Katariina sai nyt puhelimen käteensä, koska asioita ylhäältäpäin nyt hoidettiin ja taisi tällainen mediapainostuskin tehdä osansa.
Selvisi, että on määrätty _ainakin_ viikonlopuksi pakkohoitoon huume-epäilyn perusteella, vaikka testit näyttävät negatiivista eli huumeita ei ole ollut pitkään aikaan elimistössä.
Mitä ihmeen peliä tällainen on?
Kun koko homma järjestettiin sen takia, että olen "huonoa seuraa" Katariinalle ja myöskin oli sanottu, että kun Kata missasi pari koulupäivää NATO-miekkarin takia: että "mielenosoitus on rikollista".
Että tällaisten ihmisten kanssa tässä pitäisi yrittää neuvotella joiden mielestä oman mielen ilmaisu, on "rikollista".
No huomenna mennään Törnävälle, jossa sattumoisin myös yksi kaverini poliittis-uskonnollisessa pakkohoidossa myös.
Sattumaa?
Vai onko tässä systeemissä aika isojakin halkeamia mutta niistä ei vaan saa puhua? Tai olet "rikollinen " tai "psykoosissa".
Hampusta itsestään, jota epäiltiin, on uutta tieteellistä tutkimustulosta mm. neurogeneesi eli se korjaa hermostoa: asia, jota tiede ei vielä pari vuosikymmentä sitten tunnustanut tapahtuvan edes normaalisti.
Mutta nykyään tiedetään myös, että ihmisillä säilyy läpi elämän myös ns. kantasoluja, jotka vain aktivoituivat tarvittaessa: hamppu lisää tuota aktivoitumista ja siihen liittyviä prosesseja, jolloin uudet solut muodostavat vanhojen päälle kudoksia.
Taistelu on voitettu, mutta sota on kesken!

https://www.facebook.com/notes/henri-markku-mikael-lentonen/tutkimuksia-hampusta/501785939909547