Uskallanko mainita exälle siitä että olen naimisissa jne.?
Exäni oli melko mustasukkainen, mutta hän on nykyisin uusissa naimisissa. Hänellä on myös kaksi parikymppistä poikaa. Uskallanko mainita, että olen itsekin nykyään naimisissa ja mulle on myöskin syntynyt kaksi lasta. Eräässä tilanteessa näen häntä ja hän oli vaikuttanut, että on päässyt suhteestamme jo eroon (erosimme viitisen vuotta sitten). Pitääkö mun valehdella tai pimittää tieto vai voinko sanoa avoimesti? Mitä sanoo "AV-raati"?
Kommentit (13)
Ei kyllä ole uskottava avaus. :)
Miksi kukaan katsoisi velvollisuudekseen tilittää exälleen nykyistä elämäntilannettaan? Jos tavataan vaihdetaan normaalit kuulumiset tai vain tervehditään. Ja mitä uskaltamista asiassa muka olisi? Ei kukaan aikuinen ihminen elättele sellaisia harhoja, että exät muka vielä vuosien jälkeen olisivat mustasukkaisia jne.
Ja mistä onkaan exälle tupsahtanut uuteen suhteeseen kaksi parikymppistä poikaa, jos ed. erosta on viitisen vuotta?
Keksi parempi, ap.
No mikset voisi sanoa? Mä ainakin ihan omassa elämässäni tietenkin sanoisin, myös mustasukkaiselle (ehkä etenkin sille) varsinkin jos ex oli se joka jätti.
Mit vit...?
Kuulostaa ihan siltä, että sinulla on vielä tunteita exääsi kohtaan, ja avioliittoosi paljastuminen tuhoaisi tilaisuuden pieneen flirttiin. Tai toinen vaihtoehto, että exäsi oli väkivaltainen hullu, ja pelkäät häntä tosissasi. Jos näin on, kannattaa varmastikin vältellä edes päätymästä juttuihin hänen kanssaan.
Tottakai voit kertoa ja kerrotkin, jos puheisiin päädyt hänen kanssaan.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 21:58"]
Ei kyllä ole uskottava avaus. :)
Miksi kukaan katsoisi velvollisuudekseen tilittää exälleen nykyistä elämäntilannettaan? Jos tavataan vaihdetaan normaalit kuulumiset tai vain tervehditään. Ja mitä uskaltamista asiassa muka olisi? Ei kukaan aikuinen ihminen elättele sellaisia harhoja, että exät muka vielä vuosien jälkeen olisivat mustasukkaisia jne.
Ja mistä onkaan exälle tupsahtanut uuteen suhteeseen kaksi parikymppistä poikaa, jos ed. erosta on viitisen vuotta?
Keksi parempi, ap.
[/quote]
Periaatteessa ex voisi olla mustis vielä vuosienkin jälkeen, mutta toinen asia on, että mitä sillä on väliä??
Huhuu? :) Oon itse hieman huono tulkitsemaan ihmisiä nimittäin.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 22:03"]
Huhuu? :) Oon itse hieman huono tulkitsemaan ihmisiä nimittäin.
[/quote]
?? No lukea varmaan osaat?
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 21:58"]
Ei kyllä ole uskottava avaus. :)
Miksi kukaan katsoisi velvollisuudekseen tilittää exälleen nykyistä elämäntilannettaan? Jos tavataan vaihdetaan normaalit kuulumiset tai vain tervehditään. Ja mitä uskaltamista asiassa muka olisi? Ei kukaan aikuinen ihminen elättele sellaisia harhoja, että exät muka vielä vuosien jälkeen olisivat mustasukkaisia jne.
Ja mistä onkaan exälle tupsahtanut uuteen suhteeseen kaksi parikymppistä poikaa, jos ed. erosta on viitisen vuotta?
Keksi parempi, ap.
[/quote]
Hänellä oli ne pojat aiemmasta avioliitostaan jo silloin, kun tapasimme. Ja eromme oli ehkä hieman tuskallinen ja tavallaan hätäinenkin. Emme oikeastaan käyneet sitä läpi lainkaan kunnolla. Itse vain ikäänkuin yritin unohtaa eron, mutta se on vaivannut minua nämä kaikki vuodet, vaikka nykyinen suhde onkin ollut "ihan ok".
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 22:03"]
Onko ap mies??
[/quote]
Ap on nainen.
T. Ap
No eiköhän se ole oletusarvo, että molemmilla on uusi suhde ja suhde, jossa on lapsiakin. Eli jos ero oli huono tai ruma niin se on yksi asia mutta silti sulla saa olla jo uusi elämä. Exä vaikka kipuiliskin eroanne ei varmaan halunnut, että sä jäädyt loppuelämäksesi paikoillesi, vai? Ja jos toivoikin niin se on kyllä hänen ongelmansa.
Ja jos sulle ero oli tuskallinen mutta ei exälle niin sitten tietenkin mainitset miehesi ja lapsesi ja hehkutusten kera.
Jos tulee puheeksi, niin voit mainita. Muuten sun ei tarvitse kertoa, sillä ei se asia kuulu sille lainkaan. Älä ajattele sen mustasukkaisuutta. Saa rauhassa olla mustis, siitä sun ei tarvi murehtia. Mutta valehtelemaan ei kannata alkaa.
No mikset voisi, hän on itsekin mennyt jo eteenpäin. Vai toivotko itse vielä jotain?