyllähän se elämä jatkuu ja luulisi, että nyt aivan erilaisessa elämäntilanteessa (opiskelija + työt) olisi jo tottunut ajatukseen. 

Miksi se ylipäänsä itkettää? Helpotushan se on.

Jaksamisia <3

[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 14:50"]

Miksi se ylipäänsä itkettää? Helpotushan se on.

[/quote]

Kelle on, kelle ei. Ymmärräthän, että usein raskaudet ovat ihan toivottuja?

Meinasin ennen tekstisi lukemista vastata, että kolmannen keskenmenon jälkeen, mutta se vastaus pelkästään olisi ollut liian ilkeä. Oikeasti, kolmannella kerralla en edes uskonut että se voisikaan jatkua, joten ei se sitten jaksanut edes itkettää. Neljäs raskaus meni epäuskossa, mutta onnelliseen loppuun asti.

Otan osaa, mutta sehän on ihmisestä itsestään kiinni, ei siihen oikein ole vakiovastausta. Minulla on ollut keskenmeno ennen esikoista (meni yli vuosi ennenkuin taas tärppäsi), ja se suretti monta kuukautta. Kuopus tärppäsi aika nopeasti. Kuopuksen jälkeen meni 10 vuotta ennenkuin tulin taas luomusti raskaaksi, ja keskenmeno itketti ehkä viikon, mutta lasten takia sitä oli ja on vaan mentävä. Munasarjani on jostain syystä päättäneet toimia ja keskenmenoja on kaikkiaan neljä. Siinä menee päivä, sitten pitää koota itsensä. Ajattelen aina näin että pitää olla kiitollinen siitä mitä on, terveyttä ja ne saadut jo murkkuikäiset lapset, eihän joillain ole niistä mitään, ja lopettaa kitkeryydessä eläminen. Se ei hyödytä mitään.

Kolme keskenmenoa takana, ja aika pian niistä toipui henkisesti. Voi vaikuttaa sekin, että koin ensin kohtukuoleman rv 40+1, menetetty vauva itkettää joskus vieläkin.

Ne pienet muruset ovat aina sydämmessäsi <3

Äitini on saanut muutamia keskenmenoja ennen minua. Nyt isosisarukseni olisi tasan 30-vuotias. Hän välillä puhuu siitä tämän keskenmenneen lasketun ajan tienoilla. Suru helpottaa mutta haikeus jää.

Omalla kohdalla meni muutama viikko. Pistimme raskaudenyrittämisen hyllylle, ja aloimme uudelleen vuoden kuluttua.

Otan osaa menetyksiisi. En voi edes kuvitella, miltä sinusta tuntuu. Olen kokenut varhaisen keskenmenon ja täytyy myöntää, että kyllä siinä oma aikansa meni. Uusi raskaus alkoi noin vuoden kuluttua keskenmenosta, ja laskettuaika oli jotakuinkin sama kuin mitä edellisessä raskaudessa olisi ollut. En voi sanoa, että olisin siinä vaiheessa kuitenkaan enää itkeskellyt, mutta tietty haikeus kävi mielessä. Toisaalta, jos keskeytynyt raskaus olisi jatkunut, minulla olisi nyt aivan toinen lapsi, eikä tätä nykyistä ihanuutta. No, varmasti olisi ollut sekin aivan yhtä ihana. Ääh, en tiedä tajuaako kukaan pointtiani. Mutta sure rauhassa surusi ja anna itsellesi aikaa! Yritä kuitenkin eteenpäin, äläkä tarraudu suruun.

Minkä ikäinen olet (yritättekö vielä uutta raskautta?)? Itsellä itkuja aiheutti vielä päälle se, että koin olevani jo vanha (olin silloin 37), enkä halunnut ns. aloittaa taas alusta. Mutta niin siinä vaan kävi. Tsemppiä!