Mikä helvetti avuksi suhteessa?

Oho, puhelin veti kappalejaon pois. Kiitos ja anteeksi lukeville...

Melkonen jööti.

Aika sama kuin mulla. Ihan noi yksityiskohdat ei mee tollee mutta kumminkin minulle myöhemmin selvisi kaikkea paskaa alusta. Nyt olemme olleet jo melkein 2 vuotta yhdessä mutta epäilen koko ajan miestä jostain enkä pysty unohtamaan vaan joka päivä vähintn kerran mietin. En kumminkaan halua erota, koska meillä on yhteinen lapsi ja mies ei ole oikeasti enää tehnyt tyhmyyksiä sen jälkeen kun jäi kiinni. Sinuna ehkä miettisin eroamista koska voin kuvitella etten minäkään koskaan tule unohtamaan, mutta toivon etten muistaisi ainakaan niin usein. Teillä ei kuitenkan ole ilmeisesti lasta tai ette asu yhdessä joten eroaminen on helpompaa eikä ole mitään pysyvää sidettä

Jätä se narsisti pelle. Ei toi mikään mies ole, jos ei tiedä mitä haluaa. Ansaitset niin paljon parempaan, kuin pelkkien korulauseiden varassa elämämistä. Sanahelinä ei peitä huonoa käytöstä, vaan pyrkii manipuloimaan..

Nyt koukusta pois. Kuuntele omia tunteitasi, ne yrittää opastaa sinua pois huonosta suhteesta. Ota opiksesi, näitä lipeviä tyyppejä riittää, mutta todelliset miehet ei käyttäydy noin. Miehiksi kasvaneet nimittäin tunnistaa helmen sen kohdatesaan ja osaa ottaa toisen ihmisen tunteet huomioon. Hyvä suhde ei vie energiaa, vaan tuo sitä.

Tuntuu niin hyvältä kun joku kuuntelee. Kiitos teille oikeesti. En oo pystyny edes puhumaan tästä aiemmin kellekkään. Mietin kyllä ihan tosissani eroa ja tuossa on pointtia, että käytän tähän ihan kohtuuttomasti energiaa. Samalla kiroan kun en ymmärtäny tilannetta jo heti alusta lähtien. Lapsia tai muutakaan yhteistä omaisuutta ei tosiaan vielä ole, eli lähteminen on periaatteessa helppoa... vituttaa olla niin saatanan tunteellinen vaan.

Se tästä eropäätöksestä tekee vielä vaikeaa, on se, että toistaiseksi meillä on välimatkaa liian paljon siihen, että voisimme keskustella kasvokkain. En halua erota puhelimen välityksellä vaan puhua asiat halki saman tien. Seuraavan kerran näemme kuukauden kuluttua. Ap

Jos vain näkisit tilanteesi ulkopuolisen (meidän lukijoiden) silmin, niin ymmärtäisit ettei varmaan kukaan meistä ajattele juuri lukeneensa suhteesta jossa rakkaus olisi todellista. Vaikuttaa, että olet itse romanttisena luonteena rakastunut rakkauteen, etkä siksi näe 100%:sti millainen miehesi todella on. Pelimies, joka puhuu (ehkä taitavastikin) asiat vain omaksi edukseen. Älä jää suhteeseen joka myrkyttää.

Viestiin 7: kirjoita miehelle kirje. (Älä puhelimella kuitenkaan :))

Miehesi tuntuu emotionaalisesti hyvin ... oudolta. Hän seurustelee sinun kanssasi, mutta on vuoden ajan pitänyt useampia säätöjä. Kumpi hän on, säätäjä, vai rakastunut mies, joka esittelee uuden tyttöystävän vanhemmilleen? 

Syytät itseäsi tilanteesta, vaikka olet aivan ymmärrettävästi loukkaantunut. Ethän sinä ole tehnyt mitään väärää! Sinuna lähtisin suhteesta, se ei tee sinulle hyvää. Rakkaussuhteen pitäisi vahvistaa ihmistää, ei aiheuttaa negatiivisia tunteita, epäluuloa, itsesyytöksiä, luottamuspulaa. Jos mies säätää pitääkseen sinut tuollaisten tunteiden vallassa kyse ei ole rakkaudesta, vaan vallankäytöstä ja alistamisesta. 

Ilmeisesti tunteesi kumpuavat niistä aiemmista pettymyksistä, joita et ole käsitellyt ja surrut pois. Muista, että nykyinen poikaystäväsi ei ole niistä vastuussa.

Olet arvokas ihminen, ei sinun tarvitse olla tuollaisen miehen kanssa. Liian monet naiset tyytyvät miesten taholta vaikka millaiseen paskaan, koska pitävät miestä/ poikaystävää jonkinlaisena hyväksymisleimana. Nainen ikäänkuin kelpaa yhteiskunnassa kunhan hänellä on mies, oli mies millainen tahansa. Sitä sitten kutsutaan rakkaudeksi, vaikka se olisikin yksinäisyyden pelkoa, läheisriippuvuutta, uuden pelkoa - ties mitä. 

Tiedäthän ne palstamammat, jotka kuvailevat kauheaa parisuhdetta (esim. täynnä petosta, väkivaltaa tms.) mutta lopettavat sitten "en halua erota, koska mies on ihana isä lapsille". Älä rupea sellaiseksi naiseksi. Mies, joka on kusipää puolisona, ei voi olla ihana isä. Ellei nainen sitten valehtele miehen kusipäisyydestä omista syistään. 

Sain vaikutelman, että olet aika nuori, parikymåppinen ehkä? Ehdit vielä muuttaa elämääsi moneen kertaan ja elää onnellisemmissa suhteissa. 

Korjaan edelliseen vastaukseen sen verran, että miehen säädöt loppuivat suunnilleen parin kuukauden sisään kiinnijäämisestä. Loppuajan on ollut ihmisiksi. Mutta joo, olen aina ollut se ehdoton tyyppi joka ei aio hyväksyä paskaa kohtelua päivääkään, mutta nyt itsetunto enemmän tai vähemmän uudelleen muovattuna se tilanne onkin jostain syystä niin vaikeaa tunnistaa. Kuulostaa varmaan naurettavalta mutta tätä lukuunottamatta mies on kuitenkin kaikkea mitä olen halunnut. Olemme asuneet yhdessä ja muutenkin elämä hänen kanssaan tuntuu todella luontevalta. Ja jotenkin myös tuntuu että mies tunnusti tuon ylipäätään sen takia, että haluaa saada tuon koko ajanjakson jo pois mielestä ja olla täysin rehellinen. :( ap

Kiitos teille mammat kun puhutte mulle järkeä <3 tämä tuuletus selvittää päätä kummasti.

Upitan vielä

[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 02:29"]Tuntuu ettei tämä tilanne selviä millään ja epätoivoisena kysyn ulkopuolista mielipidettä...

Olen seurustellut vuoden mieheni kanssa. Alkuaika oli huumaavan ihanaa, olin älyttömän rakastunut ja saman vaikutelman sain myös miehestä. Kukaan ei koskaan ollut huomionut minua samalla tavalla. Kuitenkin parin kuukauden kuluttua sain tietää että koko tuon ajan ja pidempäänkin kaikista rakkaudenvannomisista huolimatta tällä oli ollut jokin ihmeen viestittelysuhde, nakukuvineen kaikkineen, useampaan muuhun. Sain tietenkin ihan saatananmoisen hermoromahduksen, mies pyhästi vannoi että viesteily loppuu siihen. Sain hänet kuitenkin samoista puuhista kiinni vielä pari kertaa, ja niin umpirakastuneena en ymmärtänyt jättää suhdetta siihen.

Tämän episodin jälkeen olin vainoharhainen, pettynyt ja kaiken luottamuksen menettänyt. Mies kuitenkin paransi tapansa, huomasin selvän muutoksen vaikka aikaa se vei. Hän esitteli minut vanhemmilleen, ja tiedän että se merkitsee hänelle paljon. Ajoittain olimme suunnattoman onnellisia, joskus taas riitelimme todella paljon lähinnä minun epäluulojeni vuoksi. Mies kuitenkin oli kärsivällinen ja päivä toisensa jälkeen vannoi rakastavansa ja kertoi ettei halua ketään muuta ja on valmis sen todistamaan. Tunnistin kuitenkin, että minun paha oloni rasitti suhdetta ja halusin päästä siitä eroon, joten pyrin aktiivisesti eroon tuosta myrkystä sisälläni. Mies ei ollut enää antanut aihetta minkäänlaiselle mustasukkaisuudelle tai epäilyille. Koin oloni turvalliseksi hänen kanssaan, mutta koko tilanne oli siinä mielessä epäonninen, että olen aiemminkin elämässäni joutunut käsittelemään vastaavia, paljon pahempiakin tapauksia ja niistä on jäänyt syvä jälki. Tämän vuoksi minun oli liian vaikeaa päästä yli tapahtuneesta.

Nyt sitten, tilanteen jo tasoituttua jonkin verran, kävi ilmi että tuolloin suhteen alkuaikoina mieheni olikin ihastunut ystävääni. Kun kysyin, rakastiko hän minua silloin oikeasti niin kuin kertoi, vastaus oli ei :( koko tämän ajan olin naiivina luullut että rakkaudestaan minuun hän ylipäätään lopetti koko viestittelyn muille. Hän ei osannut kertoa miksi tuolloin jäi suhteeseen kanssani, mutta on kuulemma erittäin onnellinen että jäi. Itselläni on olo kuin matto olisi vedetty jalkojen alta ja menneisyys vain yksi musta aukko. Kaikki ne huumavat rakkauden tunteet olivatkin pelkkä illuusio :( vannoin miehelle, että jos vielä yksikin asia menneisyydestä tulee esille tämän jälkeen, en pysty enää jatkamaan suhdetta. Mitään ei kuulemma ole enää kerrottavana.

Tunnen itseni hölmöksi ja arvottomaksi ja kaikki ne pahat tunteet, joiden yli onnistuin taistelemaan, palasivat. En enää tiedä mitä ajatella. Toisaalta tiedän ehkä ylireagoivani, mutta vaikka tiedostaisin sen, en saa tuota möykkyä sisältäni pois millään. Sitten taas suutun miehelle, joka yrittää vain todistella ja vakuuttaa että nykyhetki on täyttä totta ja olen hänelle se oikea.

Miltä tämä kuulostaa ulkopuoliselle? Rakastan häntä kuitenkin edelleen ja tunnen hänenkin olevan tosissaan. Haluan vain eroon tästä olotilasta keinolla millä hyvänsä.
[/quote]

En jaksanut lukea loppuun saakka. Teinimeininkiä. Neuvoni on että kasvakaa aikuisiksi.

Elämäkertaa ei tosiaan kannata lähteä kirjoittamaan, mutta lukematta sanoisin... kyllä sinä olet sankari ja muut syypäitä kaikkiin ongelmiin.

Huono lähtökohta. Kannattaa seurata miestä vielä. Riski, että perheen perustamisen ja mahdollisten vaikeuksien alkaessa etsii seuraa toisista naisista.

Toi muakin ehkä eniten pelottaa, että heti kun vaikeudet alkaa ylittää sietokyvyn niin pakenee jonkun muun huomion piiriin vaikka kuinka vannoo nyt muuta. Sillon kun menee hyvin, en usko olevan ongelmaa, mutta jos en voi luottaa silloin kun sitä luottamusta eniten tarvii niin eihän tässä ole oikein mitään mieltä. Ap